Ensi syksynä johtamiskorkeakoulussa alkaa vastuullisen liiketoiminnan opintosuunta. Yrityksen hallinnon professori Johanna Kujala toivoo opintokokonaisuuden edistävän näiden asioiden laajempaa ymmärrystä yhteiskunnassa. – Taito johtaa ihmisiä nousee avainasiaksi liiketoiminnassa, Kujala ennustaa.

Yritystoiminnan pitää olla lööpinkestävää

– Se ajatus, että meillä Suomessa on asiat hirveän hyvin ja että olemme rehellisiä ja oikeudenmukaisia, on viime vuosikymmenillä muuttunut, sanoo Tampereen yliopiston yrityksen hallinnon professori Johanna Kujala.

Alkuvuonna maata kuohuttivat Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n riidat ja Finnairin johtajien jättibonukset. Johanna Kujala näkee tapaukset osoituksena laajemmasta ilmiöstä.

– Säännöllisin väliajoin tulee ilmi tällaisia tapauksia, jotka tuohduttavat ihmisiä. Ovat ne sitten politiikkaan liittyviä rahojenjakojärjestelmiä tai puunostokartelleja. Ehkä Suomessa ei ollakaan niin rehellisiä ja kuuliaisia, kuin olemme kuvitelleet, Kujala pohtii.

–  Mielestäni kohut ovat kertoneet siitä, että yritysten tulisi olla kaikissa asioissa äärimmäisen avoimia. Päätösten pitää olla sellaisia, että niistä ei saa lööppejä aikaan.

Vaatimus avoimuudesta koskee myös yksityistä sektoria, ei vain julkista. Lain kirjaimen noudattaminen ei enää riitä. Toimille täytyy saada yhteiskunnan hyväksyntä eli niiden pitää olla eettisesti kestäviä.

– Etenkin liike-elämässä on totuttu ajattelemaan, että yksityisellä sektorilla johdetaan yritystä niin kuin halutaan ja tehdään tulosta, ja se ei kuulu muille. Mutta nykyaikana myös yksityisen sektorin, ja siellä etenkin valtio-ohjattujen yhtiöiden, täytyy olla hoidettu niin, että toiminta kestää laajemman tarkastelun.

Johtamisen tutkijat ja opettajat pohtivat nykyjohtamisen haasteita uutuuskirjassa Kokemus johtaa!.

Vastakkainasettelu ay-liikkeen perusta

Kujala ei halua ottaa kantaa yksittäisten henkilöiden toimintaan, mutta hän huomauttaa, että esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeen olemassaolo perustuu vastakkainasettelulle ja ajatukselle, että täytyy taistella toista osapuolta vastaan.

Uudemmassa johtajuusajattelussa tulee kuitenkin yhä vahvemmin esille se, että asiat täytyy pystyä tekemään yhdessä.

– Itse asiassa monet ihmiset kaipaavat selkeää ja aika suoraviivaista johtamista, mutta samalla he haluavat päästä mukaan vaikuttamaan. Se on johtamisen paradoksi: Johtajan pitää pystyä tekemään päätöksiä ja kantamaan vastuuta, mutta samalla saada aikaan yhdessä tekemisen riemu.

Johtotehtävät ovat kovia paikkoja. Päätöksiä täytyy tehdä nopeasti, ja on harkittava, miten suuren joukon voi aina mihinkin ottaa mukaan.

– Toisaalta ne ovat monesti pieniä eleitä, joilla saadaan ihmiset tuntemaan, että heistä välitetään. Toiset ovat niissä eleissä parempia ja toiset huonompia, Kujala sanoo.

Suomessa on perinteisesti pidetty arvossa oikeudenmukaisuutta ja kaikkien kohtelemista samalla tavoin. Uudessa johtajuusajattelussa kuitenkin korostetaan, että johtajan täytyy huomioida ihmisten erilaisuus.

– Yleisten periaatteiden sijaan pitääkin käyttää tilannetajua ja miettiä, että tämän ihmisen kanssa tässä tilanteessa toimiikin erilaiset jutut.

Ihmiset tuovat voitot

Käsitys johtamisesta on muuttunut talouselämän kanssa. Tietoyhteiskunnassa kaikkein kovinta pääomaa on se, mitä ihmisillä on. Kilpailukyky rakentuu ihmisten osaamiselle ja asiantuntijuudelle.

– Suomi ei enää mitenkään pysty pärjäämään globaalissa kilpailussa edullisimman ja parhaimman paperin tuottamisessa. Tai rakentamaan sille, että meillä on maailman parhaat terästuotannot, sanoo Johanna Kujala.

– Se, millä liiketoiminnassa tuotetaan lisäarvoa, on hyvin lähellä ihmistä ja hänen osaamistaan. Taito johtaa ihmisiä nousee avainasiaksi, Kujala ennustaa.

Kokemus johtaa! Toim. Johanna Kujala, Päivi Myllykangas ja Erika Sauer. Tampere University Press 2012.

Teksti Tiina Lankinen

Kuva Teemu Launis

Marjo Vuorikoski

Vanhan valtauksesta on jo aikaa. Vielä silloin uskottiin joukkovoimaan ja suoraan toimintaan rakenteiden ravistelussa. Nykyinen yliopiston valtaaja ei ole pitänyt melua itsestään. Se on siirtynyt sisään kyselemättä. Tuntuu että markkinavoimat tunkeutuvat ihon alle.

Yliopistolle on aina ollut ominaista kilpaileminen. Sivistysyliopistossa pelin säännöt olivat lempeämmät. Tutkijaksi kasvamiselle annettiin enemmän aikaa ja tilaa. Tai ainakin odotukset jätettiin sivistyneesti suoraan ilmaisematta. Piiloiset normit piti osata lukea, mikäli mieli raivata tiensä huipulle.

Professori Arto Mustajoki esitti (Yliopisto 2004/1) kahdeksan kohdan listan tieteen huipulle pääsyn kriteereistä. Useimmat asiat listalla eivät yllättäneet. Pitää hakeutua opiskelemaan menestyvään tiedeyhteisöön. Luottaa omiin kykyihinsä. Osata verbalisoida ajatuksiaan suullisesti ja kirjallisesti tieteenalan edellyttämää kieltä ja traditioita noudattaen. Oppia priorisoimaan, sillä aika on tutkijan tärkeä resurssi.

Lista paljastaa myös usein piiloiseksi jääviä normeja. Rahoituksen saaminen ja uralla eteneminen edellyttävät trendien vaistoamista eli kannattaa seurata tieteen vahvoja valtavirtauksia. Lisäksi pitää kestää takaiskuja, sillä vastoinkäymisiä ei voi välttää. Mielenkiintoinen kohta on nöyryys. Lahjakkuus ei riitä vaan on sopeuduttava tiedeyhteisön pelisääntöihin ja nieltävä sen sosiaaliset arvot ja hierarkiat, sillä yleensä kapinalliset nujerretaan tai he väsyvät itse.

Nykyisen tehokkuutta ja tuottavuutta korostavan yliopiston hyvänä puolena pitäisin sitä, että etenemisen vaatimukset ilmaistaan entistä selvemmin. Sankkenevat jatko-opiskelijoiden ja tohtoreiden joukot tietävät, mitä heiltä odotetaan. Tieteen portinvartijasysteemien kriteerit korostavat kansainvälistymistä ja julkaisemista huippujulkaisuissa. Eteenpäin pyrkijöiden on lisäksi oltava valmiita jatkuvaan suoriutumisensa arviointiin. Jäävätkö jäljelle vain sopeutujat ja pelurit?

Akateemisen menestymisen ensisijainen kriteeri liittyy tutkimustyöhön ja siitä julkaisemiseen. Urapolun rakentamisessa yliopiston eri henkilöstöryhmien asemat eroavat toisistaan. Opetuspainotteisissa tehtävissä tutkimuksellinen meritoituminen on haastavaa, koska laadukas opetus vie aikaa. Toisaalta myös eri tieteenalat ovat eri tavoin opetusintensiivisiä. Esimerkiksi omalla yhteisölläni, kasvatustieteen yksiköllä, on vahva opetuksen painotus jo siitä syystä, että sen vastuulla on opettajankoulutustehtävä.

Yliopiston on jo oman menestymisensä takia harjoitettava rekrytointi- ja henkilöstöpolitiikkaa, jossa tuloksellisuus on ratkaiseva kriteeri. Mutta miten yliopistossa onnistutaan kohtelemaan henkilöstöä niin, että sen luovuus ja hyvinvointi pysyvät yllä? Riittääkö henkilöstön motivaatio, kun toiminnan tehokkuuden perusteluna on ympäröivän maailman kehittämisen sijaan yliopiston menestyminen kilpailussa, jossa kyse on taloudellisista voimavaroista, ranking-kisassa menestymisestä ja vetovoimaisena opiskelu- ja työyhteisönä säilymisestä.

Akateemiseen työhön on kuulunut vahva sitoutuminen ja työn merkityksellisyyden kokemus. Miten tällainen työhön sitoutuminen säilyy henkilöstön aseman muututtua?  Yliopistoa työnantajana on verrattu jopa telakkaan tai makkaratehtaaseen. Kuten Matti Vesa Volanen (2012, 186) toteaa teoksessa Toiseksi paras? – Tieteentekijät ja uusi yliopisto: ”Kun yliopistot ovat nyt yksityisoikeudellisia yksiköitä, työtä ei tehdä ’rakkaudesta yliopistoon’ vaan työsuhteisena palkkatyönä työsuhdelainsäädännön mukaisesti. Romanttisen, kansallisen tietokäsityöläisyyden aika on siis ohi. Nyt käymme päistämme, käsistämme ja sydämistämme käteiskauppaa osto- ja myyntitarjousten pohjalta.”

Miten vallata yliopisto takaisin? Liiallinen sopeutuminen talouden yhdenmukaistaviin paineisiin ei voi olla oikea tie. Yliopiston ei pidä suostua menettämään ominaislaatuaan sivistysyliopistona.

Kirjoittaja on lehtori ja kasvatustieteen tohtori.

Astiankuivauskaappi on suomalainen huipputuote. Se sai alkunsa Työtehoseuran tutkimuksesta, jossa työajan todettiin puolittuvan, jos tiskatut astiat asetetaan kuivumaan sen sijaan, että ne kuivattaisiin pyyhkeellä. Kuva: Teemu Launis

Äitiyspakkaus, neuvola ja ilmainen kouluruoka keksittiin jo pula-aikana

Merkittävimmät suomalaiset keksinnöt on tehty kauan ennen nykyistä innovaatiopuheen aikakautta. 2000-luvun Suomi ei ole saanut aikaan laajasti vaikuttavia keksintöjä.

Arvio nykypäivän Suomen heikosta kekseliäisyydestä perustuu Aikalaisen vertailuun, jossa oli mukana kolme eri listausta Suomen historian suurimmista keksinnöistä. Olennainen havainto on se, että merkittäviä innovaatioita ei ole tehty sen jälkeen, kun innovaatioita alettiin väkipakolla tuottaa.

Sosiaalinen keksintö kestää hyvin aikaa

Sosiaaliset keksinnöt näyttävät kestävän paremmin aikaa kuin tekniset. Yhteiseen hyvinvointiin tähtäävät innovaatiot syntyivät kauan ennen hyvinvointivaltion syntyä. Neuvolajärjestelmä luotiin jo 1926. Äitiyspakkauksia alettiin jakaa 1937. Maksuton kouluruoka tuli käyttöön keskellä sotavuosia 1943. Nämä kaikki luotiin aineellisen köyhyyden oloissa, nykymittarein katsottuna pula-aikana.

Sotia edeltävän ajan teknisistä keksinnöistä Abloy-lukko ja AIV-rehu ovat pitäneet pintansa. Suomi-konepistoolilla oli suurta merkitystä sotavuosina.

Tietoyhteiskunta on jättänyt jälkensä keksintöjen historiaan. Nokian kännyköihin liittyy useita teknisiä keksintöjä 1980-luvulta lähtien.

Suurin osa merkittävistä teknisistä keksinnöistä on tehty sodanjälkeisinä vuosina. Biohajoava implantti on ainoa lääketieteeseen liittyvä keksintö. Ksylitoli ja Benecol-margariini liittyvät ravitsemuksen kautta terveyteen.

Kari Mannerlan 1950-luvun alussa kehittämä Afrikan tähti -peli on poikkeuksellinen ja hankalasti luokiteltava keksintö. Kiinnostavaa on havaita, että tekno-Suomen merkittävin viihdetuote ei ole kännykkä- tai tietokonepeli vaan vanhanaikainen lautapeli.

Menneisyyttä jo huomenna

Tekniset keksinnötkään eivät toimi umpiossa. Nekin onnistuvat tai epäonnistuvat siinä käyttöyhteydessä, minkä sosiaalinen yhteisö niille luo.

Kantopommi, lapiorullaäes ja Olli-sähköpaimen toimivat vain maatalous-Suomessa. Vihtavuori Oy:n vuonna 1947 tuottama Täystuho-hyönteismyrkky oli lyhyelläkin aikaa vahingollinen ihmisille ja ympäristölle, koska se sisälsi DDT-kemikaalia.

Vielä emme voi tietää, tuleeko vuonna 2007 keksityistä pehmoparistosta tai etätunnistavasta Rfid-trukista merkittäviä tulevaisuuden laitteita. Vuoden 2006 Etanolix-polttoaine ja puumuovikomposiitti odottavat vielä läpimurtoaan.

Huomenna voi sattua jotakin, joka muuttaa koko tulevaisuuden. Niin kävi Matti Suurosen vuonna 1968 suunnittelemalle muoviselle Futuro-talolle, jonka markkinat romahtivat 1970-luvun alun öljykriisiin. Futuron kuvaa katsellessa voi kuvitella, että tulevaisuus on laskeutunut maan päälle. Nyt tiedämme, että se tulevaisuus olikin menneisyyttä.

Teksti Heikki Laurinolli

Kuivauskaappi ja ksylitoli kärjessä

Ksylitoli on yksi merkittävimmistä suomalaiskeksinnöistä kautta aikojen.

Astiankuivauskaappi ja ksylitoli ovat merkittävimmät suomalaiskeksinnöt kautta aikojen. Tämä käy ilmi Aikalaisen vertailusta, joka syntyi kolmen eri tietolähteen perusteella.

Vertailun pohjana oli Keksintösäätiön listaus, jota verrattiin kahteen suomalaiskeksintöjä luetteloivaan kirjaan. Keksintösäätiön sivuilla on 11 keksinnön peruslista ja lisäksi neljän keksinnön lisälista.

Viime vuonna ilmestynyt teos Suomalaisia innovaatioita Suomi-konepistoolista Habbo-hotelliin sisältää 154 keksintöä. Kirjan tiedot perustuvat VTT:n SFINNO-tietokantaan, joka sisältää yli 4500 suomalaisten yritysten kehittämää ja kaupallistamaa innovaatiota.

Ilkka Taipaleen toimittama 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta sisältää nimensä mukaisesti noin sata sosiaalista keksintöä.

Kaikki kolme lähdettä mainitsevat astiankuivauskaapin ja ksylitolin merkittäviksi suomalaiskeksinnöiksi. Työtehoseuran tutkimukseen perustuvaa astiankuivauskaappia ryhdyttiin valmistamaan teollisesti vuonna 1948. Ksylitolin teollinen valmistus koivun kuituaineesta alkoi vuonna 1972. Suomen Sokeri Oy patentoi ksylitolin valmistusmenetelmän ensimmäisenä maailmassa. Teolliseen käyttöön makeutusaine tuli 1974. Ensimmäisen ksylitoli-purukumin markkinoille toi Hellas vuonna 1975.

Keksintösäätiön lista ja sosiaalisten innovaatioiden lista eivät kohtaa toisiaan missään muussa kuin astiankuivauskaapissa ja ksylitolissa. Suomalaisia innovaatioita -kirja sen sijaan sisältää kuivauskaapin ja ksylitolin lisäksi neljä yhteistä keksintöä Taipaleen kirjan kanssa ja 9 yhteistä Keksintösäätiön listan kanssa.

Kun mukaan otetaan vähintään kaksi mainintaa saanutta keksintöä, saadaan oheinen 15 suomalaiskeksinnön lista. Jäänmurtajaan, paperikoneeseen ja matkapuhelimeen liittyvät keksinnöt on eri listoilla kuvattu hieman eri tavoin. Jäänmurtajakeksintö on tässä nimetty ydinkäyttöisen jäänmurtajan keksimisvuoden mukaan. Paperikone on ajoitettu Kone ja Silta Oy:n paperikonekeksinnön mukaan vuodelle 1961. Matkapuhelinkeksinnöt jakautuvat useille vuosille.

Teksti Heikki Laurinolli

Merkittävimmät suomalaiskeksinnöt

3 mainintaa:

- Astiankuivauskaappi 1948

- Ksylitoli 1974–1975

2 mainintaa:

Köyhän Suomen keksinnöt

- Abloy-lukko 1918

- Neuvola 1926

- AIV-rehu 1929

- Suomi-konepistooli 1932

- Äitiyspakkaus 1937

- Maksuton kouluruoka 1943

Jälleenrakennuskauden keksinnöt

- Afrikan tähti -peli 1951

- Paperikoneen uusi malli 1961

- Säteilysondi 1961

Hyvinvointivaltion keksinnöt

- Ydinkäyttöinen jäänmurtaja 1984

- Biohajoavat implantit 1985

- Matkapuhelinkeksinnöt; Mobira Cityman 1987 ja uudet mallit 1990-luvulla

- Benecol-margariini 1996

Lähteet:

Juha Oksanen, Pekka Pesonen, Nina Rilla ja Jani Saarinen: Suomalaisia innovaatioita Suomi-konepistoolista Habbo-hotelliin. Gummerus 2011.

100 sosiaalista innovaatiota Suomesta. Toim. Ilkka Taipale. Itämerikeskussäätiö Kustannus Oy Kunnia 2006.

Keksintösäätiön lista:

http://www.keksintosaatio.fi/merkittavimmat_keksinnot_Suomessa/

Seeprakalalaboratorio sijaitsee Tampereella, mutta monet muutkin yliopistot hyödyntävät sen palveluja, kertoo professori Mika Rämet. Kaloilla on automaattinen kiertävä vesisysteemi, mutta kalojen vointi tarkastetaan joka päivä, myös viikonloppuisin. Kaloja ruokkii laboratoriovastaava Matilda Martikainen.

Tuberkuloosin tutkimuksessa edistytään

Tuberkuloosi on vaikea tauti, johon kuolee vuosittain maailmanlaajuisesti noin kaksi miljoonaa ihmistä. Tampereella taudin tutkimuksessa on edistytty seeprakaloilla tehdyissä kokeissa.

Tampereen yliopiston professori Mika Rämet Biolääketieteellisen teknologian yksiköstä (IBT) on tutkimusryhmänsä kanssa onnistunut tekemään tuberkuloosia aiheuttavasta mykobakteerista toimivan infektiomallin seeprakaloihin. Tutkimusryhmä pystyy myös suojaamaan kalat tartunnalta DNA-tyyppisellä rokotteella.

Tämä on ensimmäinen eläinmalli, jossa saadaan aikaan taudin latenssivaihe eli oireeton vaihe, ja tauti pystytään myös aktivoimaan uudelleen kalassa.

– Nyt koetamme löytää mahdollisimman hyvin toimivaa antigeeniä eli mikrobin tiettyä osaa mykobakteerilta suojaavaan rokotteeseen, Rämet kertoo.

Hankala tauti tutkia ja hoitaa

Tuberkuloosi on hankala tauti hoitaa ja tutkia, koska tautia aiheuttava mykobakteeri on solun sisäinen mikrobi. Perinteiset rokotteet eivät siihen tepsi, koska niiden aikaansaamat vasta-aineet eivät mene solujen sisäpuolelle.

Lisäksi mykobakteeri tartuttaa ainoastaan kädellisiä. Bakteeri tarttuu ilman välityksellä yhdestä keuhkosta toiseen keuhkoon. Mykobakteerin lähin sukulainen aiheuttaa kuitenkin samantyyppistä tautia kaloissa.

– Me käytämme kalan tautia mykobakteerin toiminnan mallina. Koetamme löytää suojaavan rokotteen kaloille ja toivomme, että samantyyppinen rokote toimisi ihmisellä, Rämet kertoo.

Tuberkuloosiin on Calmette- eli BCG-rokote, joka oli Suomessakin aiemmin yleisessä rokotusohjelmassa. Rokote ei ole kuitenkaan pysäyttänyt keuhkotuberkuloosia. Tällä hetkellä arvioidaan, että joka kolmannella maailman ihmisellä on mykobakteeri-infektio.

Tuberkuloosi voi olla pitkään oireeton, jolloin taudin kantaja ei myöskään tartuta muita, mutta sitten jostakin syystä se aktivoituu myöhemmin noin joka kymmenennellä tartunnan saaneella.

Siinä vaiheessa kun tauti reaktivoituu, se tarttuu yskösten myötä.

– Vaikka Suomessa tuberkuloosi on vielä kohtalaisen harvinainen, siihen ei voi tuudittautua, ettei se tilanne olisi aina sama. Etenkin Venäjällä ja Baltiassa esiintyy lääkeresistenssiä tuberkuloosia, ja nykyään ihmiset liikkuvat niin paljon, että tautien leviäminen on nopeampaa.

Eettisempiä kokeita

Mika Rämet on perusammatiltaan lääkäri. Haastattelupäivänä hän kertoo päivystäneensä edellisen yön vastasyntyneiden teho-osastolla, joten unet ovat jääneet kokonaan väliin. Rämet sai opettajiltaan sen esikuvan, että lääkäri hoitaa potilaita, opettaa nuorempia lääkäreitä ja muita kollegoja ja tekee tutkimusta. Näin hänkin on koettanut omalla urallaan tehdä.

– Kun ajattelee, mitä isoja asioita ihmiskunnan eteen on tapahtunut, niin kyllä rokotteiden keksiminen on yksi niistä. Rokotteiden kehittämisen puolesta on helppo tehdä töitä.

Rämet kertoo, että hän poistui opiskeluaikoina luennolta, jossa oppilaat joutuivat katselemaan koe-eläimen surmaamista. Lääkärin täytyy lähtökohtaisesti hyväksyä koe-eläinten käyttö. Rämet ei kuitenkaan pidä siitä, että kokeet tehdään rutiininomaisesti hiirillä tai rotilla, kun ne usein voisi tehdä toisinkin.

– Kokeen tekeminen kaloilla on eettisempää. Kaikkein mieluiten käytämme banaanikärpästä, jolla on vielä yksinkertaisempi keskushermosto ja kehittymättömämpi kivun kokeminen, Rämet sanoo.

Teksti Tiina Lankinen
Kuva Teemu Launis

Suomen täytyy kulkea kärjessä

Seeprakalalaboratorio on yksi Kaupin kampuksella toimivan tutkimus- ja tuotekehityskeskus Vactian hankkeista.

Yliopiston puolelta Vactiassa mukana ovat muun muassa Rokotetutkimuskeskus, virologia ja Biolääketieteellisen teknologian yksikkö. Käynnissä olevia tutkimusprojekteja ovat papilloomavirus-, HIV-, rotavirus-, nuoruustyypin diabetes-, influenssa- ja pneumokokkirokotteisiin liittyvät tutkimukset.

Keskuksen tavoitteena on tehdä mahdollisimman korkealaatuista ja kansainvälisesti kilpailukykyistä tutkimusta.

– Haluaisin nähdä, että kampus pysyy kilpailukykyisenä rokote- ja immunologian tutkimuksessa. Tämä on kampuksen selvä vahvuusalue, ja pitää ponnistella, että se sellaisena pysyykin, professori Mika Rämet sanoo.

Tuberkuloosi on yksi maailman suurimpia terveyshaasteita, eivätkä tamperelaiset ole ainoita, jotka koettavat löytää siihen hoitoa. Jos joku muu ehtii ensin kehittämään toimivan rokotteen, niin siitä ei olla katkeria.

– Toisaalta Suomessa ei voida asennoitua niinkään, että kyllä ne muut sen varmasti selvittävät. Jos on kykyä ja mahdollisuuksia tutkia asioita ja kehittää hoitoja, niin kyllä Suomen täytyy kulkea siinä eturivissä.

Marko Nenonen

Kuten tutkijat tietävät, tieteelliset teoriat eivät useinkaan muutu vain sen vuoksi, että löydetään uusia tosiasioita. Yhtä lailla historioitsija on taipuvainen epäilemään, että suuret hallinnolliset uudistukset tulevat vain ulkopuolisten katastrofien myötä eivätkä harkitsevan kehitystyön tuloksena.

Hallinto on myönteinen asia. Se on parhaimmillaan luovaa asioiden hoitoa, ja myös hallinto on asiantuntijatehtävä. Yliopistoissa on paljon ihmisiä, jotka loistavasti tukevat yliopiston päätehtäviä eli tutkimusta ja opetusta. Kun seuraavassa puhun tieteellisen yhteisön hallinnosta, en puhu mistään yksittäisestä yliopistosta enkä yksittäisistä henkilöistä. Katson tämän huomautuksen tarpeelliseksi siitä syystä, että jotkut toisaalla aikaisemmin yliopistomaailmasta julkaisemani kirjoitukset herättivät suuren myönteisen kaiun lisäksi jopa vihamielisiä kommentteja oman pesän likaamisesta.

Tavat eivät muutu

Liikemaailmassa hallinto tukee ydintoimintaa eli pääasiallista liiketoimintaa, ja jos se ei tue, se lopulta ja yllättävän usein heti lopetetaan. Voimavarat siirretään tukemaan päätehtävää. Mihinkään muuhun hallintoa ei tarvita. Kaikki ovat yksimielisiä siitä, että yliopistojenkaan hallinnolla ei ole mitään itsenäistä tehtävää vaan sen tavoite on tukea tutkimusta ja opetusta.

Tästä alkavat ongelmat. On kovin erilaisia näkemyksiä siitä, mikä on tarpeen ja varsinkin siitä, mikä on tärkeintä. Vanhat tavat ovat liki mahdottomia muuttaa. Tavat eivät muutu elleivät asenteet muutu. Yliopistot tarvitsevat myös hallinnossa uuden ajattelutavan. Miten sitä luoda ja miten sen puolesta puhua, kas siinä kysymys.

Yrityksiin ei useinkaan etsitä työvuosiltaan vanhimpia vaan niitä, jotka tuovat uuden tavan ajatella ja toimia. Johtamista ovat uudet avaukset, innostaminen, kannustaminen sekä voimien ja resurssien kokoaminen. Yliopistoissa valinnat tehdään edelleen useimmiten niin sanotusti virkavuosien mukaan, ja ulkopuolisuus on riski tai suoranainen haitta.

Kaikki levälleen!

Erityisen vaarallista on viitata tässä yhteydessä liikemaailman management-guruihin. Teen niin silti, sillä pidän paljon erään management-mentorin Tom Petersin tiivistyksestä: organisoinnin ja yhdenmukaistamisen sijasta olisi otettava linjaksi aivan päinvastainen näkökohta eli kuten hän sanoo: ”disorganizing to unleash imagination” (korostus M.N.).

Petersin ohjeessa on terää. Tiedämmehän kaiken suunnittelun ja niin kutsuttujen uudistusten alkavan sillä, että hierarkisesti ylempi pyytää selvityksiä alemmalta, joka pyytää selvityksiä vielä alemmalta ja niin edespäin. Selvitysten laatimiseksi tarvitaan kokouksia ja palavereita ja tietenkin selvityksiä, ja sitten taas niitä lähetetään seuraavalle tasolle käänteisesti siinä järjestyksessä, missä niitä pyydettiin. Kenellekään ei tule mieleen arvioida, kuinka monta kymmentä tuntia työtä yksi kehittämisen paperi voi vaatia. Lopulta käykin niin, että itse kukin on työllistetty pelkästään näissä selvitysten selvityksissä viikkokausia.

Missä on pihvi? Vaikka viidakkoveitsi olisi terävä, se ei auta, jos olemme Pohjanmaan soilla. Ahkeruus ja tunnollisuus eivät auta, jos työ on turha. Uudistuksia ei kannata aloittaa, jollei ole odotettavissa, että saavutettu hyöty on hukattua voimaa suurempi. Hallinnollisen työn tuottavuus voi olla usein todella matala.

Hallinnolla on taipumus kasvaa. Se johtuu siitä, että juuri hallinnossa päätetään, minne voimavarat sijoitetaan. Päättäjät, ministeriöistä alkaen, ymmärtävät heitä, jotka heidän päätöksiään lupaavat panna toimeen. Siksi määrärahat lisääntyvät väärin perustein ja vääriin kohteisiin.

Hallinto kasvaa myös sitä myöten, että se tunkee tyylinsä, tapansa ja muotonsa niillekin, joiden pitäisi tehdä muuta mutta jotka ovat varomattomia tai muutoin vain taipuvaisia seuraamaan konttoritöiden kutsumusta.

Niinpä Petersin ajatus on hyvä. Organisoinnin sijasta kaikki pitää lennättää levälleen, jotta kukin voi tehdä sitä, mitä oikeasti pitää tehdä. Useimmat ohjeet, yhtenäistämiset ja kaavakkeet ovat haitaksi eivätkä hyödyksi. ”Crazy times call for crazy organizations!” Luovuus ja mielikuvitus voisivat olla avainasemassa oppineiden yhteisössä.

Hallinnosta on tullut rutiininomainen komiteoinnin, kokoustamisen ja paperin juoksuttamisen laji, jonka mitään kohtaa ei pohdita ja jonka päälle rakennetaan alati uusia ja entisestään sekavampia ihmeellisyyksiä.

Ja tietenkin tätä kaikkea toteuttamaan tarvitaan aina enemmän ja enemmän työtunteja, ihmisiä, juoksuja ja kiireitä.

Konttorityön malli?

Joskus hyvä tarkoitus on mieletön kokonaisuudessaan. Otan esimerkin turvallisesti kaukaa: Suomen kunnissa tehdään turhia puutarhatöitä. Puistoihin istutetaan puita ja muita kasveja, jotka eivät kestä Suomen ilmastoa. Niinpä syksyisin ne täytyy käydä pukemassa talvitakkiin. Keväällä puistot kierretään traktorin ja peräkärryn kanssa ja istutusten suojat viedään roskiin. (Yleensä yksi ajaa, toinen repii suojat kyytiin.) Esimerkki on pieni mutta havainnollinen siitä, miten työllistämme itse itsemme, ja miten syntyy kuluja, jotka eivät ole tarpeen.

Voimme ottaa todesta joutavat työt, joita kenenkään ei ylipäänsä tarvitsisi tehdä. Vaikka teemme aina kiireellisiä töitä, on hyvä kysyä, teemmekö useinkaan tärkeimpiä töitä. Niin ikään sosiaalista seurustelua varten pitäisi järjestää eri tilaisuuksia kuin kokouksia, joissa pitäisi päättää jotakin. (Ideariihet ovat eri asia.) Pitää muistaa sekin, että tärkein puheenvuoro ei ole aina pisin eikä viisain aina eniten äänessä.

Hallinnoimisen ja kokoustamisen tyyli ei ole pelkästään yliopistojen piirre. Se on vahvistunut kaikkialla yhteiskunnassa, ja tuhannet uudet säädökset tuovat sen aikaisempaa vahvemmin sekä yrityselämään että erilaiseen vapaaehtois- ja järjestötyöhön.

Mutta asiantuntijatehtäviä ei voida hallinnoida niin kuin sähkölaitoksen reskontraa – vaikka totta lienee, että nykyiset yliopistot muistuttavat Henry Fordin liukuhihnoja enemmän kuin autotehtaat vuosikymmeniin. Tieteelliseen työhön ja tiedeyhteisön hallintoon kuuluu osaaminen, joka on asiantuntijansa päässä. Tähän osaamiseen liittyvät käytännöt ovat usein ja joskus pahasti erilaisia kuin monien muiden töiden rutiinit. Siitä huolimatta valtionhallinnossa ja jopa yliopistoissa on vahvistunut käsitys, että asiantuntijatehtävissä pitäisi toimia niin kuin missä tahansa konttorityössä.

Kirjoittaja on historian dosentti ja yliopistonlehtori.

Keskustelua

Tampereen yliopiston yksikköjen johtokunnat ovat ensimmäisinä merkittävinä tehtävinään käsitelleet uusia kansanvälisiä tutkinto-ohjelmia. Samalla yksiköt joutuvat ottamaan kantaa koulutuksen tuotteistamiseen eli lukukausimaksujen mahdollistamiseen EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille.

Esimerkiksi Johtamiskorkeakoulun johtokunta jätti äänestyksen jälkeen päätöksessään kansainvälisiin tutkinto-ohjelmiin porsaanreiän, jonka avulla EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tuleville voidaan myöhemmin asettaa lukukausimaksut. Lukukausimaksut ovat korkeakouluorganisaatiosta toiseen osoittautuneet epäkäytännöllisiksi ja taloudellisesti kannattamattomiksi, myös kansainvälisesti tarkasteltuna. Johtamiskorkeakoulu on Tampereen yliopiston suurin yksikkö, joten lukukausimaksujen mahdollistaminen Johtamiskorkeakoulussa ei ole vähäinen asia, vaan selkeä kannanotto, vaikka mahdollistamista kutsuttaisiin pelkäksi muodollisuudeksi.

Koulutusta ja oppimista ei voi lokeroida tuotteiksi, joita asiakkaat käyttäisivät tai ostaisivat. Lukukausimaksujen puolesta argumentoidaan nyt myös teknisiin seikkoihin vedoten. Ulkomaiden halutaan yleishakuun osallistumisen lisäksi ostavan suoraan opiskelijapaikkoja esimerkiksi tutkinto-ohjelmittain.

Hallinnon läpinäkyvyydessä on ollut toivomisen varaa. Jotkut ovat saaneet vasta johtokuntien esityslistojen tullessa tietää joutuvansa päättämään maksuista. Kehitys kohti maksullisuutta kulkee pienin askelin, ja maksumyönteisyyttä on havaittavissa läpi korkeakoulujärjestelmän. Maksuton koulutus ja sivistys kaikille ovat Suomen vahvinta kilpailukykyä kansainvälisessä yhteistyössä ja vertailussa. Siksi maksumyönteisyyteen pitää suhtautua vakavasti aina ja kaikilla tasoilla.

Tampereen yliopiston vihreä vasemmisto

Tiina Heikkilä, puheenjohtaja

Jari-Pekka Kanniainen, varapuheenjohtaja

Keskiajalta kantautuvat koskettavat sävelet. Debra Gomez-Tapio soittaa syliharppua toisella työmaallaan eli yliopistolla.

Debra Gomez-Tapiolla on haave. Hän on ostanut vanhan koulun Valkeakosken Metsäkansasta. Hänen aikomuksenaan on tehdä koulusta musiikki- ja kulttuurikeskus, jonka pihamaalla kukkii keskiaikainen luostaripuutarha.

Suunnitelmat ovat vasta aluillaan, mutta tulevana kesänä koulun jumppasalissa järjestetään jo renessanssi- ja barokkitanssien kurssi.

Gomez-Tapio asuu koulurakennuksessa, ja hän on tuskaillut talven yli kolmen pönttöuunin ja yhden kaakeliuunin lämmitysurakan kanssa.

– Paikan kunnostaminen vie paljon aikaa, mutta nautin siellä asumisesta. Rakennus on kaunis, siellä

on paljon valoa ja hyvä akustiikka, hän sanoo.

Klassisen alternative

Yhdysvaltalaissyntyinen Debra Gomez-Tapio saapui Suomeen viisitoista vuotta sitten. Hän on tulostaan asti opettanut englantia Tampereen yliopiston kielikeskuksessa. Hän sanoo elävänsä kahta elämää: Aamut on omistettu englannille, illat musiikille.

Muusikkona hän on erikoistunut vanhaan musiikkiin, etenkin keskiajan lauluihin. Modernista musiikista poikkeavat skaalat tekevät keskiajan musiikin ilmaisusta hyvin erilaista.

– Keskiajan musiikki koskettavaa. Sen kuunteleminen on fyysinen ja henkinen kokemus, vaikka siinä ei tarvitsekaan olla sinänsä uskonnollista sanomaa. Musiikki on kuin hierontaa, Gomez-Tapio kuvailee.

Keskiaikainen musiikki ei ole perinteistä klassista, vaan pikemminkin sen alternativea eli vaihtoehtoinen tyylisuunta.

Musiikkia larppaajille

Hiljattain julkaistussa Fioretto Ensemblen levyssä Debra Gomez-Tapio laulaa keskiajan naisten lauluja. Kappaleet ovat naisartistien tai -runoilijoiden tekemiä, tai sitten kertovat naisten elämästä yleensä. Laulujen rytmi ja tunnelma vaihtelee balladeista reippaampaan poljentoon.

– Yleisö tulisi hulluksi, jos konsertissa soittaisimme vain kirkkomusiikkia, Gomez-Tapio nauraa.

Gomez-Tapio kehottaa epäilijöitä tutustumaan rohkeasti musiikin eri lajeihin – toivon mukaan kuitenkin taitaviin genrensä edustajiin. Sanoitusten ja historiallisuutensa takia keskiajan musiikki voisi hänen mukaansa kolahtaa ainakin roolipelaajiin ja keskiajan historian ystäviin.

– Try it out!

Firoretto Ensemble: Une Vie de Femme – Keskiajan naisen lauluja

Teksti Tiina Lankinen

Kuva Teemu Launis

Debra Gomez-Tapio

- Newyorkilaissyntyinen muusikko ja englannin kielen opettaja

- Opettaa englantia Tampereen yliopiston kielikeskuksessa

- Maisterin tutkinto vanhasta musiikista

- Esiintyy keskiaikayhtye Fioretto Ensemblessa, ja johtaa Vokaaliyhtye Lumousta ja Händel-kuoroa

- Soittaa syliharppua ja laulaa

Keskustelua

Tutkiva journalismi on joutunut usein täydentämään eri organisaatioihin sisältyvää sisäistä ja ulkoista tarkastusta, samoin myös valtion ja kuntien eri valvontamenetelmiä. Tämä johtunee siitä, että omat tarkastustoimet palvelevat pääasiassa omaa ja sidosryhmien tarvetta ja ovat siten informatiivisesti sokeaa, jopa kiellettyäkin. Kukaan ei voine kieltää sitä suurta merkitystä, minkä lehdistö ja tv ovat tehneet paljastaessaan huomattavia yhteiskunnallisia mittasuhteita saaneita väärinkäytöksiä ja sovelluksia. Toiminnasta on saatu jo useita palkintoja.

Tutkivaa journalismia odottavat edelleen useat kohteet, joista merkittävimpänä finanssimaailman rahaliikennettä huomattavasti vääristävä ja osakemarkkinoita monopolisoiva pankki- ja pörssijärjestelmä.

Kansalaisille on markkinoitu varojen ohjausta pankkisijoitusten sijasta osakesijoittamiseen, jolle on annettu se kuva, että se turvaa työllisyyden ja pyörien pyörimisen kaikkien hyödyksi.

Asiahan ei suinkaan ole näin, vaan sillä vedetään juuri rahoitus reaalitaloudesta ja yhteiskuntapalveluista. Osakesijoitus ohjautuu talouden pyörittämiseen ainoastaan yhtiötä perustettaessa ja osakeanneissa toimintaa laajennettaessa. Pörssistä ostettavat osakkeet ovat vain pelimerkkejä spekulatiiviseen voitontavoitteluun.

Tutkittava olisi kuinka paljon yksityiset kansalaiset ja yritykset ovatkaan sitoneet vapaita varojaan osakkeisiin ja osakerahastoihin odottamaan osinkoja ja hintojen nousuja. Tuottoja saavat ainoastaan välittäjäpankit ja kyseisen pelin erityiset spesialistit, joten normaalia kansalaista on suorastaan harhaanjohdettu tärkeässä asiassa. Eläkerahat eivät myöskään kuulu sinne. Ehdotan akateemista maailmaa tutkimaan, onko pörssitaloudessa kehittämistä.

Osmo Rantanen

Mikkeli

Tampereen yliopiston kunnallistutkinto 1969

Alumnin jäsen

Pentti Peltoniemi

Alkusyksystä 2011 nuori Etelä-Euroopasta Tampereelle tullut jatko-opiskelija haki väliaikaista työtä odotellessaan opintojensa jatkorahoituksen järjestymistä. Hän ilmoittautui TE-toimistoon. Siellä kohtelu oli ystävällistä ja asianmukaista, ja hänet ohjattiin sähköisten palvelujen pariin. Niihin pääsee suomalaisilla pankkikorttitunnuksilla. Työnhakija menikin ”omaan pankkiinsa” Tampereen Nordean konttoriin. Hän oli ollut pankin moitteeton asiakas jo edeltävän vuoden eli sen ajan, minkä oli opintoja Suomessa harjoittanut.

Pankissa hänen tuli osoittaa henkilöllisyytensä sekä kertoa, että hänellä oli suomalainen henkilötunnus (HETU). Henkilöllisyytensä hän oli varautunut ”todistamaan” neuvostomallisella, voimassaolevalla EU-maan passilla sekä virallisella EU-henkilökortilla.

Tämän suuren pohjoismaisen pankin virkailija ei kuitenkaan hyväksynyt kumpaakaan henkilötodistusta, vaan vaati, että opiskelija/työnhakija-asiakkaan tuli osoittaa/todistaa henkilöllisyytensä suomalaisella EU-henkilökortilla.

Oli hankittava virallinen (suomalainen) henkilökortti.

***

Henkilö hankki kortin, maksoi siitä 55 euroa ja sai kaipaamansa tunnukset – tosin liian myöhään. Väliaikainen työpaikka oli järjestynyt ilman TE-toimistoa ja pankkitunnuksia.

Tapahtuma ei ole lainkaan pöyristyttävä. Me olemme Amerikan tiellä. Siellähän ei voi majoittua hotelliin, vaikka taskussa olisi amerikandollareita ja tosite pankkinostosta. Tarvitaan luottokortti. Riittää, että se on olemassa.

Ennen opiskelijapoloisen kohtalo olisi ratkennut, että olisi soittanut Nordean konttoriin ja pyytänyt johtajan puhelimeen. Enää terve järki ei riitä.

Luvalla kysyin Finanssivalvonnasta (FIVA), mihin Nordea-konttorin vaatimus voi perustua? Eikö EU-passi tai EU-henkilökortti ole virallinen henkilöllisyyden todistava asiakirja? FIVAsta tuli vastaus ja linkit osoitteisiin http://www.fkl.fi/teemasivut/sahkoinen_asiointi/tupas/Sivut/default.aspx  ja http://www.ficora.fi/index/viestintavirasto.html

Sieltähän se tieto löytyi. Tarvitsi lukea alle 100 liuskaa suomenkielistä tekstiä. Myös FIVAn vastauksessa kerrottiin pelisäännöt – lyhyesti ja selkeästi: ”Pankista saadun tiedon mukaan tunnistusasiakirjaksi käy voimassa oleva ulkomaan passi, ja sillä saa myös verkkopankkitunnukset oman verkkopankin käyttöön, mutta suomalainen HETU tarvitaan jotta nettipankkitunnuksella voisi asioida kolmannen palveluntarjoajan Tupastunnisteella toimivissa palveluissa (vahva sähköinen tunnistaminen).”

Ja jokaisen asiakkaan on syytä tietää, että ”Tupas on rekisteröity nimi”, kuten Finanssialan keskusliitto (FK) ohjesivullaan kertoo,

Niin tai näin – pankki oli siten menetellyt virheellisesti, mutta koska Nordean kaltoin kohtelema nuori ei halunnut – ymmärrettävistä syistä! – olla itse yhteydessä Finanssivalvontaan, niin FIVA ei tietenkään voinut selvittää hänen tapaustaan. Ehkäpä Nordeaan osoitettu kysely on johtanut sinänsä sympaattisen pankkivirkailijan saamiin moitteisiin.

***

Suomalaisen henkilökortin teettäminen kestää 2-3 viikkoa ja se maksaa 55 euroa. Edelleen – suojellakseen itseään – nuori jatko-opiskelija suostui nielemään aiheettoman 55 euron maksun tarpeettomasta henkilökortista. Entä, jos hän olisikin ollut esimerkiksi siirtymässä pysyvästi työelämään? Tulkittaisiinko hänet ei-aktiiviseksi työnhakijaksi? Entä jos häneltä olisi odotusajan kuluessa lipunut ohi pysyvä työpaikka? Mikä olisi ollut pankin vastuu tuolloin?

Ei mikään.

Pankin tililtähän asiakas ei pääse itse veloittamaan sen paremmin pankin tekemistä virheistä kuin pankin aiheuttamista aiheettomistakaan kuluista. Mutta saataisiinko ne jollain tavalla euromaiden yhteisesti kannettavaksi? Missä on Olli Rehn?

Vesa Hytösen kädessä on biosensori, jota käytetään näytteessä olevien molekyylien tunnistamiseen. Hänen tutkimustyönsä yhtenä visiona on pieni sensori, joka voitaisiin sijoittaa verisuonen sisälle kertomaan elimistön molekyylimuutoksista ilman ulkoista näytteenottoa.

Ihmisen ja kastemadon pienet rakennuspalikat auttavat lääketiedettä

Luonto pystyy rakentamaan monimutkaisia lopputuotteita yksinkertaisista biologisista perusmolekyyleistä. Tämän voi ymmärtää, kun tutkii millimetrin tuhannesosan eli nanometrin kokoisia luonnon rakenteita. Näitä luonnon järjestelmiä jäljittelemällä on mahdollista kehittää yhä parempaa lääketieteellistä diagnostiikkaa.

Suomen Akatemia on rahoittanut noin 300 000 eurolla tutkimuksen ”Nanoskaalan rakenteiden valmistaminen biomolekyylien ja biotunnistamisen avulla”. Tutkimustyö tehtiin Tampereen yliopiston Lääketieteellisen teknologian instituutissa tutkijatohtori Vesa Hytösen johdolla.

– Tutkimus oli paljolti rajojen etsimistä. Esimerkiksi diagnostiikkaan voidaan saada nopeutta ja mahdollisesti taloudellisuutta, kun pystymme ymmärtämään ja käsittelemään yhä pienempää. Visiona on pieni sensori, joka voitaisiin sijoittaa esimerkiksi verisuonen sisälle kertomaan elimistön molekyylimuutoksista ilman ulkoista näytteenottoa.

Me ihmiset ja esimerkiksi kastemato koostumme samoista luonnon rakennuspalikoista, biomakromolekyyleistä. Nämä taas ovat erittäin monimutkaisia kokoelmia yksinkertaisista kemiallisista komponenteista. Olennainen luonnon erinomaisuus on se, että sillä on kyky tuottaa loputtomasti identtisiä kopioita monimutkaisista biomolekyyleistä.

– Sairauksia syntyy muun muassa silloin, kun tuo luonnon kopiointiprosessi häiriintyy. Esimerkiksi liiallinen auringonotto voi aiheuttaa häiriön ihosolun DNA-ketjuun, jolloin solun toiminta häiriintyy ja syntyy ihosyöpä. Toisaalta kykyä häiritä ulkoisesti biomakromolekyyliä voidaan käyttää myös hyödyksi.

Hytösen johtamassa työssä keskityttiin tutkimaan hyvin pieniä määriä biomolekyylejä. Esimerkiksi DNA-molekyylin emäsjärjestyksen havaitseminen yhä pienemmästä molekyylimäärästä voi edesauttaa biosensorien kehittämistä; aikanaan emäsjärjestys voidaan ehkä mitata suoraan yksittäisestä molekyylistä biosähköisen sensorin avulla.

– Nykyisin DNA-diagnostiikka vaatii tyypillisesti prosesseja, jossa DNA-pareja ensin monistetaan. Sitten selvitetään monistettujen DNA-jaksojen sekvenssit esimerkiksi hankalahkolla fluoresenssimenetelmällä.

Biomolekyylejä ovat valkuaisainemolekyylit, nukleiinihapot ja esimerkiksi polysakkaridit. Osa molekyyleistä on toiminnan mahdollistavia ja osa taas toimii tietojen varastoijina. Biomolekyyleillä on kyky löytää kaveriksi haluamansa toinen molekyyli valtavasta molekyylikirjosta, niin sanottu sitoutumispartneri.

DNA-molekyylejä voidaan käyttää monipuolisesti nanokokoisten biorakenteiden valmistamiseen. Hytösen johtamassa tutkimuksessa saatiin aikaan alustoja, joita voidaan kehittää vastaamaan bioelektroniikan tarpeisiin.

– Halusimme hyödyntää luonnossa esiintyvää kykyä tuottaa lukuisia identtisiä biomolekyylejä. Tavoitteena oli kehittää menetelmä, jolla voisimme järjestää DNA-ketjuja ja muita biomakromolekyylejä nanoskaalan rakenteiksi – jopa säädeltävästi.

Hytönen työskentelee nykyisin Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston yhteisessä BioMediTech-instituutissa, joka koostuu kaikkiaan noin 25 tutkimusryhmästä.

Biomolekyylien nanomittakaavan itsejärjestäytyneitä rakenteita tutkitaan Suomessa muutamissa tutkimusryhmissä. Tämän hankkeen tuloksia on julkaistu ja tullaan julkaisemaan osana väitöskirjoja. Meneillään olevassa jatkokehitystyössä hankkeen tuloksia hyödynnetään uudenlaisen elektronisen komponentin valmistamiseksi biomakromolekyyleistä.

Teksti Kalle Heiska
Kuva Teemu Launis

DNA-rakenteiden liittäminen kultaelektrodeihin. Kiinnittynyt DNA-rakenne on kuvannettu atomivoimamikroskopian avulla. Kuva: Jussi Toppari/Jyväskylän yliopisto