Ääni äänettömille

Tiina Lankinen

Lapsen mielipide jää hämmästyttävän usein kuulematta asioissa, jotka tehdään lapsen parasta ajatellen. Yksi näistä on huostaanotto. Tässä artikkelissa kerromme puutteista huostaanotettujen lasten oikeuksien toteutumisessa.

Kevään aikana Aikalaisen jutuissa on käsitelty raskaita aiheita, jotka koskettavat nuoria kotimaassa: Syrjään jäämistä, yksinäisyyttä, työuupumusta ja masennusta. Juttujen tarkoitus ei ole mässäillä kurjuudella, vaan tuoda inhimillinen kärsimys esiin ja samalla kertoa, että asioille pyritään tekemään jotain.

Esimerkiksi huostaanoton käytäntöjä kohennetaan parhaillaan IDEA-koulutuksessa, joka kokoaa suomalaisen lastensuojelun toimijat, niin sosiaalityöntekijät kuin asianajajat ja tuomarit, Tampereen yliopistoon. Tutkimukseen pohjautuvassa koulutuksessa eri ammattiryhmät kehittävät yhdessä parempia työtapoja, joilla kipeästä huostaanotosta voisi tehdä mahdollisimman lapsiystävällisen.

Tutkimus on yksi taho, joka kuuntelee ja etsii vastauksia yhteiskunnan hiljaisilta. Tutkijat haastattelevat heitä, joilla ei ole voimia huutaa ääntänsä kuuluville, ja selvittävät millaista tukea he tarvitsisivat. Tutkijat ymmärtävät, että vaikka tutkimustuloksissa voidaan nivoa ryhmiä yhteen ja nähdä vaikkapa tietynlaisia työkyvyttömyyden profiileja, jokaisen ihmisen tarina on oma ja ainutlaatuinen.

Tutkimustuloksissa näyttää toistuvan yksi asia. Parhaiten lasta tai nuorta voi auttaa työntekijä, joka on valmis kulkemaan hänen vierellään pitkän matkaa, rakentamaan luottamuksen ja olemaan tukena elämän erilaisissa tilanteissa.

Lapsi ei pysty puolustamaan etujaan eikä aina edes ymmärtämään, mitä hänen oikeuksiinsa kuuluu. Henkisesti epätasapainoinen aikuinen voi aiheuttaa suurta vahinkoa häneen turvautuvalle lapselle, mutta yksikin vakaa, luotettava ja turvallinen aikuinen lapsen elämässä voi olla se kulmakivi, jonka varaan voi alkaa rakentaa onnellisempaa elämää.

Kirjoittaja on Aikalaisen vastaava toimittaja.