Taiteesta yhteiskunnan peilinä

Juha Teperi

Muutama vuosi sitten löysin itseni vähän yllättäen Manilasta. Koska en tiennyt Filippiineistä paljoakaan, tein saman kuin usein kokonaan uudessa paikassa: hakeuduin kansallisgalleriaan. Menneiden vuosisatojen kuvat vaikuttivat – anteeksi filippiiniläiset! – vähän provinsiaalisilta toisinnoilta kunkin aikakauden espanjalaisesta taiteesta. Kun aikajärjestyksessä kulkeva kierros ehti 1800-luvun loppupuolelle, edessä olikin yllätys. Monet filippiiniläiset taiteilijat olivat aivan eturintaman tasalla modernismin nousun ensi vaiheissa.

Siirtyessäni saliin, jonka oviaukon yläpuolella luki ”20. vuosisata”, hölmistyin. Seinät olivat täynnä tylsiä maisemia ja tärkeänä pönöttäviä arvohenkilöitä. Kävellessäni loppunäyttelyn läpi rivakkaan tahtiin päättelin, että jossain vaiheessa hankintamäärärahat olivat loppuneet tai että ehkä myöhempien aikojen taide oli jonkun muun instituutin vastuulla.

Muutamaa päivää myöhemmin palaset loksahtivat kohdalleen. Filippiinien historiasta lukiessani opin, että 1800-luvun loppu oli ollut voimakkaan kansallisen heräämisen ja siirtomaavaltaa vastustavan liikehdinnän aikaa. Tämä vaihe päättyi lyhyehkön sodan jälkeen, jossa USA vei maan herruuden Espanjalta vuonna 1898. Ajatukset itsenäisestä maasta ja sen kulttuurin vaalimisesta tukahdutettiin väkivaltaisesti.

Jälkikäteen on helppo nähdä, kuinka yhteiskunnan henkinen tila ja elinvoima heijastuu suoraan taiteeseen. Mutta voiko taidetta käyttää myös nykyhetken ymmärtämiseen jonkinlaisena yhteiskunnan kuumemittarina? Olen huomannut pohtivani tätä Venetsian biennaleissa, joissa esimerkiksi Kiinan osastot ovat olleet täynnä teknisesti loistokasta, usein yllätyksellistä ja elinvoimaista taidetta. Niihin verrattuna aiemmin näkemäni samasta maasta tulleen tunnetun toisinajattelijan tuotanto vaikuttaa kovin ennalta-arvattavalta ja suorastaan ajastaan jälkeen jääneeltä.

Maallikkotaiteenharrastajana olen vakuuttunut siitä, että tämän hetken taide eri muodoissaan avaa ikkunan yhteiskuntien sisäiseen todellisuuteen. Mutta taidetta voidaan myös käyttää luomaan toivottuja tulkintoja. Suhtaudun varauksellisesti kaikkeen taiteeseen, jonka kerrotusti tai kertomatta ajatellaan edustavan jotakin. Vain omaehtoinen, taiteilijuudesta ponnistava työ tavoittaa toden. Yhteiskunnasta kuvan välittävä peili ei lopulta ole taideteos. Kuvan syntyyn tarvittava heijastuspinta on taiteilija itse.

Juha Teperi

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani.