Yksilö vs. ruoka

    Piia Jallinoja on Tampereen yliopiston uusi terveyssosiologian professori.

    Ruualla viestitään samaa kuin joogahousuilla, sanoo terveyssosiologian professori Piia Jallinoja.

     

    Terveily. Siinäpä sana, joka kiteyttää tämän hetken trendit ja ihanneihmisen ehkä paremmin kuin mikään. Terveily on käännös englanninkielisestä termistä ”healthism”. Kyseessä on siis terveyden nimiin vannova ismi, aate, jonka mukaan eletään vaikka hammasta purren.

    – Se tarkoittaa terveyden korostunutta merkitystä nykyihmisen elämässä. Se on jatkuvaa riskinarviointia ja terveystekoja, määrittelee Tampereen yliopiston tuore terveyssosiologian professori Piia Jallinoja.

    Jallinoja on seurannut Suomessa käytävää terveyskeskustelua 30 vuotta, joten perspektiiviä löytyy.

    – Aikaamme kuvaa tietynlainen ambivalentti asetelma: Edessämme ovat yhtäältä monien ruokien edut ja houkutukset, ja ruuat tarjoavat monia positiivisia asioita. Mutta samaan aikaan edessämme ovat näihin ruokiin liittyvät riskit.

    Terveilyn taustalla on yksilön korostunut vastuu näiden riskien kohtaamisesta ja omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Siinä missä aiemmin historiassa ihmiskuntaa ovat uhanneet nälänhädät ja tartuntataudit, joita vastaan yksilö on ollut jokseenkin voimaton, nyt uhkana ovat elintapasairaudet. Niiden vastustaminen on, etenkin uusliberalistisessa ajattelussa, ennen muuta yksilön omalla vastuulla.

    Terveily ei siis välttämättä ole huono ilmiö, mutta äärimmilleen vietynä se voi käydä ahdistavaksi. Ja äärimmilleenhän asiat on usein tapana viedä.

    – Esimerkiksi television laihdutusohjelmat, naistenlehdet ja eräänlainen julkkiskultti tuottavat malleja, joissa yksilö sankarillisilla keinoilla selättää lihavuuden ja ratkoo ongelmansa. Tätä sankariyksilön roolia myös tavalliset ihmiset yrittävät sitten noudattaa.

     

    Kyllä siinä myös esitellään sitä, että ”tässä ollaan ajan hengen mukaisia, tehdään muodikasta fyysis-henkistä harjoitusta
    ja mulla on hyvät pakarat”.

     

    Terveilyn keskiössä on ruoka. Ja ajatus, että jokainen ihan itse valitsee, mitä lautaselleen laittaa. Ruokaan ja sitä koskeviin valintoihin kuitenkin vaikuttavat monet muutkin seikat kuin terveellisyys. Näin on ollut aina, mutta tässä ajassa ruoka on ehkä merkitysten suhteen ladatumpaa kuin koskaan.

    – Ruoka on aina ollut statuskamppailun väline, mutta nyt se on entistä enemmän myös identiteetin, innostuksen, nauttimisen, vaihtelunhalun ja ajanvietteen väline. Entisestään ruuan merkitystä mutkistavat ruokaan liittyvät ympäristökysymykset.

    Ruoka ei liity enää vain varallisuuden korostamiseen, vaan se on erottumista monin eri tavoin.

    – Se voi viestiä eettisestä kuluttamisesta, ekologisesta toiminnasta tai ylipäätään ajan hengen mukana pysymisestä.

    Jallinoja rinnastaa ruualla viestimisen joogahousujen käyttöön.

    – Se, että kaupungilla yhtäkkiä kävelee ihmisiä joogahousuissaan, ei johdu pelkästään siitä, että se on joogasalille mennessä kätevää. Kyllä siinä myös esitellään sitä, että ”tässä ollaan ajan hengen mukaisia, tehdään muodikasta fyysis-henkistä harjoitusta ja mulla on hyvät pakarat”.

     

    Kaikkein hölmöintä on ajatella, että sosiaalisessa mediassa käytävä keskustelu on täysin turhaa ja älytöntä eikä siksi liikuta tutkijoita

     

    Samaan aikaan, kun ruuasta on tullut identiteetin ilmentämisen väline, myös ruokaa koskeva julkinen keskustelu on muuttunut. Jallinoja nostaa esimerkiksi niin kutsutut ”rasvasodat”, eli Helsingin Sanomien palstoilla käydyt rasvakeskustelut 1970-luvulta 2010-luvulle.

    – Aiemmin keskustelu oli kehystetty ennen muuta kansanterveyskysymykseksi, mutta sitten terveyden rinnalle nousi nautintokysymys. Nyt yksittäinen keskustelu saattaa alkaa siitä, että kansanterveyden asiantuntijat esittävät jonkin huolenaiheen, mutta lopulta päädytään keskustelemaan lattemaidon kulttuurisesta positiosta.

    Uudet puhujat ottavat keskustelussa yhä useammin vallan perinteisiltä asiantuntijoilta kuten ravitsemustutkijoilta. Mukana on tavallisia kuluttajia, jotka peräävät ”terveysterroristeilta” oikeutta syödä vaikkapa voita. Keskusteluun osallistuvat yhä useammin myös keittiömestarit, baristat ja luomuviljelijät.

    – Jos aiemmin kokki puhui lähinnä ruuan estetiikasta ja mausta, nyt hän puhuu terveyden merkityksestä ja siitä, miten terveyttä ja nautintoa tulisi painottaa. Hän siis ottaa kantaa terveyskysymykseen.

    Tämä kokemusasiantuntijuuden nousu asettaa tutkijat toisinaan hankalaan asemaan.

    – Mitä pitäisi tehdä dosentin, joka pystyisi nujertamaan tv-keskustelussa vastapuolella olevan taviksen argumenteillaan. Olisiko se kovin miellyttävää katseltavaa?

    Silti asiantuntijoiden tulisi Jallinojan mukaan laskeutua norsunluutorneistaan ja ainakin kuunnella, mitä muut aiheesta haluavat sanoa. Jokin arvo pitäisi antaa sille, mitä joku on henkilökohtaisesti kokenut, olkoonkin etteivät henkilökohtaiset kokemukset ole verrattavissa suuriin väestöaineistoihin elintapojen ja sairauksien yhteyksistä.

    – Ainakin sosiaalisen median keskusteluihin tutkijoiden pitäisi mennä mukaan. Kaikkein hölmöintä on ajatella, että siellä käytävä keskustelu on täysin turhaa ja älytöntä eikä siksi liikuta tutkijoita.

    Joskus sitä paitsi ei-asiantuntijallakin voi olla olennaista sanottavaa:

    – Kun asiantuntijat taannoin kritisoivat sotilaskotien munkkeja niiden rasva- ja sokerimääristä, sotkun emäntä tuli ja napautti, että näissä munkeissa ei ole kyse ravitsemuksesta vaan sielunhoidosta.

    Sitäkin tarvitaan toisinaan kaiken terveilyn keskellä.

     

    Ankeuttajasta muotidieetiksi

    Viime aikoina on kovasti puhuttu vegebuumista. Toisaalta tilastojen valossa myös lihankulutus kasvaa. Mitä tästä sanoo sosiologi? Mikä buumi meillä nyt oikeasti on, vai onko mikään?

    – Lihan kulttuurinen positio on pysynyt vahvana. Se on edelleen vaurauden, vitaalisuuden ja miehekkyyden tunnus. Mutta kyllä myös vegebuumi on totta ja sitä on raportoitu useista länsimaista, Piia Jallinoja sanoo.

    Monin paikoin käänne tapahtui vuoden 2013 tienoilla. Tuolloin muiden muassa pop-tähtipari Beyoncé ja Jay-Z julkaisi oman 22 päivän vegaanihaasteensa, jota saattoi seurata tiiviisti perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa. Samaan aikaan Suomessa lanseerattiin lihaton lokakuu, jota vetivät Madventures-seikkailijat Riku Rantala ja Tunna Milonoff.

    – Tämä toi vegaaniuden pois marginaalista. Hörhöjen ja ankeilijoiden hommasta tuli kenen tahansa toteutettavaa, ja siihen liittyi trendikkyyttä.

    Toisaalta edelleen etenkin vegaaniuteen liitetään vahvasti myös ”kill joy” -ajatus. Ajatus, että vegaanit nipottamisellaan pilaavat muiden lihalliset nautinnot. Tätä käsitystä puolestaan murtavat muiden muassa ”Sipsikaljavegaanit”, joiden keskeinen sanoma on, että vegaanikin voi (vege)porsastella.

    Mutta entäs sitten, jos kasvissyönnistä todella tulee hallitseva trendi? Tarkoittaako se sitä, että aallonharjalta on suunta vain alaspäin ja pian jokin vastavoima tarjoaa jonkin uuden trendin? Käykö kasvissyönnille samoin kuin karppaukselle, josta ei enää puhu oikein kukaan?

    – Niin. Muodit menevät ohi, mutta jotkin niiden osat voivat jäädä elämään hiukan muuttuneessa muodossa. Esimerkiksi gluteenittoman ruokavalion voi ajatella olevan muunnos karppauksesta.

    – Satuin olemaan toukokuussa New Yorkissa, missä järjestettiin tapahtuma nimeltä Reducetarian Summit. Reducetarian-ruokavalion ajatus on, että kaikki lihan vähentäminen on kotiinpäin. Paikalla oli runsaasti elintarvikealan ja teknologian startupeja. Kaikkien yhteinen viesti oli, että ihmiset eivät lopulta välitä eläinten tai ympäristön hyvinvoinnista. Elintarviketeollisuuden hirveyksistä kertova dokumentti saa ehkä aikaan hetkellisen ahdistuksen, mutta sitten se unohtuu. Ainoa, mikä voi muuttaa tottumuksia, on se, että tehdään hyvänmakuista, mielellään lihakaltaista, kasvisruokaa.

     

    Kuka

    Piia Jallinoja

    Terveyssosiologian professori, Tampereen yliopistossa 1.8.2017 lähtien.

    Työskennellyt aiemmin muun muassa johtajana Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa sekä yksikönpäällikkönä ja erikoistutkijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.

    Tutkinut muun muassa terveyteen ja elämäntapoihin liittyviä valintoja ja merkityksiä. Viime aikoina kiinnostunut etenkin terveyden, kestävän kehityksen ja ruuan suhteesta.

    Asuu Tampereella ja Helsingissä.

    Perheeseen kuuluvat puoliso, kissa ja kaksi aikuista tytärtä.

    ”Parasta ruokaa on sellainen, jonka nautin yhdessä puolison kanssa jossain maailmalla, viimeksi Yhdysvaltain itärannikolla.”

     

    Kuuntele myös Piia Jallinojan haastattelu Radio Moreenissa.

     

    Teksti Hanna Hyvärinen

    Kuva Jonne Renvall