EU tarvitsee rohkean johtajan

    Euroopan unioni joutuu pian panemaan kurittomat jäsenmaansa kuriin. Professori Hanna Ojanen peräänkuuluttaa johtajuutta ja uskoo erilaistuvaan integraatioon.

     

    Viime vuonna kaksi isoa tapahtumaa järkytti monen uskoa arvoihin, joiden varaan länsimaiset valtiot on rakennettu. Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi ja Iso-Britannian päätös lähteä EU:sta olivat molemmat osoituksia kansallisen ajattelun lisääntymisestä.

    Kansallismielisyyden nousu herätti huolta demokratian sekä perusarvojen ja –oikeuksien säilymisestä, mutta sitä on pidetty myös enteenä protektionismin kasvusta ja valtioiden välisen yhteistyön heikkenemisestä.

    Trumpin keskeisiä lupauksia on ollut ajatella aina ensin amerikkalaisia, ja hän on halunnut irtautua useista kansainvälisistä sopimuksista. Britit puolestaan äänestivät EU:sta eroamisen puolesta, koska unionin vastustajat onnistuivat maalaamaan kuvan hallitsemattomasta maahanmuutosta ja unionista valtavana rahasyöppönä.

    Pian Trumpin valinnan jälkeen käytiin kolmessa EU-maassa vaalit, joissa kansallismieliset olivat vastakkain liberaalien, EU-myönteisten arvojen edustajien kanssa. Helpotus oli monessa maassa suuri, kun liberaalit veivät voiton ensin Itävallassa, sitten Hollannissa ja toukokuussa vielä Ranskassa.

    Ranskan uusi presidentti Emmanuel Macron on esiintynyt selkeänä vastavoimana Trumpille, kun taas ennustusten mukaan hänen vastustajansa Marine Le Penin voitto olisi voinut tarkoittaa jopa EU:n loppua.

     

    ”Kansallismieliseen populismiin kuuluu,
    että kaikki paha tulee aina ulkoa”.

     

    Vaikka kansallismieliset puolueet ovat saaneet valtaa useissa EU-maissa, unionin tulevaisuuden kannalta on tärkeämpää tarkastella koko unionin yhteistä kehitystä yksittäisten jäsenmaiden sijaan. Jean Monnet -professori Hanna Ojanen Tampereen yliopistosta näkee kaksi kohtalonkysymystä, joihin unionin on löydettävä ratkaisu lähiaikoina.

    – Juuri nyt on tapetilla se, miten suhtaudutaan Puolaan, eli mitä tapahtuu jäsenmaalle, joka ei toimi EU:n perusperiaatteiden mukaisesti. Alkaa olla aika lähettää kirje, jossa sanotaan, että tämä loppuu nyt, ja määrätään sanktiot, Ojanen sanoo.

    Kansallismielinen valtapuolue Laki ja oikeus on ajanut Puolan hallituksessa viime vuosina politiikkaa, jonka pelätään murentavan demokratiaa. Käsittelyssä on lakiuudistus, joka heikentäisi oikeuslaitoksen riippumattomuutta ja muun muassa antaisi hallitukselle valtaa korkeimman oikeuden tuomarien valintoihin. Uudistus olisi vastoin oikeusvaltion periaatteita.

    Sääntörikkomuksen seuraukset on määritelty Lissabonin sopimuksessa. Sen mukaan Puolalta voitaisiin viedä äänioikeus unionissa, samoin tukien maksaminen voitaisiin lopettaa.

    – Ikuisia aikoja ei voida odotella, mitä puolalaiset vastaavat kyselyihin maan kehityksestä. Toisaalta mitä seuraa, jos rangaistustoimiin ryhdytään? Se voisi ruokkia kansallismielisyyttä, koska hallitus voisi sanoa, että katsokaa, mikä kauhea unioni. Kansallismieliseen populismiin kuuluu, että kaikki paha tulee aina ulkoa.

    Jos Puola jäisi unionissa vaille äänioikeutta, sillä ei välttämättä olisi enää mitään syytä pysyä jäsenenä.

    Jo aiemmin tänä vuonna EU aloitti rikkomusmenettelyn Puolaa, Unkaria ja Tšekkiä vastaan, koska maat eivät ole ottaneet vastaan turvapaikanhakijoita unionin uudelleensijoitusohjelman mukaisesti.

     

    ”Suomellakin voisi olla ideoita, mihin suuntaan EU voisi kehittyä. Nyt alkaisi olla hyvä hetki kertoa näkemyksiään.”

     

    Toinen unionin kohtalonkysymys on yleisen johtajuuden puuttuminen. EU:lla ei tällä hetkellä ole johtajaa, joka näkisi unionin kokonaisuutena ja ryhtyisi kehittämään sitä johonkin suuntaan.

    – Nyt johtajuus ei ole kovin strategista, eikä tarjokkaita suunnannäyttäjiksi liiemmin ole. Laajan eurooppalaisen ratkaisun ajaminen vaatisi rohkeutta, eikä siellä ole helppoja voittoja saatavilla. Tämä ongelma on yksi heijastuma kansallisesta ajattelusta. Toisaalta yllättävien, äkillisten ongelmien, kuten pakolaiskysymyksen ja talousongelmien ratkaisu on vienyt aikaa pitkänäköiseltä kehittämiseltä.

    Ojanen peräänkuuluttaa johtajaa, joka pystyisi lieventämään jännitettä koko unionin ja yksittäisten jäsenmaiden intressien välillä. Tämän pitäisi pystyä osoittamaan, että EU ajaa jäsenmaidensa asiaa. Puolan tapauksen ratkaiseminen voisi toimia hyvänä esimerkkinä, jossa unioni puolustaisi maan kansalaisia ja oikeusvaltiota riippumatta siitä, millainen hallitus maassa on.

    – Suomellakin voisi olla ideoita, mihin suuntaan EU voisi kehittyä. Olemme puheenjohtajamaa jo vuonna 2019, nyt alkaisi olla hyvä hetki kertoa näkemyksiään.

    Johtajuuden löytyminen on ratkaisevaa myös sen kannalta, miten unioni suhtautuu isoihin kehityskulkuihin ja varautuu niiden aiheuttamiin muutoksiin.

    – Kukaan ei tiedä varmasti, miten ilmasto muuttuu ja miten muuttoliikkeet maapallolla elävät, mutta molemmista voidaan sanoa, että asiat tapahtuvat luultavasti nopeammin kuin on ajateltu. Näihin asioihin liittyviä ongelmia voi yrittää ratkoa kansallisesti tai yksi kerrallaan, katsoa ensi vuotta tai sitä seuraavaa, tai sitten voidaan nähdä iso kokonaisuus pitkällä aikajänteellä ja yrittää vaikuttaa siihen. Unioni on hidas toimija, ja siksi sille sopisi pitkäjänteisen politiikan luominen ja ylläpitäminen.

     

    EU on vakiinnuttanut asemansa niin, etteivät valtiot ole enää erillisiä toisistaan. Ihmiset ovat huomanneet, että muiden maiden tapahtumilla voi olla vaikutusta meilläkin. Ojasen mielestä median tapa tarkastella Itävallan, Hollannin ja Ranskan vaaleja on tästä yksi osoitus.

    – On mielenkiintoinen, virkistävä ja uusi piirre, että poliittinen tilanne muissa maissa on syy äänestää omassa maassa tietyllä tavalla.

    Tästä syystä Brexit voi kääntyä jopa unionille voitoksi, jos huomataan, että ero ei olekaan Britannialle eduksi tai maa ei lopulta ehkä halua sitä itsekään.

    – Muissa maissa harkitaan nyt, mitä sanotaan EU-politiikasta, ja äänekkäätkin EU:n vastustajat ovat hiljaa, koska he eivät halua rohkaista kansalaisia ajattelemaan, että ero olisi hyvä ajatus.

     

    ”Ulommilla kerroksilla voisi olla mukana kaukaisempiakin maita, kuten Israel, Australia ja Kanada.”

     

    Tulevan kehityksen suunta on Ojasen mukaan EU:ssa todennäköisesti erilaistuva integraatio. Jäsenet voisivat tulevaisuudessa valita entistä enemmän, missä asioissa tekevät tiivistä yhteistyötä ja missä eivät ole mukana ollenkaan.

    – Tavallaan siinä ei ole mitään uutta. Eivät euro tai schengen-säännötkään ole käytössä jokaisessa maassa. Tulevaisuudessa tämä voisi lisääntyä ja vaikuttaa enemmän siihen, miltä EU näyttää.

    Toistaiseksi kaikki maat ovat suunnilleen saaneet EU:lta sen, mitä ovat halunneet, ja siksi niille sopii se, että vaihtoehtoja on tarjolla paljon. Nykyistä tiiviimpää yhteistyötä voisi olla tarjolla esimerkiksi talouspolitiikassa ja puolustuksessa.

    – Taloudessa voisi olla nykyistä tiukempi budjettikuri ja kansalliset budjetit olisi sidottu tiukemmin yhteen.

    Puolustusyhteistyö voisi olla symbolisesti tärkeää, vaikka sitä tehtäisiin vain pienissä ryhmissä saman mielisten maiden kesken, eikä se olennaisesti muuttaisi unionin nykytilannetta.

    Unionin hajoamiseen tai laajamittaiseen integraation syvenemiseen kaikilla politiikan osa-alueilla Ojanen ei usko.

    – EU:ssa voisi olla selkeät kerrokset: ydin ja eritasoisia ulkorenkaita, ja maat liikkuisivat eri renkailla ajan ja yhteistyön osa-alueiden mukaan. Ulommilla kerroksilla voisi olla mukana kaukaisempiakin maita, kuten Israel, Australia ja Kanada.

    Maantiede voi siis jäädä sivuseikaksi, kun valtioiden yhteistyötä uudistetaan ja syvennetään vastaamaan uutta maailmantilannetta.

    Teksti Sanna Sevänen

    Kuvitus Jonne Renvall