Missä menee toden ja esittämisen raja?

    Jodote-hankkeessa toteutettiin Suomalainen ”Pressi” Klubi -esityssarja, jossa yhdistettiin teatteria ja ajankohtaisia uutisia.

    Journalistinen dokumenttiteatteri sekoittaa faktaa ja fiktiota. Samalla se voi tehdä toden ja epätoden limittymisen näkyväksi tarpeellisella tavalla.

     

    Journalismi elää hetkessä. Digiajalla uutinen on uutinen ehkä vain minuutteja. Sitten siirrytään seuraavaan aiheeseen.

    Teatterin tekeminen puolestaan on pitkäjänteistä työtä. Yhtä produktiota ideoineen, käsikirjoituksineen ja lavaharjoituksineen työstetään kuukausia, jopa vuosia. Sen jälkeen sitä esitetään jokseenkin muuttumattomana illasta toiseen.

    Mitä tapahtuu, kun nämä kaksi tekemisen tapaa laitetaan yhteen? Sitä tutkailtiin Tampereella toteutetussa Journalistisen dokumenttiteatterin tutkimushankkeessa (Jodote), jonka loppuraportti ilmestyi tänä keväänä. Hankkeessa muun muassa toteutettiin esityssarja nimeltä Suomalainen ”Pressi” Klubi, jonka tekemiseen osallistuivat niin journalismin kuin teatterityön opiskelijat ja opettajat sekä maakunnan päälehti Aamulehti. Hankkeen tavoitteena oli selvittää, mitä sellaista journalistinen dokumenttiteatteri voi tarjota, mihin kumpikaan, journalismi tai teatteri, eivät yksin pysty.

     

    Kun idea hankkeesta alkoi hahmottua vuoden 2012 loppupuolella, journalismi oli jo murroksessa. Toimituksissa pähkäiltiin, miten ansaintalogiikka ratkaistaisiin aikana, jona printtilehti menetti kiihtyvällä tahdilla niin tilaajiaan kuin mainostulojakin.

    Teatterimaailmassa huomiota puolestaan herätti Susanna Kuparisen dokumenttinäytelmä Eduskunta II, joka oli juuri saanut ensi-iltansa. Se toi dokumenttiteatterin käsitteen suuren yleisön tietoisuuteen Suomessa.

    – Vaikka todellisuudessahan teatterissa on aina ollut valtavasti dokumentaarisuutta. Ehkä nykyteatterissa onkin turhaa puhua dokumenttiteatterista selkeänä genrenä. Ehkä olisi parempi puhua dokumentaarisuuden ja esittämisen suhteesta, pohtii Teatteritieteen dosentti Laura Gröndahl.

     

    Voisiko journalistinen tekemisen tapa tuoda teatterintekemiseen suoraviivaisuutta ja eräänlaista keveyttä?

     

    Hanketta johtanut visuaalisen journalismin yliopistonlehtori Anssi Männistö sanoo kiinnostuneensa siitä, millaista potentiaalia journalismi voisi tuoda teatterin tekemiseen.

    – Journalismissa keskeistä on ajankohtaisen maailman ja merkittävien ilmiöiden virran nopea jäsentäminen. Miten tämä päiväkohtaisuus ja tapa puhutella voitaisiin miksata teatterin kanssa? Voisiko journalistinen tekemisen tapa tuoda teatterintekemiseen suoraviivaisuutta ja eräänlaista keveyttä? Nämä olivat mielestäni kiehtovia kysymyksiä.

    Hankkeen Suomalainen ”Pressi” Klubi -esityksessä journalismia tuotiin teatteriin muuntamalla esityksiä päivän uutisaiheiden mukaan. Toisinaan esitystä muokattiin myös lennossa sen mukaan, mitä salissa tapahtui. Lavalle tuotiin jopa yleisöstä bongattuja kuntapäättäjiä.

    Esityksiä varten tehtiin myös journalistista taustatyötä, kuten haastatteluja ja erilaisiin aineistoihin paneutumista.

    – Oli huikeaa, kun haastattelussa tai virallisessa dokumentissa sanotusta muodostuikin kuoroesitys. Miten eri tavalla se vaikuttaa yleisöön kuin uutisen lukeminen, Männistö hehkuttaa.

     

    Opetuksen kannalta hanke oli sikäli poikkeuksellinen, että sillä ei ollut edeltä määrättyjä pedagogisia tavoitteita, vaan ne muokkautuivat projektin aikana. Näyttelijäntyön yliopistonlehtorin Mikko Kannisen mukaan hankkeesta muodostui kuitenkin pedagoginen menestys.

    – Esimerkiksi jo valmistuneet journalismin opiskelijat ovat jatkaneet vastaavanlaisten projektien tekemistä työssään. Lisäksi kaikki projektissa mukana olleet opiskelijat totesivat, että heidän ammatinkuvansa laajenivat. Opiskelijat pääsivät kohtaamaan ja tekemään asioita, joita eivät etukäteen osanneet ajatella voivansa työssään tehdä, Kanninen sanoo.

    Hanke onnistui myös opetuksen ja tutkimuksen yhdistämisessä. Tämä on Kannisen mukaan parasta taideopetusta, mitä monitieteinen yliopisto voi antaa.

    – Että opetus on vahvasti kiinni ajankohtaisessa tutkimuksessa. Tämä hanke oli juuri sitä.

    Kannisen toiveissa onkin, että tutkimusta ja eri oppiaineita voitaisiin jatkossakin ”sotkea keskenään” – myös Tampere3-mittakaavassa.

     

    Populismin nousun ja muiden viime aikaisten tapahtumien valossa on käynyt selväksi, kuinka vaarallista performatiivisuus voi olla.

     

    Omalla tavallaan haasteeksi hankkeessa koitui lopulta ajankohtaisten aiheiden ylitarjonta. Syksyllä 2015, produktion ollessa täydessä vauhdissa, uutiset täyttyivät Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista.

    Sittemmin syksyn 2015 jälkimainingit ovat nostaneet tapetille myös faktan ja fiktion ongelmallisen suhteen. Se on läsnä myös teatterin lavalla.

    – Populismin nousun ja muiden viime aikaisten tapahtumien valossa on käynyt selväksi, kuinka vaarallista performatiivisuus voi olla. On entistä tärkeämpää, että kaikissa yhteyksissä tehdään selväksi, mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Ja siltikin ne väistämättä sekoittuvat. Lisäksi jotkut faktat ovat väistämättä todempia kuin toiset. Kysymys niiden suhteesta on esitettävä aina, myös teatteria tehtäessä, Laura Gröndahl sanoo.

    Gröndahlin mukaan dokumenttiteatteri – varsinkin journalistinen sellainen – voikin onnistuessaan nimenomaan näyttää, miten totuutta ja epätotuutta sotketaan. Siten se voi saada myös katsojan suhtautumaan erilaisiin performansseihin entistä kriittisemmin, näyttelivätpä niissä pääosaa sitten ammattinäyttelijät tai ammattipoliitikot.

    – Dokumenttiteatteri voi siis tehdä faktan ja fiktion limittymisen näkyväksi hyvällä ja rakentavalla tavalla.

     

    Jodote

    Hanke toteutettiin vuosina 2013–2016 usean oppiaineen ja tutkimusalan yhteistyönä. Hankkeeseen osallistuivat teatterin ja draaman, journalismin sekä teatterityön opetus ja tutkimus. Mukana olivat myös COMET-tutkimuskeskus ja Tutkivan teatterityön keskus T7. Hankkeen tutkimusosuuden rahoitti Koneen Säätiö.

    Hanke sisälsi kaikkiaan kolme osiota:

    Taustoittavassa osiossa tutkittiin dokumenttiteatterin vaiheita Suomessa ja kansainvälisesti sekä tutkivan journalismin vaiheita Suomessa.

    Kokeilevassa osiossa toteutettiin dokumenttiteatteriesityksiä ajankohtaisen ja journalistisen tiedonhankinnan keinoin tuotetun aineiston pohjalta. Esitykset nähtiin syksyllä 2015 Tampereen Työväen Teatterissa (TTT) nimellä Suomalainen ”Pressi” Klubi.

    Analyyttisessa osiossa tehtiin teatterin ja journalismin esitystapojen analyysia ja niitä koskevia kokeiluja. Lähtökohtana olivat teatterityön ja journalismin opiskelijoiden ja opettajien dokumenttiteatteria koskevat opetustilanteet, työpajat ja yhteishankkeet.

    Hankkeen loppuraportti: Journalistisen dokumenttiteatterin mahdollisuus ilmestyi keväällä 2017 ja se on luettavissa muun muassa Tampubissa.

     

     

    Teksti Hanna Hyvärinen

    Kuva Anssi Männistö