Tieto voi olla viihdyttävää

    Tutkijatohtori Louise Settle haluaa viedä tutkimustietoa tarvittaessa vaikka pubiin. Settle osallistui toukokuussa O’Connell’s-pubin impro-iltaan omilla tutkimusteemoillaan.

    Tutkijatohtori Louise Settle vie tieteen tarvittaessa vaikka pubiin – komedian muodossa.

     

    Prostituutio, perheväkivalta, itsemurhat ja hyväksikäyttö. Tutkijatohtori Louise Settlen tutkimusaiheet eivät ole niitä kevyimpiä saati valoisimpia. Silti Settle on kuluneena keväänä tuonut tutkimusteemojaan pubiyleisön eteen – improvisaation ja komedian keinoin.

    Toukokuussa Settlen teemoja improttiin irlantilaispubi O’Connell’sissa. Esitykset toteutettiin yhteistyössä tamperelaisen englanninkielisen impro-ryhmän The improvAcademyn kanssa.

    – Tieteellistä tietoa voi tuoda esiin myös kevyesti ja viihdyttävästi ilman, että se murentaa tieteen uskottavuutta. Mielestäni on tutkijan velvollisuus tuoda tietämyksensä mahdollisimman laajaan tietoisuuteen. Yhteiskunta on tukenut minun koulutustani ja tutkimustani, joten on vain oikein, että annan jotain myös takaisin, Settle sanoo.

    Hän korostaa, ettei tarkoitus ole nauraa vakaville aiheille, saati tehdä tieteestä naurunalaista. Päinvastoin.

    – Tutkimusta käytetään inspiraation lähteenä komedialliselle improvisaatiolle, jotta ihmiset voivat oppia jotain samalla, kun pitävät hauskaa.

     

    Meidän täytyy tehdä tiedosta niin kiinnostavaa, että meitä
    halutaan kuulla. Vaikka sitten komedian keinoin.

     

    Maailmassa, jossa totuudet ja valheet sekoittuvat jatkuvasti niin poliitikkojen puheissa kuin erilaisissa viestimissäkin, on Settlen mukaan tärkeää, että tutkittua tietoa tuodaan esiin niin, että se huomataan.

    – Tässä ajassa olisi tärkeää, että ihmisillä olisi käsitys historiasta. Uskon, että se myös kiinnostaa, kunhan siitä kerrotaan kiinnostavasti.

    Settlen kotimaassa Britanniassa tiedon ja uskomusten suhde on viime aikoina ollut erityisen näkyvästi pinnalla muun muassa brexitin muodossa.

    – Ihmiset ja lehdet julistavat, etteivät enää luota asiantuntijoihin. Ennen brexit-äänestystä EU-eroa vastustaneet asiantuntijat ennustivat talouden romahtamista ja lietsoivat jos jonkinlaisia pelkoja. Kun välitöntä romahdusta ei tullut, ihmiset päättivät, ettei asiantuntijoiden sanomisiin ole luottamista.

    Osasyyllisiä johtopäätökseen ovat lehdet, jotka vääntelivät asiantuntijoiden lausuntoja.

    – Nyt siis ollaan tilanteessa, jossa asiantuntijoita ei haluta kuulla, ja se on vähän vaarallista. Me tutkijat emme saa luovuttaa. Meidän täytyy uudestaan saada ihmiset sitoutumaan tutkittuun tietoon. Meidän täytyy tehdä tiedosta niin kiinnostavaa, että meitä halutaan kuulla. Vaikka sitten komedian keinoin.

    O’Connell’sin komediailloissa tieteilijät alustavat lyhyesti omasta tutkimuksestaan. Sen jälkeen improvisaatioryhmä esittää alustuksesta oman tulkintansa.

    Mitä sitten tulisi tietää esimerkiksi prostituutiosta Skotlannissa 1900-luvun alussa?

    Settle tarkasteli väitöskirjassaan sitä, miten viranomaiset puuttuivat seksin myyntiin. Kävi ilmi, että aikana, jolloin ehdonalainen oli aivan uusi rangaistuskäytäntö, rikoksista syytettyjä prostituoituja ei vain tuomittu, vaan heitä pyrittiin aidosti auttamaan. Ehdonalaisvalvojat eivät vain valvoneet tuomittujen nuhteettomuutta, vaan aktiivisesti tukivat näitä kohti uudenlaista elämää.

    – Heille etsittiin työtä ja heille tarjottiin psyykkistä ja taloudellista tukea. Ja tätä tehtiin monen eri tahon yhteistyönä, johon osallistuivat niin poliisi kuin sosiaalihuoltokin. Yksittäisillä viranomaisilla oli myös paljon päätäntävaltaa. He tunsivat ”asiakkaansa”, ja saattoivat auttaa näitä, kuten parhaaksi näkivät. Sääntelyä oli vähän, Settle sanoo.

    Toisin sanoen 2010-luvulla muotisanaksi noussutta ”moniammatillisuutta” toteutettiin jo sata vuotta sitten käytännön tasolla. Ja kun tiellä ei ollut turhaa byrokratiaa, viranomaiset saattoivat tarjota juuri sellaista apua, mitä kulloinkin tarvittiin.

    Osa tästä joustavuudesta on sittemmin hukattu.

    – Toki säätely tuli tarpeeseen, sillä vapaus ja valta johtivat myös väärinkäytöksiin. Mutta jotain vanhoista toimintatavoista voitaisiin silti oppia. Nyt esimerkiksi prostituoitujen auttaminen on lähinnä hyväntekeväisyyden varassa.

     

    Väitöksensä myötä Settle kiinnostui yhä enemmän siitä, millainen viranomaisten ja ihmisten yksityiselämän suhde on historian saatossa ollut.

    – Miten viranomaiset puuttuivat esimerkiksi itsemurhayrityksiin – jotka tuolloin olivat laittomia – tai avioerojen ehkäisyyn, joka myös kuului viranomaisten työhön, sillä ihmiset haluttiin lähtökohtaisesti pitää yhdessä. Miten puututtiin näihin tai vaikka perheväkivaltaan aikana, jona etenkään miesten yksityiselämän ei katsottu kuuluvan kenellekään?

    Vastaus oli, että valvottiin naisia ja lapsia ja heidän käytöstään. Mies oli perheenpää, jonka tekemisiin ei noin vain puututtu. Vasta ehdollinen vankeusrangaistus, joka otettiin käyttöön Britanniassa vuonna 1907, muutti tilannetta. Se antoi virnaomaisille pääsyn yksityiselämän piiriin. Ehdonalaisvalvoja saattoi tulla kotiin ja myös miesten yksityisyyden alueelle tarkistamaan, että ehdonalaisuuden edellytyksiä noudatettiin.

     

    Perheväkivaltatapauksissa ”nalkuttavaa” vaimoa saatettiin
    neuvoa olemaan ”vähemmän ärsyttävä”.

     

    Ehdonalaisen rangaistuskäytännön juuret olivat vahvasti raittiusliikkeessä ja siten uskonnollisessa katsomuksessa. Toisaalta sen käyttö tuli viralliseksi samoihin aikoihin, jolloin sellaiset asiantuntijuuden alueet kuin sosiaalityö ja psykologia ammatillistuivat. Niinpä ehdonalaiskäytännöissä näkyivät pitkään yhtäältä uskonnon ja toisaalta tieteen vaikutukset rinta rinnan.

    – Jotenkin ne onnistuttiin tuomaan yhteen, jotta voitiin oikeuttaa viranomaisten ”tunkeutuminen” ihmisten yksityiselämään.

    Keskiluokkaiset virkailijat tuputtamassa työväenluokalle omaa ideologiaansa oli toki monin tavoin ongelmallista, mutta sillä saatiin myös asioita aikaan. Ihmisiä ohjattiin kaidalle polulle paitsi lain voimalla ja erilaisilla tukitoimilla, myös neuvomalla heitä tunne-elämän ”taidoissa”.

    – Perheväkivaltatapauksissa ”nalkuttavaa” vaimoa saatettiin neuvoa olemaan ”vähemmän ärsyttävä”. Miehiä taas opastettiin pysymään rauhallisina ja olemaan suuttumatta.

    Ei ehkä ihan tyylipuhdas lähestymistapa, mutta tarkoitus oli hyvä. Ohjeistusta nimittäin annettiin etenkin lapsiperheissä, sillä noihin aikoihin alettiin ymmärtää, mikä vaikutus kodin tunneilmastolla voi olla lapsen kehityksessä ja siinä, tuleeko jälkikasvusta rikollisia vai kunnon kansalaisia.

     

    Nyttemmin ehdonalaisesta on taas tullut ennen muuta rangaistus. Ja Settlen mukaan siinä ehkä menetetty jotain.

    – Ennen on varmasti tehty monta asiaa väärin, eikä vanhoja toimintatapoja missään nimessä kannata siirtää sellaisinaan tähän päivään, mutta ehkä sieltä voisi oppia jotain.

    Tämä on yksi syy, miksi Settle haluan tuoda historiatietoa esiin vaikka sitten pubissa komedian keinoin.

    – Kun historia tunnetaan, voidaan paremmin vaikuttaa myös tämän päivän politiikkaan.

    Kuka

    Louise Settle. Tutkijatohtori, työskentelee Tampereen yliopiston Tutkijakollegiumissa (Institute for Advanced Social Research, IASR) ajalla 1.8.2016–31.7.2018.

    Tutkii 1900-luvun brittiläistä yhteiskuntahistoriaa. Erityisalueina rikollisuus, sukupuoli ja seksuaalisuus.

    Ollut kevään mittaan järjestämässä improvisaatioesityksiä, joissa tieteilijät alustavat omista tutkimusaiheistaan ja improryhmät laativat alustuksen pohjalta esityksen.

    O’Connell’sissa järjestetään aina kuukauden kolmantena torstaina komediailtoja, joissa tutkimusta käytetään komedian ja improvisaation lähteenä. Uusia tutkijoita ja aiheita otetaan mieluusti vastaan.

     

    Teksti Hanna Hyvärinen

    Kuvat Jonne Renvall