Vanhat käsitykset vanhuudesta joutavat romukoppaan

    Kaikkien ei tarvitse ikääntyä samoin, vaan elämästä voi iäkkäänäkin tehdä omannäköisen.

    Kaikkien ei tarvitse ikääntyä samoin, vaan elämästä voi iäkkäänäkin tehdä omannäköisen.

    Ikääntyvän ei enää tarvitse asettua ennalta määrättyyn rooliin, vaan jokainen voi vanheta niin kuin haluaa. Seuraavaksi pitäisi päästä eroon ikääntyvien toiseuttamisesta ja holhoamisesta.

    Voiko Alzheimerin tautia ehkäistä elintavoilla? Entä millaisia ovat pitenevän eliniän viimeiset vuodet? Hallitsevatko lisävuosia raihnaisuus ja sairaudet, vai onko odotettavissa laadukasta jatkoaikaa?

    Muun muassa näihin kysymyksiin paneudutaan Tampereella 19.–22.6. järjestettävässä Pohjoismaisessa gerontologian kongressissa. Kongressi vetää Tampereelle peräti 900 osallistujaa ja vanhuustutkimuksen asiantuntijaa 40 eri maasta.

    Monitieteinen kongressi yhdistää useita vanhuutta koskevia näkökulmia. Yksi sen tunnuslauseista on ”Good ageing – better society”.

    – Se, miten vanheneminen järjestetään, vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Myös tuleviin sukupolviin, muistuttaa kongressin puheenjohtaja, gerontologian professori Marja Jylhä Tampereen yliopistosta.

     

    Vanhuudesta ja ikääntymisestä puhumisen tavat ovat muuttuneet lyhyessä ajassa radikaalisti. Samalla on muuttunut se, mitä tai ketä ylipäätään pidetään vanhana.

    – Kun aloitin tutkijanurani 1970- ja 80-lukujen vaihteessa, puhuttiin 65-vuotiaista vanhoista ihmisistä. Nyt, kun meillä on miljoona yli 65-vuotiasta, koko ajatus vanhuudesta on ihan toisenlainen, Jylhä huomauttaa.

    Muun muassa rooliodotukset ovat löystyneet. Siinä missä 50 vuotta täyttävälle oli takavuosina tapana ojentaa juhlallisesti lahjaksi kävelykeppi, nyt 60-vuotiaalle hankitaan kimppalahjana moottoripyörä. Tai jotain muuta tämän persoonaan sopivaa.

    – Sen sijaan, että kaikki ikääntyisivät samalla tavalla, nyt jokainen voi itse päättää, miten olla vanha. Siitä tosin seuraa myös vaikeuksia. Pitää osata päättää, Jylhä huomauttaa.

     

    Aivan täysin vapaata vanhuus ja sen määrittely ei vieläkään ole. Tämä näkyy muun muassa siinä, että eläkeiän ylittäneistä puhutaan edelleen helposti ”heinä” eli toisina. Puhujina ovat nelikymppiset, ja ikääntyvien rooli on olla puheen kohteena.

    – Koko yhteiskunnan pitäisi ajatella asiat uudelleen niin, ettei näitä ihmisiä siirrettäisi hyllylle. On ihan älytön ajatus, että ihmisen pätevyys ja osaaminen muuttuisi yhtäkkiä vähemmän relevantiksi vain siksi, että hän tulee eläkeikään.

    Tunnettu Yhdysvaltalainen gerontologi Matilda Riley tunnisti ongelman jo 1970-luvulla. Riley puhui yhteiskunnassa vallitsevasta ”sosiaalisesta ja kulttuurisesta viiveestä”, joka pääpiirteissään tarkoittaa, että yhteiskunnan ajattelutavat ovat jäljessä varsinaisesta väestökehityksestä. Tämä näkyy etenkin aikana, jona elinikä pitenee kolme kuukautta vuodessa, mutta edelleen tietyn iän ylittäneitä kohdellaan kuin toistaitoisia.

    Jylhän mukaan tästä epäsuhdasta pitäisi pyrkiä eroon.

    – Pitäisi miettiä, miten ikääntyvät voisivat olla täysivaltaisia kansalaisia. Heillä olisi yhteiskunnalle paljon annettavaa, mutta vallitsevat ajattelutavat haaskaavat potentiaalin ja suoraan sanoen huonontavat ihmisten elämänlaatua.

     

    Geriatrian professori Jaakko Valvanne on erityisen allerginen ikääntyvien holhoamiselle. Valvanne muistuttaa, että ikääntyvät eivät ole vanhoja lapsia, vaan aikuisia ihmisiä, joilla on oikeus tehdä itseään koskevia päätöksiä.

    – Usein esimerkiksi omaisina haluamme varmistaa, että ikääntyvät vanhempamme ovat turvassa, mutta samalla teemme heidän elämästään tylsää. Turvallisuuden maksimoinnista pitäisi päästä elämisen maksimointiin.

    Valvanne peräänkuuluttaa asennemuutosta niin yhteiskunnassa, omaisissa, vanhus- ja hoitotyössä kuin ikääntyvissä itsessäänkin.

    – Tutkimuksessa on jo pitkään puhuttu muun muassa vanhuspalveluiden asiakaslähtöisyydestä ja ikääntyvissä piilevästä taloudellisesta potentiaalista, mutta jostain syystä nämä ajatukset ja mallit eivät ole löytäneet tietään käytäntöön.

    Esimerkkiä muutokseen voisi Valvanteen mukaan ottaa vaikkapa autojen katsastuskonttoreista.

    – Katsastustoimistot olivat takavuosina ihan kauheita paikkoja. Sisään pääsi, jos päästettiin, ja sitten pelättiin, mitä siellä sanotaan. Nyt autonomistaja ei kahvinjuonniltaan edes huomaa, kun katsastus on hoidettu.

    Tärkeää olisi myös muistaa, että samoin kuin autonomistajat, myös ikääntyvät ovat varsin heterogeenista joukkoa. Marja Jylhän mukaan esimerkiksi 70-vuotiasta ja 98-vuotiasta ei pitäisi niputtaa saman vanhustermin alle. Heillä kun on ihan erilaiset ongelmat ja elämäntilanteet.

    – Ylipäätään ihmisiä ei pitäisi luokitella iän mukaan, sillä ikä on lopulta vain yksi pieni tekijä.

     

    Onneksi kehitys näyttää kulkevan koko ajan parempaan suuntaan. Jo nyt vanhuus on monelle mitä mainiointa aikaa, ja tulevaisuudessa se lienee sitä entistä useammalle.

    – Tutkimuksen mukaan esimerkiksi elämänmittainen onnellisuuskäyrä on yli 90-vuotiailla varsin korkealla, Jaakko Valvanne huomauttaa.

    Yhteiskunnassakin heräillään ikääntyvien tarpeisiin. Esimerkiksi Tampereella ikäihmiset on viime vuosina otettu huomioon muun muassa kaupunkisuunnittelussa, jossa pyritään yhdistämään asumista ja lähipalveluita niin, että niistä hyötyisivät kaikenikäiset. Sosiaalista kanssakäymistä edistetään ja yksinäisyyttä karkotetaan suunnittelemalla erilaisia kokoontumistiloja. Espoossa hoivakodit on muutettu ”elä ja asu -keskuksiksi”.

    Myös teknologian kehitys tuo mukanaan ratkaisuja toimintakyvyn säilyttämiseen ja itsenäisen elämän ylläpitämiseen.

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Harriet Finne-Soveri uskoo, että sitä mukaa, kun yhä useampi suomalainen ylittää eläkeiän, ikääntyvistä tulee kuin itsestään ”toisten” sijaan ”meitä”.

    – Yhä useampi katsoo ikääntymistä omien silmälasien läpi. Se muuttaa katsomistapaa. Toivottavasti tietysti nuoretkaan eivät unohdu, mutta en usko, että niin käy. Jokainen meistä on ollut nuori, ja se muistetaan.

    Finne-Soverin mukaan ikääntyviä syrjiviä tai yhteen ryhmään niputtavia asenteita on turha osoitella yhteiskunnasta. Sen sijaan pitäisi katsoa peiliin.

    – Mitä itse ajattelet ikääntymisestä ja itsestäsi? Ajatteletko itse, että tietyssä iässä pitää olla tietynlainen. Peili on mainio kapine, Finne-Soveri virnistää.

     

    Tämän päivän keski-ikäisille ja varhaisaikuisille Finne-Soveri povaa jo oikein hyvää ikääntymistä.

    – Elämää piisaa ja työtä piisaa. Asioita voi tehdä sen mukaan, miten jaksaa ja kuinka motivoitunut on. Houkutus voi olla ryhtyä uudelleen teiniksi, mutta ehkä kannattaa kuitenkin huolehtia, että elämässä on jotain, joka pitää kiinni yhteiskunnassa.

    Välillä voi sitten vain antaa mennä, ja ottaa mallia vaikkapa rouvasta, joka taannoin tuli kadulla Jaakko Valvannetta vastaan.

    – Rouva otti ja kiihdytti rollaattorillaan alamäkeen niin, että suhina kävi.

    Teksti Hanna Hyvärinen
    Kuva Jonne Renvall