”Kansalaisilta ei ole kysytty mitään”

    kuntakuvitus3 JR

    Professori pitää maakuntien määrää liian suurena.

     

    Kunnallispolitiikan professori Arto Haveri näkee kaksi isompaa virhettä maakuntauudistuksessa. Ensimmäinen huono päätös oli tulevien itsehallintoalueiden määrä, jonka päätettiin olevan 18 kappaletta. Hän oli selvityshenkilönä mukana ryhmässä, joka esitti alueiden määräksi yhdeksää tai enintään kahtatoista aluetta. Haverin mielestä pienet maakunnat ovat liian pieniä tehtäviinsä.

    Arto Haveri

    Arto Haveri

    – Pienemmät maakunnat joutuvat tekemään sotea yhdessä. Ja jos toinen tekee sotea toisen maakunnan puolesta, onko pienillä maakunnilla vaikutusmahdollisuuksia asioihin?

    Päätös alueiden määrästä aiheutti lisäksi poliittisen kärhämän keskustan ja kokoomuksen välille, ja se on syönyt luottamusta koko prosessin ajan.

    Ongelmia tulee aiheuttamaan myös se, että soten rahoitus tulee valtiolta.

    – Se tarkoittaa sitä, että sitoutuminen ja halu tehdä asioita taloudellisesti ja tehokkaasti häviää maakunnista, ja niistä tulee valtion virastoja. Pian ei voida enää puhua itsehallintoaluista.

    Haverin mielestä maakunnilla pitäisi olla vapautta sopia erityyppisistä järjestelyistä. Joissain tapauksissa voitaisiin antaa jokin osa palveluista kuntien järjestettäväksi. Kaikkea ei pitäisi toteuttaa keskusohjatusti.

    – Maakunnilla pitäisi olla vapautta ottaa huomioon alueellisia erityisolosuhteita, Haveri sanoo.

    – Tällä hetkellä näyttää ikävästi siltä, että ratkaisuista ollaan tekemässä valtakunnallista standardia.

    Haverin mielestä parasta kuitenkin on, että uudistus on tekeillä. Hän uskoo, että itsehallintoalueiden määrää vähennetään vielä jossain vaiheessa ja myös rahoitusmallissa tullaan näkemään muutoksia.

    – Edellytykset uudistuksen onnistumiselle ovat kuitenkin jo enemmän kuin 50 prosenttia, mikä on hyvä. Enää ei ole varaa möhlätä.

     

    Kuntien rooliksi on jäänyt vastustaa valtion vetämää uudistusta.

     

    – Kuntien roolin muutos ei ole yksinkertainen eikä nopea. Se edellyttää massiivista viestintäkampanjaa ja avointa kommunikaatiota kuntalaisten kanssa, sanoo kunta- ja aluejohtamisen yliopistonlehtori Jenni Airaksinen Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta.

    Jenni Airaksinen

    Jenni Airaksinen

    Hän toteaa, että hallinnon uudistuksissa prosessilla on vähintään yhtä suuri merkitys kuin rakenteella. Rakenne luo puitteet, mutta prosessi luo mahdollisuuden tehdä jotain hyvää ja onnistunutta. Vuorovaikutuksen ymmärtäminen onnistumisen avaimena on Airaksisen mielestä jäänyt rakenteellisen höpinän jalkoihin sote- ja aluehallintouudistuksessa.

    Onnistumisen mahdollisuudet ovat heikot etenkin niissä kunnissa, joissa keskustelu tulevasta muutoksesta ei ole vielä kunnolla alkanut.

    – Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin siitä, hyväksyvätkö ihmiset uudistuksen. Kansalaisilta ei ole kysynyt kukaan mitään, he ovat täysin ulkokehällä.

    Vaikka sotesta puhutaan paljon, tietävätkö ihmiset kuitenkaan, mikä on muuttumassa?

    Kun Kainuussa oli käynnissä maakuntakokeilu, maakuntavaaleissa oli käynyt äänestämässä yli puolet asukkaista. Silti he eivät tienneet, mihin tahoon otetaan yhteyttä missäkin ongelmassa. Airaksinen sanookin, että perinteisesti Suomessa kunta on ihmisten lähin käyttöliittymä lähes joka asiassa. Jos kunta ei pysty auttamaan, se ainakin kertoo, mistä avun saa.

     

    Myös Airaksinen on sitä mieltä, että maakunnille pitäisi ehdottomasti antaa mahdollisuus soveltaa sote-mallia paikkakohtaisesti. Hänen mielestään kunnissa ja paikallistasolla oleva viisaus siitä, millainen malli olisi sopiva, on alihyödynnetty.

    – Ehdotin jo aikoja sitten, että täytyisi pistää kilpailu pystyyn, kuka keksii parhaimman ylikunnallisen sote- ja aluekehittämisjärjestelmän. Näin oltaisiin saatu alueelliset toimijat etsimään ratkaisua yhdessä.

    – Sen sijaan on saatu aikaan valtava tyhjäkäynti ja ketjuuntuneesta uudistuksesta on tullut hallinnollinen taakka, kun jokaisen hallituksen on perehdyttävä uudistuksiin ja lausuttava niistä jotain. Kuntien rooliksi on jäänyt passiivis-aggressiivisesti vastustaa valtion vetämää uudistusta.

    Airaksinen luottaisi enemmän paikallistasolta nousevaan tietoon ja viisauteen.

    – Kyllä minä heittäisin kiivaasti palloa alueille ja paikallistasolle ja yrittäisin jollain positiivisella porkkanalla saada alueiden toimijat löytämään yhteistä säveltä.

     

    Pieni kunta, kas siinä Suomen ongelma.

    Vuosikymmenten ajan on tiedetty, että pienet kunnat, joilla on hirvittävän suuret tehtävät, ei ole hyvä yhdistelmä, Jenni Airaksinen sanoo. Siihen on haettu ratkaisua useasti, viimeksi edellisellä hallituskaudella Henna Virkkusen johtamalla kuntauudistuksella joka ei onnistunut. Nyt yritetään maakuntamallilla. Jostain syystä kuntaliitokset ja väliasteen hallinto ovat suomalaisille kulttuurisesti vaikeita kysymyksiä.

    Airaksisen mielestä olisi aika löytää jokin toinen tapa ajatella kysymystä ja hyväksyä se, että hallintorakenteiden kehittyminen voisi olla orgaanisempaa. Ettei aina yritettäisi teknis-rationaalisella lähestymistavalla hoitaa asioita niin, että kaukana tulevaisuudessa kaikki ongelmat ratkeavat.

    – En tarkoita sitä, että päästetään julkinen puoli kurjistumaan, vaan että jossain määrin pitäisi antaa tilaa ihmisten kekseliäisyydelle kukkia, Airaksinen selittää.

    – Aina puhutaan, että nyt tehdään uudistus, joka kestää seuraavat kolmekymmentä vuotta. Mistä me tiedämme, missä olemme silloin? Mitäpä jos tehdään uudistus, jonka kanssa pystymme elämään tänään, ja annetaan sille mahdollisuus kehittyä.

     

    Airaksinen työskentelee asiantuntijana Valtiovarainministeriön Tulevaisuuden kunta -hankkeen parlamentaarisessa työryhmässä. Hän on pitänyt päättäjille lukuisia alustuksia siitä, mitä tiedämme nykykunnista ja mitä kuntien roolille tapahtuu, kun sote-palvelut lähtevät kunnan roolista.

    Hän ei allekirjoita näkemystä siitä, että tutkijoita ja asiantuntijoita ei ole kuunneltu uudistuksessa.

    – Kyllä minuakin on kuultu monessa eri paikassa. Ne eivät vain ole samaa mieltä kanssani. Enkä minäkään ole samaa mieltä − en edellisen istuvan hallituksen enkä nykyisenkään kanssa, Airaksinen toteaa.

    Kyse on kuitenkin politiikasta, joka vääjäämättä liittyy hyvinvointivaltion rakenteiden muuttamiseen.

    – Tutkijana on varmaan kaikkein vaikeinta hyväksyä se, että politiikka tarjoaa aina yhtä ratkaisua. Kuten nyt yhtiöittämistä, jota sovelletaan kaikkialle riippumatta siitä, mikä ongelma on. Tavallaan tämän pystyy kuitenkin ymmärtämään kun tietää, kuinka valtavan monimutkaisista ilmiöistä uudistuksissa on kyse.

    Lue myös artikkelin ensimmäinen osa Kunnat elinvoiman asialle.

     

    Teksti Tiina Lankinen
    Kuvitus Jonne Renvall