Hajoava perhe

    Hajoava perheMatti Hyvärinen, Eriikka Oinonen & Tiina Saari (toim.): Hajoava perhe. Romaani monitieteisen tutkimuksen välineenä. Vastapaino 2015. 300 s.

    Kirja sai alkunsa, kun Tampereen yliopistossa järjestettiin poikkitieteellinen kurssi ”Hajoava perhe”. Opiskelijat kirjoittivat esseet ja keskustelivat eri kanteilta Ian McEwanin vuonna 2007 ilmestyneestä romaanista Rannalla, minkä tuloksena syntyi lopulta käsillä oleva teos.

    Alkuperäinen Rannalla-teos kulminoituu ja huipentuu hääyöhön, joka katkeaa kun morsian kieltäytyy seksistä ja mies syyttää tätä frigidiksi. Romaanin eri vaiheissa nousee esiin mahdollisia syitä: Morsian on joutunut isänsä hyväksikäytön uhriksi, aggressiivisuuteen taipuvaisen miehen äitisuhde olematon, koska äiti on vakavasti vammautunut ja tietämätön maailman menosta.

    Suurin taustatekijä on aikakausi. Vuosi on 1962, jolloin vanhat arvot ja ihanteet olivat vielä vallassa, mutta uudet kumoukselliset arvot väikkyivät jo taivaanrannassa.

    Hajoava perhe -kirjassa tapahtumia tulkitaankin niin psykologian kuin sosiologian ja sukupuolitutkimuksen kannalta. Kirja ei päädy mihinkään yksiselitteiseen vastaukseen vaan myöntää, että kaunokirjallisuutta voi ja täytyykin tulkita monilta kanteilta.

    Teemoja ovat yläluokkaisen morsiamen ja keskiluokkaisen miehen luokka-asema, avioliitto aikuistumisen merkkinä, häpeän rooli hyväksikäytössä, äidin vammaisuudessa ja hääyön keskeytymisessä, henkilöiden ja ympäristön keskinäinen vuorovaikutus sekä kertojan rooli tapahtumien tulkitsemisessa ja arvottamisessa.

    Tieteen ja taiteen välinen periaatteellinen ristiriita kuitenkin kummittelee tässäkin kirjassa. Monilla kirjoittajilla on valmis abstraktinen teoria tai teorioita, joihin he koettavat kirjan tapahtumia palauttaa. Teoria on ikään kuin ensin olemassa valmiina muottina ja kirja sitten puristetaan tähän muottiin.

    Kukaan tulkitsijoista ei lähde liikkeelle filosofisesti avoimelta ja tyhjältä paperilta, kyselemällä ja ihmettelemällä tapahtumia. Tällöin romaani itse olisi lähtökohta ja tulkinnat nousisivat kuin itsestään kirjaa lukiessa ja kokiessa. Teoriat ovat yleisiä, mutta taide ilmentää aina yksilöllistä ja ainutkertaista. Ja yksilöllisestä ja ainutkertaisesta myös uudet ja kumoukselliset tieteelliset oivallukset syntyvät ja versovat.

    Pekka Wahlstedt