Potilaskontakteja vaikka kotoa käsin

    Lääketieteen opiskelijat voivat harjoitella diagnostisia taitoja myös yliopiston ulkopuolella.

     

    Sana ”virtuaalipotilas” saa ajattelemaan pelimäisiä animaatiohahmoja tai ihan oikeita sairastajia, jotka ovat yhteydessä lääkäriinsä kotisohvalta pätkivän webkameran välityksellä. Kyseessä on kuitenkin jotain hieman mielekkäämpää ja opettavaisempaa.

    Virtuaalipotilailla on erilaisia yleisimpiä sairauksia, ja tapaukset pohjautuvat oikeisiin potilastapauksiin, mutta ne on koostettu eri potilaiden tietoja yhdistelemällä. Joukossa saattaa olla myös kuvitteellisia testituloksia. Anonymisoituja, itse kehiteltyjä potilaskertomuksia saa käyttää opetustarkoituksiin. Mikäli halutaan liittää mukaan esimerkiksi jotain potilasta koskevaa kuvamateriaalia, se tapahtuu vain potilaan suostumuksella.

    Virtuaalipotilastehtävät löytyvät Moodle-oppimisympäristöstä vain lääketieteen opiskelijoille.

    – Yhteensä meillä on jo yli viisikymmentä virtuaalipotilaskokonaisuutta, ja kesään mennessä kuvittelisin luvun olevan jo sadan paikkeilla, lääketieteen yksikön koulutusjohtaja Kati Hakkarainen sanoo.

    – Tekeillä on lisää kokonaisuuksia esimerkiksi neurologiaan, kardiologiaan ja keuhkosairauksiin.

    Ensimmäiset virtuaalipotilastehtävät tulevat vastaan toisella vuosikurssilla, mutta kolmannella vuosikurssilla aletaan laajemmin harjoitella diagnostista ajattelua. Silloin virtuaalipotilaitakin tulee enemmän.

    virtuaalipotilas JR

     

     

     

    Vaikka virtuaaliaineisto on korkeatasoista ja oppimista edesauttavaa, se ei ole yleensä ollut pakollista. Aineisto on silti ollut suosittua opiskelijoiden keskuudessa ja kerännyt lähes yksinomaan positiivista palautetta.

    Lisäksi opiskelijat panostavat vastauksiinsa huolellisesti, vaikkei tehtävä vaikuta kurssin läpäisemiseen.

    Hakkarainen on tehnyt omiin opintokokonaisuuksiinsa virtuaalisisältöjä, ja hänen esimerkkiään seuraten monet muutkin opettajat ovat tehneet virtuaalista materiaalia omiin vastuukokonaisuuksiinsa.

    – Sisällön tuottamisessa täytyy aina olla mukana kyseisen lääketieteen alan asiantuntija. Hän tietää, miten asia parhaiten esitetään, ja luo siksi sisällön, Hakkarainen kertoo.

    – Esimerkiksi ihotautien kokonaisuudessa ei tarvita videoita, mutta neurologisten potilaiden oirekuvien havainnollistamisessa ne ovat lähes välttämättömiä. Videolta voi nähdä hyvinkin ainutlaatuisen oirekirjon.

    Ihotautien jaksolla on viisitoista erilaista kokonaisuutta, joissa potilailla on tavallisimpia dermatologisia ongelmia, kuten kutinaa tai luomia.

    – Isona etuna virtuaalipotilaissa on kattavuus. Eri osastoilla ollaan kliinisen harjoittelujakson puitteissa vain jonkin aikaa, eikä tuona aikana välttämättä osu potilaaksi kaikkia tavanomaisimpiakaan tapauksia, sanoo Hakkarainen.

     

    Virtuaalipotilaiden tapauksiin voi palata uudestaan ja uudestaan. Oikeaa potilasta sen sijaan ei voi loputtomiin vaivata opetustarkoituksessa.

    Koska potilaan aika sairaalassa on usein hyvin lyhyt, pitkäaikaisseurantakaan ei onnistu. Erityisesti neurologisissa sairauksissa seuranta on tärkeää. Virtuaalipotilaiden avulla voi valottaa sairauksien kulkua jopa useiden vuosien pituisina jaksoina.

    – Pitkäaikaispotilasta seurattaessa opiskelija oppii, miten hänen hoitonsa voidaan toteuttaa perusterveydenhuollossa, milloin täytyy konsultoida erikoissairaanhoitoa tai jopa lähettää potilas erikoissairaanhoidon piiriin, Hakkarainen kertoo.

    Virtuaalipotilaat kehittävät tutkitusti diagnostista päättelykykyä. Vuorovaikutustaidot opitaan silti samoin kuin ennenkin, eli oikeassa potilaskontaktissa kliinisillä jaksoilla sairaaloissa. Virtuaalipotilaat eivät koskaan voi korvata todellisten potilaiden parissa tapahtuvaa oppimista, ne täydentävät sitä.

    –Tietenkin mitä enemmän opiskelija kohtaa potilaita, sitä enemmän oppii. Kliinisen opiskelun yhteydessä ei kuitenkaan aina ole mahdollista olla kontaktissa opettajaan tai osaston vastaavaan lääkäriin ja saada palautetta omasta oppimisestaan, Hakkarainen muistuttaa.

    – Virtuaalipotilas, jota tutkiessa joutuu vastaamaan vuorovaikutteisiin kysymyksiin, onkin tapa mitata itsenäisesti omaa selviytymiskykyä.

    Esimerkki virtuaalipotilastehtävän kulusta

    1. Potilaan ja terveydentilan kuvaus, oireita kuvataan sanallisesti, minkä jälkeen seuraa avoin kysymys: Mistä todennäköisesti on kyse?
    2. Seuraavalla sivulla kerrotaan oikea vastaus ja kysytään taustatietoa esimerkiksi siitä, mikä biologinen mekanismi aiheuttaa kyseisen vaivan (allergian, diabeteksen tms.). Katsottavissa voi olla animaatio, professorin haastattelu tai pätkä luentovideosta.
    3. Monivalintatehtävä: Millaisia oireita vaiva aiheuttaa? Opiskelija saa merkitä useampia vaihtoehtoja, minkä jälkeen vastauksista saa palautetta. Ohjelma saattaa ilmoittaa ”Löysit osan oikeista vastauksista”, ja alapuolella on koonti siitä, mitkä vaihtoehdot olivat oikein ja mitkä väärin.
    4. Tarvitaanko jatkotutkimuksia? Avoin kysymys, johon saa perustella päätöksensä.
    5. Potilas palaa vastaanotolle tutkimustuloslomakkeen kanssa. Lomakkeen sisältö on kuvitteellinen, mutta mahdollinen. Mitä koetulokset osoittavat? Avoin kysymys, johon on tehtävä diagnoosi.
    6. Monivalintatehtävä esimerkiksi hoito-ohjeista tai kokeiden tekemisestä, minkä jälkeen jälleen oikeat vastaukset ja palaute.
    7. Avoimia kysymyksiä: Mitä muuta pitää huomioida? Mitä muuta on testattava ja millä menetelmillä?
    • Lopuksi opiskelija voi ladata valmiin tehtävän pdf-tiedostona itselleen tai lähettää sen opettajalle tarkistettavaksi. Sivun laidassa näkyy myös koko tehtävän tekemisen ajan pistemäärä, jonka on kerryttänyt oikeista vastauksista.
    • Opiskelija voi myös kirjoittaa ”opettajan materiaalia” eli oppimisainesta muille opiskelijoille. Neurologian kliininen opettaja Marja-Liisa Sumelahti työstää lisäksi uutta materiaalia 20-henkisen opiskelijaryhmän kanssa.

     

    ”Hyvä ja hyödyllinen lisä”

    Lääkäriliiton nettitesti suositteli Ville Alvilalle erikoistumisalaksi ortopediaa. Alvila tekee kuitenkin päätöksensä vasta tutkinnon valmistuttua.

    Lääkäriliiton nettitesti suositteli Ville Alvilalle erikoistumisalaksi ortopediaa. Alvila tekee kuitenkin päätöksensä vasta tutkinnon valmistuttua.

     

    Neljännen vuoden lääketieteen opiskelija Ville Alvila tulee haastateltavaksi juuri ennen päivystysvuoroaan TAYSilla. Kokemusta lääkärintyöstä on karttunut myös Sastamalan terveyskeskuksesta ja Acutasta. Virtuaalipotilaitakin Alvila on hoitanut, kolmannen opiskeluvuoden keväällä ja viime syksynä neljännen vuoden alussa.

    – Positiivista virtuaalipotilaissa on niiden tuoma uusi opiskelumuoto. Kun sama asia tulee useammalla tavalla vastaan, muistijälki vahvistuu, Alvila sanoo.

    Lääkärintyö on kuitenkin suurimmalta osin vuorovaikutusta potilaan kanssa. Vuorovaikutustaitoja virtuaalipotilaat eivät paranna, mutta Alvila muistuttaa, ettei niitä sitä varten ole suunniteltukaan.

    – Tärkein mielestäni on muistaa, ettei virtuaalipotilaalla voida koskaan korvata oikeita potilaskontakteja. Ennen kaikkea virtuaalipotilaat ovat muun opiskelun tukena ja hyvä ja hyödyllinen lisä, Alvila sanoo.

     

    Teksti Satu Saari
    Kuvat Jonne Renvall