Maailmalle lähteminen vaatii vaivannäköä

    Virve Peteri

    Virve Peteri. Kuva: Teemu Launis

    Opetustyön ohella sosiologian yliopistonlehtori Virve Peteri tutkii, miten ergonomian eli käyttömukavuuden rooli on muuttunut vuosikymmenten kuluessa osana tuotesuunnittelua ja arjen työelämää. Hän lähtee keväällä haastattelemaan ergonomian ja muotoilun asiantuntijoita Iso-Britanniaan.

    Se, että tutkijalla on mahdollisuus luoda kansainvälinen ura, on hänen mielestään etuoikeutettua. Itsenäistä vaivannäköä se kuitenkin vaatii.

    Peteri oli tutkijavaihdossa 2012–2013 vuoden ajan Edinburghin yliopistossa. Asunnon hankkiminen ja kaikki muut käytännön järjestelyt vaihtoa varten oli hoidettava itse virkatyön ohella.

    – Lähtöä edeltävä kesä meni järjestelyihin ensin Suomen päässä, sitten elämisen järjestämiseen Edinburghissa. Minulla oli perhe mukana, joten lähteminen vaati siksikin ylimääräisiä järjestelyjä.

    – Siinä oli iso homma, mutta se oli todella antoisaa.

    – On hienoa, että tutkijalla on mahdollisuus kansainvälistymiseen. Toki ymmärrän, että kun kansainvälistymisen tärkeyttä painotetaan nyt niin kovasti, voi alkaa ahdistaa, miten ihmeessä kaikkea ehtii tekemään, sanoo Virve Peteri.

     

    Kansainväliset rekrytoinnit rikastaisivat tutkimusta

    – Meidän pitäisi haalia yliopistoon ulkomaalaisia, sanoo Tampereen yliopiston tutkijakollegiumin johtaja, professori Risto Heiskala.

    Kansainvälisen henkilöstön palkkaaminen kansainvälistäisi opetusta ja tutkimusta ja edesauttaisi yhteistyöverkostojen syntymistä.

    – Jos meillä olisi viidennes ihmisistä muualla syntyneitä, se kansainvälistäisi meitä automaattisesti. Se ei vaarantaisi kykyämme tehdä suomalaista tutkimusta, vaan rikastaisi.

    Heiskalan mukaan missään suomalaisissa yliopistoissa ei ole vielä tarpeeksi herätty hakemaan kansainvälistymistä rekrytointien avulla. Ulkomaisten rekrytointi toisi lisähaastetta arkeen, kun hallinnolliset asiat tulisi hoitaa yhä enemmän englannin kielellä, mutta Heiskala ei pidä tätä esteenä.

    – Esimerkiksi meillä tutkijakollegiumissa on ulkomaisia tutkijoita, ja olemme kokeneet sen pelkästään rikkaudeksi.


    Tieteenalat
    ovat eri asemassa kansainvälistymispaineiden edessä. Lääketieteelliset julkaisuareenat ovat jo lähtökohtaisesti kansainvälisiä, toisin kuin monilla yhteiskuntatieteellisillä ja humanistisilla oppialoilla.

    Esimerkiksi Suomen historiaan liittyvät aiheet eivät lähtökohtaisesti mene yhdysvaltalaislehdissä niin helposti läpi, mutta toisaalta Suomen voi esittää case-esimerkkinä.

    – Yhteiskuntatieteissä ja humanistisissa tieteissä on tärkeää, että julkaistaan sekä suomeksi että englanniksi, Risto Heiskala sanoo.

    Kilpailu kv-julkaisuissa on kova. Yhdysvalloissa parhaissa lehdissä julkaistaan vain noin kahdesta viiteen prosenttia lehteen lähetetyistä artikkeleista.

    – Tiedeartikkeleiden tekeminen on journalismia. Artikkelissa pitää olla uutinen, joka viittaa aiempaan tutkimuskeskusteluun. Joko löydät aiheesta uuden teeman tai löydät ristiriidan ja ratkaiset sen jollain tavalla.

    Kielitaidon vaatimukset ovat tiukemmat amerikkalaisissa ja brittilehdissä, joissa kilpaillaan natiivikirjoittajia vastaan.

    – Olen saanut itsekin palautteita, että kieli on kummallista, Heiskala nauraa.

    – Ei se ehkä estä julkaisua, mutta tekee sen pikkaisen hankalammaksi.


    Nykyisin
    ymmärretään, että kaikilla tutkijoilla pitää olla kansainvälisiä julkaisuja, joten julkaisutoimintaa tuetaan hyvin.

    Risto Heiskala pitää tutkijoiden kansainvälistymisen tukea yleisesti ottaen hyvänä, mutta kehottaa varmistamaan, että kaikki mahdollinen tuki annetaan.

    – Kielentarkastus pitäisi saada kaikkiin artikkeleihin ja varmistaa, että lyhyet konferenssimatkat ja pidemmät tutkijavierailut onnistuvat, Heiskala sanoo.

    – Siinä on myös katsomisen paikka, että kuinka paljon tutkijoiden perhettä täytyy tukea, jotta perheellisten on myös mahdollista matkustaa.

     ”Tiedeartikkeleiden tekeminen on journalismia.”

    Teksti Tiina Lankinen