Valtaeliitti kannattaa kokoomusta

    Ilkka Ruostetsaari on kerännyt kansainvälisesti ainutlaatuisen aineiston suomalaisesta eliittirakenteesta. Kuvassa Ruostetsaari politiikan tutkimuksen kirjastossa Tampereen yliopiston Pinni-rakennuksessa. Kirjahyllyn päältä katselevat alan tamperelaiset pioneerit Veikko O. Veilahti, Tatu Vanhanen, Väinö Huuska ja Olavi Borg.

    Ilkka Ruostetsaari on kerännyt kansainvälisesti ainutlaatuisen aineiston suomalaisesta eliittirakenteesta. Kuvassa Ruostetsaari politiikan tutkimuksen kirjastossa Tampereen yliopiston Pinni-rakennuksessa. Kirjahyllyn päältä katselevat alan tamperelaiset pioneerit Veikko O. Veilahti, Tatu Vanhanen, Väinö Huuska ja Olavi Borg.

    Joukkotiedotuseliitti kokoomuslaistui kaikkein eniten

    Suomen valtaeliitti on vahvasti kokoomuslainen. Kansallisen kokoomuksen kannatus on jopa poliittisessa eliitissä suurempi kuin puolueen kannatus eduskuntavaaleissa.

    Eniten kokoomus on vahvistunut joukkotiedotuseliitissä, jossa sen kannatus on noussut 21 prosentista 50 prosenttiin kahdessa vuosikymmenessä.

    – Kyllä poliittisen eliitin tulisi heijastaa vaaleissa ilmennyttä kansan tahtoa, mutta nyt tämä yhteys ei ole niin suora. Kyllä siinä vinoutumaa on, sanoo Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari.

    Tiedot eliittien puoluekannatuksesta perustuvat Ruostetsaaren keräämään kyselyaineistoon, joka on kansainvälisestikin ainutlaatuinen.

    Vallan sisäpiirissä -teoksessaan Ruostetsaari esittelee tutkimustuloksia vuosien 1991, 2001 ja 2011 kyselytutkimuksista, joiden kohteina olivat seitsemään suomalaiseen eliittiryhmään kuuluvat henkilöt.

    Mukana ovat poliittinen eliitti, hallintoeliitti, elinkeinoelämän eliitti, järjestöeliitti, joukkotiedotuseliitti, tiede-eliitti ja kulttuurieliitti.


    Kokoomus nousi eliitin puolueeksi

    Vuoden 2011 eduskuntavaalitulokseen verrattuna kokoomus, Rkp ja vihreät ovat yliedustettuina eliittiryhmissä, kun taas vasemmistoliitto, Sdp, keskusta ja perussuomalaiset ovat aliedustettuja.

    Eliittiryhmissä on eroja siten, että kokoomus on suurin puolue kaikissa paitsi kulttuurieliitissä ja politiikan eliitissä, jossa ykkösenä on Sdp. Kulttuurieliitin ylivoimaisesti suurin puolue on vihreät.

    Ilkka Ruostetsaari sanoo, että demokratian näkökulmasta olennaista on poliittisen eliitin kokoonpano, jonka pitäisi vastata kohtuullisen hyvin vaalien tulosta.

    Vaalitulos ei heijastu suoraan eliitin koostumukseen, koska eliitti muodostuu pitkän ajan kuluessa. Mukana on muun muassa puolueväkeä ja valtiosihteereitä, joita ei des valita vaaleilla.

    Yllättävä voi pitää kokoomuksen nousua poliittisen eliitin kärkipuolueeksi vuonna 1991, vaikka puolue oli silloin ensimmäistä kertaa hallituksessa pitkän poliittisen paitsion jälkeen. Hallituspolitiikka ei kuitenkaan yksin tee eliittiä, sillä siihen lasketaan mukaan myös suurten kaupunkien ja maakuntien luottamusmiehiä, jotka ovat usein Sdp:n tai kokoomuksen väkeä.


    Mediapäättäjät kokoomuslaisia

    Toimittajia on väitetty vihervasemmistolaisiksi. Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan johtaja Matti Apunen on vaatinut jopa toimittajien puoluekantojen selvittämistä.

    Ilkka Ruostetsaaren kysely ei paljasta tavallisten toimittajien puoluekantoja mutta joukkotiedotuseliitin se kertoo kokoomuslaistuneen jyrkästi.

    – Se saattaa selittyä sillä, että päätoimittajatkin joutuvat pitkälti ajattelemaan omaa mediaansa talouden näkökulmasta. Toisaalta päätoimittajat ovat tiiviissä vuorovaikutuksessa muiden eliittien kanssa. Toimituksellista työtä tekevien keskuudessa poliittinen kannatusjakauma voi olla aika tavalla erilainen kuin päällikköportaassa.

    Kokoomuksen kannatus näyttää nousseen sen jälkeen, kun kokoomuksen oma lehti Uusi Suomi lopetettiin 1990-luvun alussa.

    – Taustalla on mediakentän murros ja kaupallisuuden lisääntyminen, kun lähes kaikki sanomalehdet ovat irtaantuneet poliittisista kytköksistään. Kaupallisuus ja kilpailu ovat korostuneet mediakentässä, ja media on tullut lähemmäksi muuta bisnestä.


    Kulttuurieliitti vihertää

    Kulttuurieliitti poikkeaa muista eliiteistä kaikilla mittareilla niin selvästi, että Ilkka Ruostetsaari käyttää siitä termiä ”valtaeliitin ulkojäsen”.

    Kulttuurieliitin suurin puolue vuonna 2011 oli vihreät 30 prosentin kannatuksellaan. Toiseksi suurimman puolueen aseman jakavat kokoomus ja Sdp.

    Vasemmistoliiton kannatus kulttuurieliitissä on vahvempi kuin muissa eliiteissä, mutta keskustalla, kristillisillä ja perussuomalaisilla ei ole lainkaan kannatusta kulttuurieliitissä.

    Perussuomalaisten kannanotto ”postmodernia tekotaiteellisuutta” vastaan näyttää sopivan hyvin yhteen tämän tuloksen kanssa.

    Ruostetsaari huomauttaa, että perussuomalaisten vuoden 2011 vaalivoitto ei ole ehtinyt heijastua eliittirakenteeseen.

    Mielenkiintoisena kysymyksenä Ruostetsaari pitää sitä, miksi myös keskusta ja kristilliset puuttuvat kulttuurieliitistä. Keskustan pienuudelle hän löytää kaksi vaihtoehtoista selitystä: joko kulttuurieliitti on suljettu viljelijäkodeista lähtöisiltä tai sitten viljelijäkotien lapsille kulttuuri näyttäytyy vähemmän kiinnostavana urapolkuna. Hän pitää jälkimmäistä todennäköisenä.


    Politiikan eliittiä siirtyy bisnekseen

    Liikkuvuus eri eliittiryhmien välillä on vähentynyt. Ainoa poikkeus on poliittinen eliitti, josta on siirrytty kasvavassa määrin järjestö- ja bisneseliitteihin.

    Ilkka Ruostetsaari arvioi, että liikkuvuus on kiihtynyt viimeisen aineistonkeruuvuoden 2011 jälkeen. Eniten huomiota on herättänyt elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen siirtyminen Elinkeinoelämän Keskusliittoon.

    Ruostetsaari näkee liikkuvuudessa kaksi puolta. Toisaalta suomalaista yhteiskuntaa pidetään hyvin sektoroituneena, jolle suurempi vaihtuvuus tekisi hyvää. Toisaalta liikkuvuus eliitistä toiseen voi lisätä kytkentöjä ja synnyttää monoliittisen valtaeliitin, joka etääntyy kansalaisista.

    Ministereiden avustajien siirtyminen lobbausfirmojen palvelukseen on herättänyt epäilyjä. Ruostetsaaren mielestä johtaville poliitikoille ja virkamiehille pitäisi määrätä karenssiajat, jotka rajoittaisivat siirtymistä toisen palvelukseen. Nyt on olemassa vaara sisäpiiritiedon siirtymisestä poliittisesta päätöksenteosta etujärjestöjen käyttöön.


    Eliitin ja kansan asenteet lähentyivät

    Eliitti ja kansalaiset ovat asenteellisesti lähentyneet toisiaan 1990-luvun alun jälkeen. Vuoden 2011 eduskuntavaalitulos jätti vaikutelman vahvasta ristiriidasta kansan ja eliitin välillä, kun perussuomalaiset sai äänivyöryn. Oliko ristiriita huijausta?

    – Ei siinä huijausta ollut. Niissä vaaleissa oli pitkälti kyse EU-politiikasta, tukipaketeista ja vaalirahaskandaalista, Ruostetsaari vastaa.

    Asennemittareiden perusteella eliitin ja kansan välinen kuilu on supistunut. Ydinvoima, Nato ja tulonjako ovat yhä kysymyksiä, joissa kansa ja eliitti ovat kaukana toisistaan.

    Ruostetsaari huomauttaa, että ei kansakaan ole monoliittinen kokonaisuus. Suomalaiset eliitit ovat asenteiltaan kaikkein lähimpinä hyvätuloisia kokoomusta kannattavia kansalaisia ja kaikkein kauimpana pienituloisia vasemmistoliiton kannattajia.

    Lähde: Ilkka Ruostetsaari: Vallan sisäpiirissä. Vastapaino 2014.

    Teksti Heikki Laurinolli
    Kuva Jonne Renvall

     

    Kanerva, Lassila ja Ollila kahmivat eliittiasemia

    Valtaeliitin kärjessä on kolme henkilöä, joille on kahdessa vuosikymmenessä kertynyt peräti seitsemän eliittiasemaa. He ovat kansanedustaja Ilkka Kanerva, pankinjohtaja Jaakko Lassila ja Nokian entinen toimitusjohtaja Jorma Ollila.

    Kärkeen eivät yltäneet edes pitkäaikaiset pääministerit Paavo Lipponen tai Matti Vanhanen. Miksi juuri Ilkka Kanerva?

    – Kanerva on ollut pitkään politiikassa keskeisissä luottamustehtävissä. Sillä se selittyy. Paavo Lipponen on ollut vähemmän aikaa politiikan huipputehtävissä kuin Kanerva, professori Ilkka Ruostetsaari vastaa.

    Ruostetsaari huomauttaa, että nyt ei ole mitattu mitään absoluuttista vaikutusvaltaa. Eliittiasemien kasautuminen samoille henkilöille on vähentynyt.

    Jaakko Lassila oli todellinen supervaikuttaja, sillä hän ehti hankkia eliittiasemansa vuonna 1991 lopetetun Kansallispankin pääjohtajana.

    – Hänellä oli yhden vuoden aikana seitsemän eliittiasemaa, mikä oli vain murto-osa hänen kaikista tehtävistään. Jorma Ollilalta ja Ilkka Kanervalta meni siihen kaksi vuosikymmentä.

    Naisille on eliittiasemia kertynyt paljon vähemmän kuin miehille. Yllättävä nimi listalla on asianajaja Pauliina Haijanen.

    – En sanoisi, että hän olisi erityisen keskeinen yhteiskunnallinen vaikuttaja, mutta hänelle on näitä asemia kasautunut EU:n alueiden komiteasta ja Lähivakuutuksen hallintoneuvostosta.

    Eliittien kasautumat 1991–2011

    Seitsemän eliittiasemaa: Ilkka Kanerva, Jaakko Lassila ja Jorma Ollila

    Kuusi eliittiasemaa: Georg Ehrnrooth, Heikki Haavisto, Antti Tanskanen ja Björn Wahlroos


    Naisten eliittiasemat 1991–2011

    Viisi eliittiasemaa: Maria-Kaisa Aula ja Tarja Filatov

    Neljä eliittiasemaa: Tarja Halonen, Hannele Pokka ja Pauliina Haijanen