Terveysvalistus sai ahdistavia piirteitä

Anna-Mari Mäki-Kuutti

Terveysvalistus on muuttunut ylhäältä alas jaetuista ohjeista kosiskelevaan ja suostuttelevaan viestintään. – Vastuu terveydestä on ihmisellä itsellään, auktoriteetit lähinnä kannustavat ja ohjailevat, arvioi terveyskurista väitöskirjaa tekevä Anna-Mari Mäki-Kuutti.

Terveysvalistus jakaa tärkeää tietoa terveydestä, mutta yhä useampi myös ahdistuu siitä. Ovatko vaatimukset kunnon kansalaisuudesta kääntymässä itseään vastaan?

Mitä yhteistä on rasvasodalla, rokotuskeskustelulla ja vaihtoehtohoidoilla? Ainakin ne ovat aiheuttaneet mediassa kiivaita keskusteluja, joissa lääketieteen edustajan kanssa aiheesta väittelee kokenut potilas tai vaihtoehtohoitojen edustaja.

– Toimittajat rakentavat mielellään vastakkainasetteluja, mutta ovatko osapuolet tasavertaisia keskustelukumppaneita, terveyskurista väitöskirjaa tekevä Anna-Maria Mäki-Kuutti kysyy.

Hän pitää sinänsä tärkeänä, että ihmisten henkilökohtaiset kokemukset saavat mediassa tilaa, samoin kuin erilaiset vaihtoehtoiset hoitomuodotkin. Asetelma ei ole kuitenkaan kovin hedelmällinen.

– Useinkaan ei käy ilmi lähteiden erilaisuus tai mihin argumentaatiot perustuvat. Siinä missä vaihtoehtohoidoissa on kerätty ihmisten kokemuksia, lääkärillä saattaa olla isoja, eri vuosikymmeniltä kerättyjä aineistoja, Mäki-Kuutti muistuttaa.


Lääkäri menetti auktoriteettinsa

Vastakkainasettelu kertoo medialogiikan lisäksi autoritaarisen asiantuntijuuden haastamisesta. Hollantilaisen tutkimuksen mukaan samaan aikaan, kun viittaukset tieteellisiin lähteisiin ovat harventuneet, maallikkojen tunnepuhe terveysohjelmissa on lisääntynyt.

– Sama kehitys on nähtävissä Suomessa, Mäki-Kuutti sanoo.

Terveysvalistus on muuttunut entisajan ylhäältä alas jaetuista ohjeista kosiskelevaan ja suostuttelevaan viestintään. Vastuu terveydestä on ihmisellä itsellään; auktoriteetit lähinnä kannustavat ja ohjailevat.

Asiantuntijuuden roolin muutosta kuvastaa hyvin esimerkiksi televisio-ohjelma Tohtori Kiminkinen (Yle 2009-2011).

– Ohjelman suosio perustuu uudenlaiseen asiantuntijuuteen, jossa lääkäri on myös ihminen, potilaansa vertainen, Mäki-Kuutti sanoo.

Hän kuvailee Tohtori Kiminkinen -ohjelmaa medioituneelle terveyskulttuurille tyypilliseksi genrehybridiksi, jossa yhdistyvät kokemuksellisuus ja informaatio, viihde ja valistus.

Maalaislääkäri Tapani Kiminkisellä on aikaa paneutua potilaidensa ongelmiin ja osallistua heidän arkeensa. Hän kutsuukin potilasta usein lempinimellä.

– Ymmärrän ohjelman suosion, mutta sen ideaalisuus tuottaa ainakin minussa myös ristiriitaisia tunteita. Oikeastihan lääkäreillä ei ole aikaa tällaiseen paneutumiseen, Mäki-Kuutti sanoo.

Terveyskysymykset heijastavat laajasti yhteiskunnan, talouden ja tiedeviestinnän murrosta, jossa ammattilaisia haastetaan.

– Jopa fiktiivisissä lääkärisarjoissa näkyy voimakkaasti puhe terveellisistä elämäntavoista lääketieteellisenä ja moraalisena vaatimuksena.


Terveys tulee markkinoilta

Nainen on ollut perinteisesti terveysvalistuksen pääkohde. Suuri osa terveyteen liittyvistä aikakauslehdistä kohdistetaan yhä heille. Taustalla on myös ajatus, että naiset äiteinä ja vaimoina ohjaavat miehiä terveisiin elämäntapoihin.

– Yhä enemmän terveys- ja ulkonäköpaineet kohdistuvat nykyään myös miehiin, Mäki-Kuutti sanoo.

Millainen sitten on terveysvalistuksen terve nainen ja mies?

– Itsestään huolehtiva ja itseään reflektoiva, tuottava ja työkykyinen kansalainen, joka ei ole yhteiskunnalle taakaksi. Tähän päästään valistuksen mukaan oikeanlaisen elämänhallinnan ja terveyskäyttäytymisen kuten liikunnan ja ravinnon avulla.

Malliin on Mäki-Kuutin mukaan sisäänkirjoitettu keskiluokkaisuus, sillä monet terveyspalvelut, liikunta- ja ravintosuositukset ovat hyvin markkinavetoisia. Hyvinvointi maksaa.

Mäki-Kuutti viittaa Lauren Berlantin käsitteeseen julma optimismi, kun hän kuvaa tapaa, jolla kiinnitymme yksilöinä sellaisiin kulttuurisiin ja sosiaalisiin ihanteisiin, jotka todellisuudessa ovat vaikeasti tavoiteltavia tai ne tuottavat jatkuvasti pettymyksiä. Esimerkiksi hyvinvointiyhteiskunta ei käytännössä kykene tarjoamaan kaikille kansalaisille samoja palveluja. Silti hyvinvointiyhteiskunta voi toimia turvan ja toivon tunteen lähteenä.

– Kunnon kansalaisuus on usein tavoittamattomissa monesta muustakin syystä kuin vain terveyssyistä, rahahuolien, työttömyyden tai ihmissuhteiden vuoksi. Tätä terveysvalistus ei aina ota huomioon.


Valistus voi lannistaa

Terveys yksilöllistyy, mutta samalla sen medioutuminen tuottaa ristiriitaisesti entistä yhdenmukaisempia normeja. Vapaus on osittain näennäistä.

Mäki-Kuuttia ihmetyttävät monet tosi-tv-ohjelmat, joissa terveys ja hyvinvointi nähdään kovin samalla tavalla. Hän toivoo median terveysohjelmiin erilaisuutta.

– Terveyttä on monenlaista. Ihminen voi tuntea itsensä terveeksi ruumiin koosta huolimatta tai vaikka hänellä olisi pitkäaikaissairaus, diabetes tai epilepsia.

Kaikki me arvostamme terveyttä, ja valtaosa ihmisistä pitää myös terveysvalistusta tarpeellisena.

– Yhä useampi kuitenkin myös ahdistuu siitä, Mäki-Kuutti sanoo.

Ovatko informaatiotulva ja lukuisat valinnanmahdollisuudet kääntymässä paradoksaalisesti itseään vastaan? Jossain vaiheessa terveysvalistus ei enää kannustakaan parempaan, vaan lannistaa luovuttamaan? Mäki-Kuutin mielestä nykyistä enemmän pitäisi pohtia sitä, miten terveysvaatimukset vaikuttavat ihmisen toimintakykyyn.

– Kuinka vapaita loppujen lopuksi olemme kehostamme tai biologiastamme? Voimmeko kesyttää ruumiimme tahtomme alle, hän kysyy.

Teksti: Marianna Laiho
Kuva: Jonne Renvall