Kiireiset ja kuuliaiset

    Oili-Helena Ylijoki

    Oili-Helena Ylijoki

    Kiire on kova ja työt vyöryvät päälle, mutta sitä ei auta näyttää ulospäin. Vielä jokin aikaa sitten kiire kuulosti hienolta. Sen ajateltiin osoittavan, että puhuja on tärkeä, suosittu ja menestyvä henkilö. Sittemmin tulkinnat ovat muuttuneet synkemmiksi. Kiireestä on tullut pikemminkin stigma ja varoitussignaali, joka kielii potentiaalisesta ongelmatapauksesta, loppuun palamisen uhasta ja elämänhallinnan taitamattomuudesta. Siksi työpaikalla kannattaa maanantaisin antaa ymmärtää, että on viettänyt viikonloppuna leppoisaa, hidasta aikaa perheen ja ystävien parissa, vaikka olisi paiskinut töitä yötä päivää.

    Koska kiire vaarantaa paitsi työpaikan myös terveyden, ihmissuhteet ja kaikkinaisen hyvinvoinnin, on se saatava kuriin. Jos omat konstit eivät riitä, tarjolla on kasapäin opaskirjoja ja konsultteja, jotka neuvovat, kuinka hallita aikaa ja aikatauluttaa elämä oikeanlaiseen rytmiin. On osattava tehostaa ajankäyttöä, riisuttava pois hukka-aika ja raivattava tilaa erityiselle laatuajalle, joka antaa voimia kohdata virkeänä uudet haasteet. Jos ei ennätä lukea tarpeeksi, kannattaa opetella pikalukua. Jos kirjat vievät liikaa aikaa, on syytä vaihtaa artikkeleihin. Jos nekin ovat aikasyöppöjä, power pointeista löytyy pelastus.

    Kaikista ponnisteluista huolimatta kiire ei välttämättä ota talttuakseen, sillä vastassa ovat kiirettä ylläpitävät rakenteet. Työelämä pohjautuu tehokkuuden lisäämiselle, ja se taas edellyttää, että samassa ajassa tehdään aiempaa enemmän ja parempaa tulosta. Kun työtahti aina vain kiihtyy, niin kiirehän siinä tulee. Samaan suuntaan vie teknologinen kehitys. Esimerkiksi tietokone ja internet nopeuttavat valtaisasti kommunikointia ja tiedon hankintaa, mutta samalla myös saatavilla olevan tiedon ja kommunikaatioyhteyksien määrä kasvaa huikeasti. Siksi aikaa säästävä teknologia ei anna lisää aikaa vaan päinvastoin tuottaa lisää kiirettä.

    Saksalainen sosiologi Hartmut Rosa on todennut, että kiirettä ylläpitää myös länsimaisen kulttuurin maallistumisesta johtuva tulevaisuushorisontin muutos. Kristinuskon kehyksessä tulevaisuushorisontti oli tuonpuoleisessa ikuisessa elämässä. Kun edessä siintää ikuisuus, ei ole yhtään mitään kiirettä. Maallistumiskehityksen myötä tulevaisuushorisontti kapeutui tämänpuoleiseen. Koska elämä on tässä ja nyt, ihanteeksi tuli mahdollisimman rikas ja täysi elämä, jossa jatkuvasti kerätään uusia kokemuksia. Kiirettä pitää, kun tarjolla on aina enemmän mahdollisuuksia ja uusia elämyksiä kuin yhdessä ihmiselämässä ehtii ikinä hankkia.

    Yhdysvaltalainen sosiologi Arlie Hochschild puolestaan on sanonut, että kiire on nykyajan oopiumia kansalle. Kun on koko ajan kova kiire, ei ehdi eikä jaksa turhia kysellä ja ihmetellä. Kiireen politiikka tuottaa kuuliaisia kansalaisia ja työntekijöitä.

    Onneksi näin ei ole yliopistossa.

    Kirjoittaja on akatemiatutkija ja sosiaalipsykologian dosentti.