Seppo Laakso 1945 – 2014

Seppo LaaksoJulkisoikeuden professori Seppo Laakso kuoli heinäkuun 7. päivänä Hämeenkyrössä pitkään sairastettuaan. Hän oli syntynyt 10. kesäkuuta 1945 Vampulassa.

Lahjakkaan julkisoikeuden tutkijanalun oli tunnistanut presidentti Urho Kekkonen. Myllykirjeessään kesäkuussa 1970 pro gradu -tutkielmansa tehneelle assistentille Kekkonen kirjoitti: ”Kiittäen huomaavaisuudestanne toivotan hyvin aloittamallenne tieteelliselle työlle parhainta menestystä.” Seppo Laakso väitteli Tampereen yliopistossa vuonna 1975 hallintotieteiden tohtoriksi julkisoikeudessa Kekkoselle läheisestä aiheesta ”Hallituksen muodostaminen Suomessa”.

Mittavan akateemisen uran Seppo Laakso teki pääosin Tampereen yliopiston julkisoikeuden oppiaineessa. Hän oli rakentamassa julkisoikeuden tamperelaista koulukuntaa yhdessä muiden nuorten tutkijoiden kanssa. Seppo tunnettiin erinomaisen pidettynä opettajana ja taitavana tutkijana, jolla oli sekä esiintyminen että kynä hallussaan.

Laakso toimi Tampereen yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessorina 1982-1992 ja julkisoikeuden vt. professorina 1990-1992. Tampereen yliopiston julkisoikeuden professoriksi Seppo Laakso nimitettiin 1.12.1992 alkaen ja siitä tehtävästä hän jäi eläkkeelle 31.12.2009. Tampereen lisäksi Laakso toimi Lapin yliopiston oikeustieteen ja oikeushistorian apulaisprofessorina 1980-1982 ja hoiti julkisoikeuden professorin tehtävää myös Vaasan yliopistossa.

Laakso oli pitkäaikainen vaikuttaja Tampereen yliopiston toiminnassa. Tampereen yliopiston hallituksessa hän toimi vuosikymmenen ajan (1987-1994 ja 1996-1998). Taloudellis-hallinnollisen tiedekunnan (nykyisen Johtamiskorkeakoulun) dekaanina hän vaikutti 1996-1998 ja varadekaanina 1992-1994. Julkisoikeuden laitoksen johtajan tehtävää Laakso hoiti 1990-1998.

Laakso oli käytetty asiantuntija ja toimi lukuisissa tieteellisissä asiantuntijatehtävissä. Laakso toimi muun muassa Suomen Akatemian yhteiskuntatieteellisen toimikunnan jäsenenä. Seppo Laakso oli asiantuntijana paitsi akateemisissa virantäytöissä myös useissa lainvalmisteluhankkeissa. Laakson kädenjälki näkyy esimerkiksi hallintolaissa ja sen periaatepykälässä.

Laakson tuotanto kattaa valtiosääntöoikeuden, hallinto-oikeuden, eurooppaoikeuden ja yleisen oikeusteorian. Heidelbergin yliopistossa vierailevana tutkijana vietetty ajanjakso näkyy vahvasti hänen tuotannossaan. Laaja oikeusteoreettinen lukeneisuus ilmenee teoksessa ”Oikeudellisesta sääntelystä ja päätöksenteosta erityisesti julkisoikeuden alalla” vuodelta 1990, joka toi julkisoikeudellisen näkökulman suomalaiseen oikeusteoriaan ja kehitti näin eteenpäin Aulis Aarnion oikeusteoreettisia oppeja. Laaksoa kiinnostivat muun muassa Hans Kelsenin puhtaan oikeusopin problematiikka, latinalaisamerikkalaisen oikeusteorian hyödyntäminen ja juridisen hermeneutiikan käsite.

Professori Seppo Laakso teki mittavan elämäntyön suomalaisen julkisoikeudellisen keskustelun kehittäjänä. 1990-luvulla Seppo Laakso kiinnostui erityisesti oikeuden eurooppalaistumisesta. Jürgen Schwarzen ja Kirsi Kuuttiniemen kanssa kirjoitettu Eurooppalaisen hallinto-oikeuden keskeiset periaatteet toi uusia ajatuksia suomalaiseen hallinto-oikeudelliseen keskusteluun. Suomalaisten hallinto-oikeustutkijoiden kanssa yhteisjulkaisuina kirjoitetut yleishallinto-oikeusteokset kiteyttivät puolestaan kansallisen yleishallinto-oikeudellisen ajattelun. Tieteellistä työtä Laakso jatkoi loppuun asti. Lainopin teoreettiset lähtökohdat -teos (2012) välittää vaativat oikeusteoreettiset kysymykset ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Laakso korostaa, että nykytilanteessa oikeusnormin käsitettä pitää ymmärtää funktionaalisista ja dynaamisista perusteista käsin. Lainoppi ei tyhjenny aksiologisistakaan ulottuvuuksista. Laakso muistutti, että julkisoikeuden alalla keskeisenä tavoitteena on ihmis- ja perusoikeuksien, laillisuuden, oikeusvarmuuden sekä luottamuksensuojan toteuttaminen.

Yliopisto oli Seppo Laaksolle keskeinen osa elämää. Julkisoikeuden työyhteisölle Seposta jää mieleen tarttuva innostus akateemiseen työhön. Seppo osasi välittää nuorille tutkijoille tieteen tekemisen ilon, jossa mikään ei ole loppujen lopuksi kiehtovampaa kuin tutkia oikeutta. Hän nautti suunnattomasti hyvistä keskusteluista nuorempien kollegoiden kanssa. Niissä tilanteissa hänen armoitetut tarinankertojan lahjansa ja huumorintajunsa pääsivät esille.

Sepon viimeisin kirja päättyy osuvasti: Tempora mutantur, nos et mutamur in illis eli ajat muuttuvat ja me muutumme sen mukana. Sepon omassa ajattelussa oikeus oli sekä pysyvää että koko ajan muuttuvaa. Seppo arvosti uusia avauksia kuten perus- ja ihmisoikeuskeskustelua tai eurooppaoikeutta samalla kun kunnioitti oikeustutkimuksen perinteitä, jotka palautuivat aina roomalaisen oikeuden kultakauteen asti. Jatkuva uuden oppiminen ja oikeustieteellisen tradition tunteminen olivat Sepolla itsestään selviä toisiaan täydentäviä aineksia akateemisen tutkijan elämässä.

Jukka Kultalahti ja Jukka Viljanen
Kirjoittajat ovat Seppo Laakson pitkäaikaisia työtovereita ja ystäviä.