Tietokirjat matkalla Suomeen

tietokirjallisuuden historia

Suomennetun tietokirjallisuuden historia 1800-luvulta 2000-luvulle. Toim. Outi Paloposki ja H.K. Riikonen. SKS 2013.

Runsaat kuusi vuotta sitten ilmestyi kymmenien tekijöiden yhteistyönä kaksiosainen Suomennoskirjallisuuden historia, jonka päätoimittajana toimi Helsingin yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori H.K. (Hannu) Riikonen. Hän on yhdessä saman teoksen toimituskuntaan kuuluneen Turun yliopiston käännöstieteen professori Outi Paloposken kanssa koonnut jouluksi ilmestyneen Suomennetun tietokirjallisuuden historian.

Suomennoskirjallisuuden historiassa käsiteltiin jonkin verran myös tietokirjojen kääntämistä, mutta epäilemättä niiden ottaminen tarkempaan tutkintaan puolustaa paikkaansa. 1900-luku oli kumuloituvan tiedon vuosisata, ja kirjamarkkinat ovat 2000-luvulle tultaessakin olleet enemmän tiedon kuin fiktion valtaamia. Tulevaisuus ei näytä aivan yhtä valoisalta ajatellen viimeisen kymmenen vuoden ajan havaittua tietokirjojen myynnin vähentymistä. Suomennetun tietokirjallisuuden historiassa alan tulevaisuutta pohtiva Janna Kantola suhtautuu kuitenkin tietokirjan mahdollisuuksiin optimistisemmin kuin kehitystrendien povaajat yleensä.

Kokonaisuutena ottaen Suomennetun tietokirjallisuuden historian lähestymistapa on kulttuurikonservatiivinen: menneisyyden peilin kautta moni ilmiö huolestuttaa teoksen kirjoittajia. Tietokirjojen suomennokset ovat ahtaalla, kustantajien kulttuuritahto koetuksella, ja painokset yhä vain pienenevät.

Vaikka rajauksia on tehty, Suomennetun tietokirjallisuuden historia kattaa laaja-alaisesti eri tieteenalojen käännöstoiminnan lähtien kustantajista ja tekijöistä kritiikkiin ja keskusteluun suomentamisen periaatteista. Ansion kattavuudesta saavat osin toimittajat, jotka näyttävät paikanneen aukkoja, kun asiantuntijakirjoittajia ei aina ole saatu rekrytoiduksi. Erityisesti paikkaustyössä on kunnostautunut H.K. Riikonen, joka on oman alueensa ohella kirjoittanut muun muassa historian, maantieteen ja lääketieteen suomennoksista. Riikosen – todellisen oppineisuuden hirmun – suvereenia eri alojen hallintaa osoittaa, että hänellä on teoksessa peräti 33 artikkelia (joista tosin osa on pienimuotoisia laatikoita tai kääntäjäesittelyjä).

Pääosa kokoomateoksen 27 avustajasta on Helsingin yliopiston piiristä. Turun, Jyväskylän, Oulun ja Itä-Suomen yliopistoista on löytynyt lisäasiantuntemusta, mutta ei lainkaan Tampereen yliopistosta!

Suomennetun tietokirjallisuuden historian 766 sivuun mahtuu yhtä ja toista päällekkäisyyttä, mitä toimitus selittää sillä, että ”eri jaksoja on tarkoitus voida lukea myös erillisinä kokonaisuuksina”. Selityksen voi hyväksyä, koska tyypillinen lukija käyttänee teosta nimenomaan oman alansa historiaesityksenä. Pätevänä käsikirjana hakemistoineen teoksella on pysyvää arvoa.

Toimitustyö on tehty kiitettävän huolellisesti oikolukua myöten. Huomasin vain yhden nimivirheen. Georg Büchnerin kirjeiden suomentajaksi tarjotaan Raija Pohjolaa. Oikea nimi on Riitta.

Juhani Niemi