Lisää vihreää ja elämää

    Valokuvaaja Teemu Launis tuunasi Pinnin edustan viherkampukseksi Minna Santaojan antaman vision pohjalta.

    Minun kampukseni: Ympäristöpolitiikan tutkija Minna Santaoja

    Tampereen yliopiston kampus tarvitsee penkkejä ja pöytiä, paikkoja keskusteluun, lueskeluun ja kirjoittamiseen, tiivistetysti sanoen: Lisää vihreää ja elämää!

    Näin visioi ympäristöpolitiikan tutkija Minna Santaoja, joka on tehnyt monenlaista työtä ympäristön ja luonnon puolesta. Hän on ympäristönsuojelutekniikan insinööri ja Tampereen yliopiston entinen ekokampuskoordinaattori, joka tekee nyt väitöskirjaa luontoharrastajista luontotiedon tuottajina.

    Lisäideoita Santaoja sai ystävältään Jere Niemiseltä, joka on ympäristöpolitiikan tutkija ja Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja.

    Santaoja myöntää viherkampuksen ongelmaksi sen, että kesä on lyhyt ja yliopisto silloin hiljainen.

    – Mutta voisi kai kehittämistä tehdä kesäyliopistolaisia, henkilökuntaa ja Tamperetta ihmetteleviä  turisteja varten ainakin.

    Santaoja visioi vihreän kampuksen idean seuraavasti:

    ”Kaipaisin penkkejä, pöytäryhmiä, ehkäpä paria huvimajaa, joissa istuskella, lueskella, jutella, kirjoittaa. Jossain kohdin voisi olla pergolalla katettu käytävä, jossa valo kauniisti suodattuisi köynnösten läpi. Vesielementti, jokin pieni lammikkokin voisi olla paikallaan. Sellainen antiikin ideaali ajatteluympäristö.

    Rakennusten seinät voisivat olla kokolailla kauttaaltaan muratin tai muun kiipijän peitossa. Väriloisto syksyllä olisi upea. Tuon yhdysputkenkummajaisenkin voisi naamioida johonkin vihreään. Viherkattojen mahdollisuuksia voisi tosissaan selvittää. Puita kaivattaisiin kipeästi lisää. Menee tietysti aikansa ennen kuin ehtivät isoiksi.

    Yliopiston nurmikoita voisi ainakin paikoin kehittää luonnonmukaisen niittylajiston suuntaan. Tämä ei välttämättä tarkoita mitään pitkää heinikkoa vaan voisi olla matalaa lajistoa, joka olisi paitsi kaunista katsella, tuottaisi ravintoa ötököille ja siten ylläpitäisi luonnon monimuotoisuutta. Pieni arboretumkin voisi olla jossain merkittyine puulajeineen. Annos luonnontietoa yhteiskuntatieteilijöille.

    Kampusviljelyn voisi tuoda yliopiston takapihalta tuohon Päätalon ja Pinnin väliin, niin se saisi enemmän näkyvyyttä ja saisi ehkä suuremman joukon kiinnostumaan laari- ja kaupunkiviljelystä. Jäätelökioskikin terasseineen olisi kiva. Johonkin sopisi graffitiseinä.

    Pysäköintitilaa ei yhtään enempää, ainakaan maan päälle. Vanhojakin paikkoja voisi vähentää. Voisihan sitä kaikenlaista aktiivikäyttöä piha-alueelle kehitellä talviaikaankin. Luistelukenttä, pulkkamäki, Tieteentekijöiden talviliikuntapäivä, lumiveistoskilpailu, välituntilatu kampuksen ympäri. Vähän leikkiä tehostamisen ja suorittamisen rinnalle.

    Nämä nyt oli vähän tällaisia itsestäänselvyyksiä. Tai niiden pitäisi olla – viihtyvyyden ei kai pitäisi olla luksusta…”

    Kun Santaoja oli visionsa esittänyt, sai hän vielä Jere Niemiseltä tarkennusviestin:

    ”Viherkatot, nurmikot niityiksi, seinät kasvavat jäkäliä ja sammalia, seinillä on myös paljon linnunpönttöjä, ei suihkulähdettä vaan kosteikko ja puro, paljon enemmän puita kuin nykyään, myös kuolleita puita lahoamassa, pensaita…”

    Nieminen on ideoinut Pinni B:n katolle kalkkikivi- ja sammalkattoprojektin, jossa hän kokeilee, muodostuuko yliopiston katolle harvinaisia ja uhanalaisia sammal- ja jäkälälajeja.

    Teksti Heikki Laurinolli
    Kuva Teemu Launis