Tampereen yliopistoTampereen yliopistoAikalainen

Kevyt ele pyörittää raskasta teollisuutta

Alan tutkijat ovat vakuuttuneita siitä, että eleen ja puheen tunnistus tulee ihmisten arkipäivään. Kukaan ei vain tiedä, milloin se tapahtuu.

Kerro kerro tietokone, ken on tänään iloisin

Toni Vanhala uskoo, että tunteiden säätelystä tietokoneen avulla voisi olla apua ihan jokaiselle. Ihmiset kantavat koneita muutenkin koko ajan mukanaan, joten olisi aivan mahdollista, että mittaus kulkisi mukana arjessa.

Päämäärä ja sivumäärä

En tietenkään pysty arvioimaan, mitä maksaa paperilehden tai nettilehden julkaiseminen, mutta en voi välttyä ajatukselta, että ainakin nettilehtien julkaisumaksuista osa saattaa mennä aivan muuhun tarkoitukseen kuin julkaisukustannuksiin.

Lääkärikoulutuksen lisäys voi kaatua resurssipulaan

Yliopistot eivät halua lisää lääkärikoulutuksen opiskelupaikkoja ilman lisäresursseja. Opiskelijajärjestöt osoittivat helmikuun alussa mieltä lisäpaikkoja vastaan yliopistojen hiljaisella taustatuella.

Vuoden työ vei neljä kuukautta

Möhkälemäisestä ideasta syntyi dokumentaarinen episodielokuva Kerro se lyhyesti – 7 ½ tarinaa lyhytelokuvasta Suomessa. Se esitetään maaliskuun alussa Ylen Teema-kanavalla ja sen jälkeen Tampereen elokuvajuhlilla.

Rooman valloittajat

Villa Lantessa tutkijat valloittavat Roomaa kaivamalla arkistolähteitä ja tutkimalla ihmiskunnan yhteistä kulttuurihistoriaa.

Suunta kohti tuntematonta itää

Noina aikoina ja sen jälkeen aina valistuksen aikaan asti Puola-Liettuan järjestelmää katsotaan muualla joko ihaillen tai kauhistellen. Useimmiten kauhistellen.

Suomen ja ruotsin asema koheni Julkaisufoorumissa

Julkaisufoorumin ohjausryhmä päätti helmikuun alussa, että myös humanistisilla ja yhteiskuntatieteiden aloilla voivat suomen- ja ruotsinkieliset lehdet yltää korkeammalle tasoluokalle kaksi. Muilla tieteenaloilla tämä on ollut aieminkin mahdollista.

Mennään eteenpäin

Kukaan ei puhu enää siitä, että Kreikka, Italia, Espanja ja Portugali olisivat menneet eteenpäin. Mihin ne sitten ovat menneet, kun eivät ne taaksepäinkään ole kulkeneet? Eteenpäin nekin menivät, ja vastaan tuli vaikeuksia.

Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee

Entä häpeä, mikä sitten aiheuttaa nuoressa häpeäntunnetta? Omat vanhemmat tietysti. Lunttaamisesta tai toisen lyömisestä voisi seurata huoltajan kutsuminen luokkaan esittelemään vanhoja valokuvia huollettavastaan ja tämän ensimmäisiä piirustuksia.