Muumiaatetta Pohjois-Koreaan

Matti Parjanen

Ulkovaltojen suurlähettiläiden diplomaattisiin tapoihin kuuluu vierailla maamme yliopistoissa. Aina joskus sattuu vierailija olemaan erityisen kiinnostava. Omalle vararehtorikaudelleni osui ainakin kaksi tällaista tapausta. Ensimmäinen oli Irakin suurlähettiläs, Saddam Husseinin entinen varapresidentti, joka oli törmäillyt esimiehensä edessä ja karkotettiin lähettilääksi kylmään Suomeen. Hänen kautensa Suomessa päättyi ilmeiseen myrkytykseen. Ruumisarkku lensi pikavauhtia Irakiin.

Toinen kiinnostava vieras oli Pohjois-Korean suurlähettiläs Kim Pyong-il, ”Kansakunnan auringon” ja ”Suuren isän” poika hänen toisesta avioliitostaan. Tämän Neuvostoliiton puna-armeijan majurin ja Pohjois-Korean valtion perustajan Juche-aatteen esittelykirjoja minulla oli onni vastaanottaa jo 1970-luvulla. Salaperäiset lähettäjät toivoivat minun levittävän Juchen sanomaa ympäri yliopistoa. Se ei onnistunut, kun en ymmärtänyt mitään koko ideologiasta.

Suurlähettiläs Kim saapui seurueineen Tampereen yliopistoon tammikuussa 1995. Tutustumisohjelmaan sisältyi myös vierailu kolme vuotta aikaisemmin perustetussa Hypermedialaboratoriossa, josta olimme tuolloin ylpeitä. Tosin länsimaisen kyynisesti epäilimme, että lähettilään isä oli sellaisen laboratorion perustanut humauksessa jo koulupoikana. Professori Aarre Heino esitteli herra Kimille, miten paljon pienelle CD-levylle saadaan pakattua tietoa. Hänelle lahjoitettiin Muumimaailmaa esittelevä levy. Rehtori Visakorpi piti CD:n sisältöä liian pehmeänä kovan teknologian kopiointiin innostuneelle, Amerikan voittamiseen tähtäävälle maalle. Näin jälkikäteen analysoituna tuo vierailulahja osui sittenkin ytimeen. Lähetystön tulkit käänsivät myöhemmin CD:n sisällön. He varmastikin havaitsivat, miten muumien maailma oli onnellinen juuri siksi, että siellä hyväksyttiin suvaitsevaisesti kaikenlaisia persoonia ja tapahtumia. Kukaan ei ollut paha. Tuskin suurlähettiläs vei kotimaahan tällaista ”suomalaista Juche-aatetta” velipuolelleen Kim Jong-ilille, ”Suurelle marsalkalle”.

Minulle herra Kim puolestaan lahjoitti yhtä mielettömän tuliaisen, isänsä elämästä kertovan suuren kuvakirjan. Siinä Kim Il-sung melkein jokaisessa kuvassa opettaa etusormellaan, miten pitää edetä tehtaassa, kaivoksessa, viljapellolla, urheilukilpailussa ja tietysti myös yliopiston tutkimuslaitoksessa. Oheisessa kuvassa rehtori Visakorpi on juuri nostamassa ylös etusormeaan osoittaakseen vieraalleen, miten Tampereen yliopistossa edistytään.

Pohjois-Korean suurlähetystö lopetettiin hieman hämärissä olosuhteissa vuonna 1999. Lähetystön virkailijat olivat jääneet kiinni viinan ja tupakan salamyynnistä, heille ei maksettu palkkaa. Myöhemmin kaksi kielitaidotonta mutta sitä aggressiivisempaa diplomaattia aiheutti noottiriidan junamatkalla Moskovasta Tukholmaan Kouvolan pysäkin kohdalla. He eivät suostuneet näyttämään junalippujaan, passejaan tai viisumejaan ja heittivät naistullivirkailijan väkivaltaisesti hytistään ulos. Syntyi käsikähmää, josta seurasi Pohjois-Korean nootti. Siinä syytettiin Suomea ihmisoikeuksien rikkomisesta ja poliisikoiran puremisesta.

Kerran Pohjois-Korean suurlähettiläs Ju Jae Han yritti lahjoa 5000 dollarilla Johannes Virolaista. Tämä toimitti kuitenkin rahakuoren ulkoministeriöön ja suurlähettilään maitojunalla kotimaahansa. Noihin aikoihin verrattuna nykyinen diplomaattielämä on muumimaisen sovittelevaa. Suurimmat rikkomukset ovat lähetystöautojen väärin pysäköinnit.

Kirjoittaja on eläkeläinen ja yliopiston alumni.

”Kansakunnan auringon” poika, suurlähettiläs Kim Pyong-il vierailee Tampereen yliopistossa 1995. Edessä suurlähettiläs Kim (vas.) ja Jarmo Visakorpi. Takana Erkki Pystynen (vas.), Matti Parjanen, Aarre Heino ja tulkki. Kuva: Erkki Karén