Määrä korvaa laadun

Reetta Muhonen toivoo, että rahoitusmallia kehitettäisiin ottamalla mukaan painokertoimet eri julkaisumuodoille. Kuva: Teemu Launis


Julkaisujen merkityksen kasvu rahoituksessa saa kiitosta ja kritiikkiä

Heikkotasoinen englanninkielinen artikkeli on arvokkaampi kuin kovatasoinen suomenkielinen tutkimus. Määrä palkitaan, ei laatua. Yhteiskuntatieteet ja humanistiset alat häviävät, varoittaa tutkija Tuukka Tomperi.

Positiivista on, että julkaisujen painoarvo kasvaa, mutta vähempikin riittäisi. Tällaisenaan ehdotus on tosi räikeä ja yksioikoinen. On hypätty hirveä loikka, mutta toivottavasti tämä ei ole lopullinen malli, sanoo tutkija Reetta Muhonen.

Kysymys on yliopistojen uudesta rahoitusmallista, joka on tulossa käyttöön vuodesta 2013 alkaen. Opetus- ja kulttuuriministeriö ehdottaa, että rahoituksesta 41 prosenttia perustuisi koulutuskriteeriin, 34 prosenttia tutkimukseen ja 25 prosenttia koulutus- ja tiedepolitiikan perusteisiin.

Rahoitusmalli koskee vain valtion budjetista tulevaa rahoitusosuutta, joka on yliopistojen toimintamenoista noin kaksi kolmasosaa. Vuonna 2011 määrä oli 1,8 miljardia euroa. Loput rahat yliopistot hankkivat pääosin kilpailemalla mm. Suomen Akatemian, Tekesin, yritysten ja EU:n tutkimusrahoista.


Ministeriö ohjaa tehokkuuteen

Kasvatustieteiden tutkija Tuukka Tomperi esitti kriittisen puheenvuoron yliopistouudistuksesta kirjassa Akateeminen kysymys (Vastapaino 2009), jonka verkkosivuilla hän arvioi uutta rahoitusmallia: http://akateeminenkysymys.wordpress.com/

Tomperi arvostelee koulutuskriteeriä, joka patistaa tehokkuuteen sillä, että aloituspaikkojen sijasta rahoitus määräytyisi valmistuneiden tutkintojen ja suoritettujen opintopisteiden perusteella.

Tuukka Tomperi arvostelee uutta rahoitusmallia siitä, että hyvätasoiset kotimaiset julkaisut uhkaavat jäädä heikkojen kansainvälisten julkaisujen jalkoihin. Kuva: Touko Hujanen

– Opiskelijoiden kannustaminen ja piiskaaminen viidessä vuodessa maisteriksi tulisi siis entisestään korostumaan yliopistojen arjessa, Tomperi sivaltaa.


Huono ulkomainen voittaa aina kotimaisen

Julkaisujen merkitys kasvaa. Nykyisessä rahoitusmallissa ulkomaisten julkaisujen painoarvo on 1,18125 prosenttia ja muiden tieteellisten julkaisujen 0,50625 prosenttia. Nyt ministeriö ehdottaa ulkomaisten julkaistujen osuudeksi 10 prosenttia ja muiden 3 prosenttia.

Vuodesta 2015 järjestelmän korvaisi Tieteellisten seurain valtuuskunnan Julkaisufoorumi-hankkeen määrittämä laatutasomittari. Tomperin arvion mukaan muutos ei ole suuri, sillä suomenkieliset lehdet eivät siinäkään pääse korkeampiin tasoluokkiin.

Tomperi moittii, että määrä korvaa nyt laadun. Mikä tahansa ulkomainen referoitu julkaisu, vaikkapa konferenssikokoelman pieni artikkeli, olisi tuloksellisuuden mittarina yli kolme kertaa painavampi kuin suomeksi kirjoitettu tieteellinen monografia.

Tomperin mukaan eteen voi tulla tilanne, jossa kuuden kirjoittajan yhteinen konferenssiartikkeli olisi monin verroin merkittävämpi tuotos yliopiston rahoituksen kannalta kuin yhden kirjoittajan monivuotinen tieteellinen työ.


Voittajia lääketiede ja luonnontieteet

Uusi rahoitusmalli sopii Tomperin mielestä aloille, joilla tutkimus on teknistä, erikoistunutta ja lähtökohtaisesti kansainvälistä. Niitä ovat lääketiede ja luonnontieteet, mutta myös formaalit ja teoreettiset tieteet kuten filosofia, jossa ei tutkita mitään erityispiirteisesti suomalaista.

Vaikeampi rahoitustilanne voi tulla tutkimukselle, jonka kohteina ovat suomalainen kulttuuri, historia, kirjallisuus, koulutus, sosiaalipolitiikka, oikeusjärjestelmä ja monet muut yhteiskunnalliset instituutiot.

Tilanne on nurinkurinen, sillä kotimainen julkaiseminen saattaa olla todellisuudessa vaikuttavampaa kuin ulkomainen. Kotimaisen tiedekustantajan julkaisuseulan läpäiseminen voi olla jopa vaikeampaa kuin yksittäisen lehtiartikkelin julkaiseminen ulkomailla.


Entiseen ei ole paluuta

Tutkimuksen tuottavuutta tutkinut Reetta Muhonen seuraa yliopistorahoitusta Tampereen yliopiston tieteen, teknologian ja innovaatiotutkimuksen TaSTI-tutkimusryhmässä.

Hän on samaa mieltä Tomperin kanssa siitä, että painotus kansainvälisten julkaisujen hyväksi on nyt räikeä. Julkaisujen osuus nousee suuremmaksi kuin muissa maissa, kun parista prosentista hypätään kerralla 13 prosenttiin.

Muhonen arvioi, että tilanne voi muuttua, mikäli eri julkaisumuodoille annettaisiin erilaisia painokertoimia Norjan mallin tapaan.

– Siinä mielessä tämä on parannus, että tutkimuksen tärkeimpiä tuotoksia ovat nyt julkaisut, mutta vähempi painotus riittäisi.

Muhonen ei halua palata entiseen tapaan mitata tulosta pääosin tutkintotavoitteiden ja -toteumien perusteella.

– Silti esimerkiksi tutkimustyövuosien ottaminen mukaan voisi toimia vakauttavana tekijänä. Se kannustaisi myös nuorempien tutkijoiden rekrytointiin.

Muhonen hämmästelee sitä, että vuonna 2004 yliopistolakiin lisätty yhteiskunnallinen palvelutehtävä ei näy uudessa rahoitusmallissa. Kansalliset julkaisut, erityisesti ei-akateemisiksi luokiteltavat populaarijulkaisut, ovat nimenomaan tätä palvelutehtävää.

– Keskustelua käydään kovien tieteiden ehdoilla, ja tieteen kentällä yhteiskuntatieteet ovat vain pieni osa. En lakkaa rummuttamasta siitä, että tutkimuksella on monia yleisöjä ja erilaisia tehtäviä.

Tohtorintutkintoja painottava rahanjakomalli johti siihen, että professoreiden julkaisutuottavuus laski, kun he keskittyivät ohjaustyöhön.

– Uuden mallin positiivinen vaikutus voisi olla tohtorisuman purkaminen, mikä lisäisi aikaa tutkimukselle ja julkaisemiselle.


Norjassa kansallinen julkaiseminen säilyi

Norjassa tehtiin vuonna 2006 samankaltainen rahoitusmallin muutos kuin nyt Suomessa. Siellä norjankielisten julkaisujen absoluuttinen määrä on jatkanut mallista huolimatta kasvuaan. Kansainvälisten julkaisujen kasvu on ollut kuitenkin niin voimakasta, että kotimaisten julkaisujen suhteellinen osuus on ollut laskussa.

– Norjan esimerkki keventää huolta kansallisen julkaisemisen romahtamisesta. Tosin Norjan mallissa julkaisemisen osuus rahoitusmallissa on huomattavasti pienempi kuin Suomeen kaavaillussa.


Yhteisjulkaisuista lisää vaikuttavuutta

Eri tieteenalojen erilaiset julkaisukulttuurit uhkaavat nyt joutua eriarvoiseen asemaan. Muhosen mielestä ongelma helpottuisi, jos rahat jaettaisiin tieteenaloittain eikä yliopistoittain. Silloin Tampereen yhteiskuntatieteilijät kilpailisivat vain oman alansa rahapotista. Tällainen malli on käytössä Tanskassa.

Yksi ongelma on yhteisjulkaiseminen. Muhonen on mukana pian ilmestyvässä tutkimuksessa, jonka mukaan kaikenlainen yhteistyö lisää julkaisujen tieteellistä vaikuttavuutta kaikilla tieteenaloilla ja tuottaa viittausmääriltään vaikuttavampaa tiedettä kuin yksin kirjoittaminen. Rahoitusmallityöryhmä ei kuitenkaan esitä yhteistyölle mitään indikaattoreita.

Uusi rahoitusmalli voi tuoda helpotusta Muhosen havaitsemaan ongelmaan tutkimusaineistojen vajaakäytöstä. Nyt tutkijat siirtyvät kiireellä hankkeesta toiseen eivätkä ehdi jalostaa tutkimuksiaan kansainvälisiksi referee-julkaisuiksi.

Teksti Heikki Laurinolli