Lakeudelta miljoonakaupunkeihin

    Anna Elina Isoaro. Kuva: Mikko Nortela

    Anna Elina Isoaro: Puolen mantereen kerhossa. Kaarinan kaupungin runokirjat 2011.

    Tampereen yliopistosta valmistunut Anna Elina Isoaro (s. 1981) on tyttönimellään Turunen voittanut 2000-luvulla kaikki mahdolliset runokilpailut Suomessa alkaen Poetry Slamin Suomen mestaruudesta vuonna 2005. Pirkanmaalla hänet tunnetaan runoryhmä Ihoteollisuuden perustajajäsenenä ja sanataideopettajana. Isoarona hän on äskettäin voittanut myös Runo-Kaarina-kilpailun, jonka tulokset julkistettiin tämän vuoden Turun kirjamessuilla, ja saanut sitä kautta ulos esikoisrunokokoelmansa Puolen mantereen kerhossa.

    ”Olen muuttanut muotoani tähän kaupunkiin jossa on / kalanmuotoinen kirkko ja linnunmuotoinen kirjasto / reviirini rajoilla, jykevät kaupunkieläimet joiden vatsoissa / kumisee ikävä”, Isoaro kirjoittaa esikoisensa avausrunossa viitaten nykyisen kotikaupunkinsa keskeissymboleihin.

    Lyyristä juoksuttelua voi pitää äänenavauksena, mutta myös johdatuksena maailmaan, josta runot lähtevät lentoon. Välillä liike palaa alkumaisemaan, jonnekin Pohjois-Pohjanmaan jokien liepeille. ”Lapsuudenkoti on painettu karttaan isoin kirjaimin”, runoilija otsikoi yhden runosarjoistaan. Siihen sisältyvässä runossa lyyrinen kokija näkee itsensä laskemassa koskea kohti etelän kasvukeskuksia, kauhomassa ”lähdön ja paluun kaksisuuntaisessa virrassa”. Matka jatkuu ”kerrostalometsään” ja kulkee sieltä Baltian kautta Eurooppaan ja yöjunalla itään.

    Temaattisena tihentymänä kokoelmassa on nähtävissä runo ”Määränpää”, joka on aiemmin julkaistu Parnassossa ja ollut ylioppilastutkinnon äidinkielen kokeen materiaalina kuvittamassa nuoren ihmisen etsintää. Runon henkilöt astuvat junasta nimettömään miljoonakaupunkiin ”niin kuin jollakin Pohjanmaan kuolevalla asemalla”. Suurkaupungissa heille avautuu ”lakeus”, jonka he ”talsivat kokoisekseen”.

    Runoilijakarriäärin aloitus tuo etäisesti mieleen Väinö Kirstinän, joka tasan viisi vuosikymmentä sitten debytoi kokoelmallaan Lakeus ja eteni ”tuulimaan” kuvien kautta urbaanin miljöön ja modernin aikakauden ilmiöiden tarkkanäköiseksi rekisteröijäksi.

    Runot Isoaron kokoelmassa rakentuvat yleisesti oikukkaalle miellepuheelle, jota jäsentävät konkreettiset kuvat, arjen kokemukset. Osastossa ”Uuden valuutan leikkejä” mukaan tulee myös yhteiskunnallisuus, huoli yhteiskunnan heikoimmista, lapsista ja äideistä. Sosiaalikritiikkinä, ”pienen universumin” puolustuspuheena nämä kokoelman tekstit ovat vielä hentoja. Silti ne osoittavat runoilijalla olevan enemmänkin sanottavaa siitä, miten ”puolen mantereen kerhossa” eli Euroopan Unionissa ihmisiä kohdellaan, kun ”raha taittaa matkaa rajoista piittaamatta”.

    Kokoelman runot näyttävät kypsyneen pitkään ja kasvaneen korkoa. Runot on järjestetty aihepiireittäin rypäleisiin ja niistä kasvaa moneen suuntaan haarautuva oksisto, jossa yksittäiset tekstit saavat merkityksiä toisistaan. Kokoelma on harvinaisen valmis esikoisteokseksi: se esittelee omaehtoisen lyyrikon, jolta voi vielä odottaa paljon.

    Juhani Niemi