Tampereen yliopistoTampereen yliopistoAikalainen

Luoteja ja hätääntyneitä tamperelaisia

Viime kesänä valmistui jättiprojekti, jossa kartoitettiin koko Tampereen kasvisto. Kantakaupungin kartoitus kesti 12 vuotta ja sitä ennen Teiskon kartoitus 15 vuotta eli yhteensä ”hirvittävät” 27 vuotta.

Uudet maailman muuttajat

Pohdin uusien kasvatustieteiden opiskelijoiden tavoitteita kohdatessani noin 50 Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutuksessa aloittavaa opiskelijaa heidän ensimmäisenä opiskelupäivänään. Tulevatko he opiskelemaan mielessään maailman muuttamisen haaveet?

Työkyky keski-iässä ennustaa voinnin eläkkeellä

Jaksamisongelmat keski-iässä näkyivät pitkään ihmisen toimintakyvyssä eläkkeelläkin.

Afrikka-kuvasto joutaa purettavaksi

Gaudeamuksen nyt julkaisema Afrikan aika on siitä poikkeava kulttuuritietokirja, että se pyrkii tietoisesti purkamaan Afrikkaa koskevia kulttuurisia kuvastoja ja muuttamaan vakiintuneita näkökulmia.

Alla lännen ylenkatseen

Kiistellyssä teoksessa tekijä pyrkii osoittamaan, kuinka kaikista meistä eurooppalaisista tuli tietoisesti kootun orientalistisen oppijärjestelmän vaikutuksesta ylenkatseella itää tarkastelevia rasisteja ja imperialisteja.

Tutkija varjostaa tutkijaa

Minut nimettiin Varjo-Sannaksi kun väijyin varjona heidän töitään. Ihmiset suhtautuivat läsnäolooni hyvällä huumorilla. Kuvasin myös tutkijoiden työtä kaulassa roikkuvan sensecamin avulla, ja tästä seurasi se, että työtiloihin tuli ”Alueella kameravalvonta” -kylttejä.

Missä tänään mellakoidaan?

Kapitalismin tarjoama diili ei houkuttele kaikkia, mutta se on ainoa diili jota tarjotaan. Syrjäytyminen tarkoittaa tässä tapauksessa, ettei ryöstelijän tarvitse haaskata elämäänsä kahdeksantuntisen työpäivän ikeen alla saadakseen kauniin kultakellon. Vaihtoehtona mellakointi on paljon tehokkaampi tapa hankkia vaurauden symbolit.

Markkinoiden pimeä luonne

Informaatioteknologian tuotteet muistuttavat muotivaatteita siinä, että tyyli vaihtuu puolivuosittain. Vaihtumisen vauhdittamiseksi laitteiden kestävyyttä ja laatua heikennetään jopa tietoisesti.

Painopiste siirtyy Aasiaan

Heiskala on perehtynyt talouden ja yhteiskuntapolitiikan suuriin linjoihin kirjasarjassa Talous ja yhteiskuntateoria, jota hän toimittaa Akseli Virtasen kanssa. Sarjan ensimmäinen osa Vanhan maailman talous ja suuri murros ilmestyi viime keväänä.

Maahanmuuttaja kaipaa jämäkkää suhtautumista

Kirjan ote on asiallinen, maanläheinen ja tasapuolinen. Husein Muhammed välttää taitavasti islamin yksipuolisen ihannoinnin eikä maalaa turhia uhkakuvia. Ilahduttavaa on myös kaikenlaisen näennäisliberaalin yliymmärtämisen puuttuminen.