Naisliike teki tilaa Stubbille ja Soinille

    Jiri Nieminen aikoo väitöskirjansa jälkeen syventyä tutkimaan suomalaisen politiikan miehisiä vallankäyttäjiä. – Olen miettinyt, miksei muista suomalaisista miespoliitikoista saa yhtä herkullisia esimerkkejä kuin Stubbista ja Soinista, ja todennut, että he ovat äärityyppejä.

    ”Jätin väitöskirjani juuri esitarkastukseen, ja nyt kirjoitan uutta tutkimussuunnitelmaa. Olen hakemassa rahoitusta tutkiakseni tarkemmin ja systemaattisemmin maskuliinisuutta Suomen politiikassa.

    Väitöskirjani on poliittista teoriaa, filosofiaa ja sukupuolen teoriaa, mutta se avaa hyvät valmiudet käytännölliselle tutkimukselle. Kun pohjatyön on tehnyt huolellisesti, toteuttaa voi myös yliopistolaissa mainittua kolmatta tehtävää, eli ottaa aktiivisesti osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tuottaa tietoa päätöksentekoon.

    Aion analysoida miespoliitikkoja ja pohtia, kuinka paljon miestutkimuksen teoria ja sen keskeisin käsite hegemoninen maskuliinisuus toimivat nyky-yhteiskunnassa.

    Väitökseni keskeinen teoreettinen ajatus on, että siirryimme Suomessakin viimeistään 80- ja 90-lukujen taitteessa kurinpidollisesta yhteiskunnasta kontrolliyhteiskuntaan. Yhtenäiskulttuuria, kansallisvaltiota ja hyvinvointivaltiota alettiin ajaa alas. Transsendentit, eli johonkin asemaan korotetut tai tuonpuoleiseksi ajatellut, rakenteet ovat sortuneet, ja maailma ymmärretään välittömästi meille annettuna.

    Ennen politiikka oli korotettu transsendentiksi, maanpäällinen jumala. Oli yksi Kekkonen, eduskunta ja hallitus sekä niillä alamaisia. Nyt voi kysyä, sijoittuuko valta enää eduskuntaan, presidentille ja hallitukselle vai onko politiikkaa kaikkialla, eli käytännössä ei välttämättä missään.

    Sukupuolelle on käynyt vähän samalla tavalla. 70- ja 80-luvuilla oli vielä mahdollista tehdä selkeä ero miesten ja naisten välillä, mutta 90-luvulla sukupuolta alettiin käsitellä performatiivina. Se ei siis ole olemuksellista, vaan sitä tuotetaan arjen puheissa ja teoissa. Enää kyse ei ole vain puheteoista, vaan bioteknologiakin on kehittynyt niin, että sukupuoliero on oikeasti muokattavissa.

    Tutkin kahden feministisen teoreetikon, Judith Butlerin ja Rosie Braidottin, ajattelua. Kummatkin viittaavat Spinozan filosofiaan, mutta eri tavoin. Väitän, että varsinkin Butlerin performatiivinen sukupuoli ja politiikkakäsitys rakentuvat spinozalaisen metafysiikan päälle.

    Tutkimus on teoreettinen, mutta otan käytännön esimerkkejä. Nostan esiin Imatran kirkkoherran tapauksen ja viittaan Timo Soiniin sekä Alexander Stubbiin, kun hahmotan, mitä performatiivisen politiikan teoria oikeastaan on tai miten sitä voisi laajentaa.

    Olen kirjoittanut myös referoituja artikkeleita Naistutkimus- ja Politiikka-lehtiin. Niissä maskuliinisuuden tutkimus tulee jo paremmin esille.

    Olen pohtinut, missä määrin Stubb pyrkii rikkomaan perinteistä miespoliitikon kuvaa urheilemalla iltapäivälehdissä tiukoissa pyöräilytrikoissa ja esittelemällä omaa ruumistaan feminiinisessä positiossa. Vaikka se on suomalaiselle miespoliitikolle poikkeuksellista, hän ei menetä ruumiinsa fallista hallintaa. Sikäli teko ei ole kumouksellinen vaan päinvastoin: hän uudistaa tiettyä ideaalityyppiä maskuliinisuudesta.

    Toinen esimerkki on Timo Soini ja se, kuinka performatiivisuutta voidaan ymmärtää niin, että se luo asiantilan, johon se itse viittaa. Soini puhuu esimerkiksi ”karvaperseduunareista”, mutta sellaista ihmisryhmää ei ole olemassa ennen kuin hän luo sen sanoillaan.

    Yritän alkaa tehdä käytännöllistä tutkimusta. Kun uusi eduskunta valitaan, poimin mielenkiintoisia poliitikkoja analysoitavaksi.

    Olen miettinyt, miksei muista miespoliitikoista saa yhtä herkullisia esimerkkejä kuin Stubbista ja Soinista, ja todennut, että he edustavat äärityyppejä. Kaikki muut miespoliitikot sijoittuvat heidän väliinsä. Tämä on yksi hypoteesini, jonka haluan varmentaa.

    Toki analysoin myös naispoliitikkoja ja sitä, kuinka he käyttävät maskuliiniseksi ymmärrettyä valtaa. Tilanne on mielenkiintoinen. Pitkälti feministisen liikkeen ansiosta naisellisiksi ymmärretyistä ominaisuuksista on tullut hyväksyttävämpiä. Stubb-tyyppiset keskiluokkaiset metroseksuaalihahmot ovat onnistuneet käyttämään sitä tilaa, jonka naispoliitikot ja naisliike ovat onnistuneet luomaan. Naispoliitikot ovat ihan väliinputoajia.

    Toisaalta femininisoituminen on luonut kysyntää perinteiselle mieskuvalle ja protestimaskuliinisuudelle, jota Soini edustaa. Tämä on yksi selitys perussuomalaisten nousulle.”

    Teksti: Jarkko Hakala

    Kuvat: Teemu Launis

     

    Tutkijan syynissä: Jiri Nieminen

    Politiikan tutkija Jiri Nieminen

    • Jättänyt väitöskirjansa juuri esitarkastettavaksi otsikolla Immanenssin taso ja feminiinisyyden pelko. Spinozan filosofian heijastumia kontrolliyhteiskunnassa ja feministisessä politiikan teoriassa
    • Aikoo tutkia post doc -vaiheessa miehisyyttä suomalaisessa politiikassa
    • 32-vuotias, syntynyt Hyvinkäällä
    • Harrastaa irkkaamista, järjestötoimintaa, valokuvausta ja kokkaamista