Brooke Greenberg ja ikuisen nuoruuden salaisuus

Jaana Parviainen

Amerikkalainen Brooke Greenberg ei ole mikä tahansa 17-vuotias teini. Hämmästyttävää kyllä, hän ei näytä lainkaan vanhenevan tai vanhenee hyvin hitaasti. Hän jokeltelee iloisesti ja on oppinut jo ryömimään lattialla. Nuoremmat sisarukset pitävät hänestä huolta: vaihtavat hänen vaippansa, syöttävät ja tuudittavat hänet sylissään iltaisin uneen. Brooke on noin puolivuotiaan lapsen tasolla, hänellä on edelleen maitohampaat ja hän on noin vuoden ikäisen lapsen kokoinen. Brittilehti The Sunday Times uutisoi huhtikuussa geenitutkijoiden kiinnostuksesta Brookea kohtaan http://www.timesonline.co.uk/tol/news/science/genetics/article7120516.ece

Brookella epäillään olevan geenivirhe, jonka seurauksena hänen ruumiinsa vanhenemisprosessi ei käynnisty tai toimii hyvin hitaasti. Vanhenemiseen erikoistuneet geenitutkijat ovat löydöstä innoissaan, ja tutkimusryhmä on jo kokoontunut Brooken äärelle. Brooken avulla voidaan ehkä löytää vastaus siihen, miksi olemme kuolevaisia tai vieläkin parempaa, miten voimme tehdä itsestämme kuolemattomia tai ainakin pidentää elinikäämme. Geenitutkijoiden hurskas toive on löytää Brooken avulla apua ikääntymiseen liittyviin sairauksiin, mutta todelliset markkinat ovat aivan jossain muualla. Ei tarvitse olla kovin kummoinen markkina-analyytikko kun tajuaa, millainen jättipotti mahdolliset Brookesta tehdyt geneettiset sovellukset voivat olla nykyiselle kauneuskirurgia- ja kosmetiikkateollisuudelle.

Filosofin ja kulttuurintutkijan näkökulmasta Brooke Greenbergin tapaus näyttäytyy varsin erilaiselta kuin hänen ympärillään hyörivät geenitutkijat sen näkevät. Brookehan on oikeastaan vaikeasti kehitysvammainen, jonka geneettinen virhe on hänen perheensä kannalta hyvin traagista. Pahimmassa tapauksessa Brooke on edelleen iloinen jokelteleva vauva, kun hänen perheenjäsenensä kulkevat rullaattoreilla ja pohtivat, kuka heidän vauvastaan huolehtii heidän jälkeensä.

Geenitutkijat näyttävät suhtautuvan Brookeen eräänlaisena vammaisena ihmelapsena, jolla on kallisarvoinen erityistaito. On tietysti vain suotavaa, että vaikeasti vammaiset lapset herättävät kiinnostusta tutkijoiden piirissä. Huolestuttavaa on se, että niin huipputieteessä kuin monilla muillakin aloilla erityislahjakkuus tai harjoittelu ei enää riitä, vaan tarvitaan geneettistä virhettä strategisessa paikassa, jotta voisi toivoa menestyvänsä niin työssä kuin rakkaudessakin. Suuryrityksissä etsitään huippujohtajiksi henkilöitä, joilta edellytetään lähes psykopaattisia piirteitä. Kovahermoiset saneeraajat, hullunrohkeat riskinottajat, kyltymättömät ja ahneet tuloksentekijät ovat kysyttyjä kovenevilla työmarkkinoilla.

Samalla kun Brooke on luonnontieteen suuri toivo, Brookessa ruumiillistuu kauhukuvamme ikuisesta nuoruudesta. Haluamme terveen ja nuorekkaan ulkonäön iän tuomalla viisaudella ja kokemuksella varustettuna. Saammekin ikuiseen vauvaikään jähmettyneen aikuisen, joka ryömii lattialla, on täysin avuton ja kyvytön huolehtimaan itsestään ja itkee parkumalla ellei saa tahtoaan lävitse.

Brooke itse on autuaan tietämätön hänen ympärillään käytävästä kiihkeästä tieteellisestä rumbasta. On suuri kiusaus nähdä Brookessa Jeesus-lapsi kapaloituna seimessä Itämaan tietäjien ympäröimänä tai sadun hyvänä haltijana, joka toteuttaa kolme toivettasi ja vieläpä kirjaimellisesti: 1) ’Kunpa lapset eivät kasvaisi niin nopeasti, vauvat ovat niin ihania’, 2) ’Kunpa en koskaan vanhenisi ja ihoni säilyisi aina kimmoisana’ ja 3) ’Olisinpa minäkin hyvä edes jossain’. Varo toivomasta mitään, toiveesi saattaa toteutua.

Kirjoittaja on filosofian dosentti ja tutkija.