Ruben Oskar Auervaara ja Pekka Himanen

Heikki Mäki-Kulmala

1. Ruben Oskar Auervaara oli Suomen rikoshistorian taitavin ja tunnetuin naisten petkuttaja. Ulkoisia avuja ei hänellä tuohon touhuun liiemmälti ollut – valokuvat paljastavat hänen olleen rokonarpinen ja pullea äijänkäppänä.  Mutta hänen viehätysvoimansa kumpusikin sisältä ja syvältä.

Auervaara oli nimittäin impotentti, ja sellaisena hän vetosi erityisesti pikkuisen varttuneempiin ja jo arvostetun yhteiskunnallisen aseman saavuttaneisiin naisiin. Hehän eivät halua tyytyä miehessä siihen tavanomaiseen, vaan toivoivat hänen olevan erilainen ja enemmän: huomaavaisempi, hienostuneempi, henkevämpi…

Sitä kaikkea Ruben Oskar oli, varsinkin kun ne tavanomaiset miehen mieliteot sananmukaisesti loistivat poissaolollaan.

2. Auervaara ei tietenkään ollut Ruben Oskarin oikea eikä varsinkaan ainut sukunimi, ja muutenkin hän oli häilyvän epätodellinen. Hän oli vain tyhjä valkokangas, johon naisihmiset saattoivat projisioida haaveensa. Niinpä nuo Auervaaran huijaamina pidetyt ihmiset olivat pikemminkin omien haavekuviensa uhreja, ja kenties siksi vain muutama heistä teki rikosilmoituksen.

Semiootikko voisi nähdä Auervaarassa Claude Lévi-Straussin tarkoittaman ”kelluvan merkitsijän” (signifiant flottant, floating signifier), jota alan ihmiset ovat kutsuneet myös tyhjäksi merkiksi.  Mutta mikä se sellainen on?

Esimerkiksi: Suomen kielen sanat ”kivi”, ”auto” tai ”karhu” eivät isommin kellu vaan ovat kiinnittyneitä merkitsijöitä.  ”Kivillä” tarkoitetaan kiviä, ”autoilla” autoja, ”karhuilla” karhuja – ja sillä hyvä. Mutta jo sellaiset sanat kuin ”ihmisoikeudet”, ”hyvinvointi”, ”kestävä kehitys”, ”vapaus” tai vaikkapa ”tiede” eri johdannaisineen kelluvat jo aika tavalla.  Niitä kelluttavat poliittiset ja ideologiset kamppailut, joita yhteiskunnassa on aina meneillään.

Claude Lévi-Strauss liitti nerokkaalla tapaa kelluvan merkitsijän käsitteeseen ”mana”, jolla uskontotieteilijät ovat tarkoittaneet jotain määrittelemätöntä, salaperäistä ja yliluonnollista voimaa. Jos mana voitaisiin täsmällisesti määritellä, mitata tai punnita, ei olisi enää manaa, määrittelemätöntä ja salaperäistä ”jotakin”. Niinpä ihan kaikki kivet eivät olekaan pelkkiä kiviä, vaan joissakin niistä voi olla manaa (eli ”jotakin”), mikä saa ihmiset kavahtamaan ja kumartamaan – karhu ei ollut taas meidän kaukaisille esivanhemmillemme vain Ursus arctos, yksi eläinlaji muiden joukossa.  Mana saa merkitykset kellumaan, pöydät spiritistien istunnoissa leijumaan, noidat tai shamaanit muuttamaan muotoaan ja lentämään öisten ilmojen halki…  Ruben Oskar Auervaarassa, tuossa äkkiä katsoen mitättömän näköisessä äijänkäppänässä, se ilmeni vastustamattomana charmina.

Sivumennen sanoen: yksi hänen suosikkihahmonsa oli lentokapteeni.

3.Jos Ruben Oskarin viehätysvoiman salaisuus oli hänen impotenssinsa, niin Pekka Himasesta on tehnyt tunnetun ajattelijan hänen tavaton latteutensa: kaikki mitä hän sanoo, on joko itsestään selvää tai herttaisen yhdentekevää. Niinpä hän aloitti viime syksynä näyttävän maailmankiertueen (Digni.fi), jonka tarkoituksena oli tehdä tiettäväksi niin slummeissa kuin palatseissakin, että ”jokaisella ihmisellä on oikeus kokea elävänsä arvokasta elämää”.  Ikään kuin tälle täsmennyksenä Himanen totesi vielä, kuinka ”maailman kehitykselle pitää saada isompi päämäärä kuin pelkkä talous” ja että tehtävänämme on ”arvokkaamman todellisuuden luominen” ja ”ihmisarvoisemman elämän lisääminen”. Erityisen tärkeänä Himanen pitää toimintaansa ja sanomaansa juuri nyt, kun maailman talous matelee laman syvänteissä ja kun ilmastonmuutoskin on kaatumassa päälle.

Himasen viesti on harvinaisen vapaasti kelluva ja tyhjä merkitsijä, pelkkä valkokangas, johon itse kukin voi projisioida mielikuviaan ”arvokkaammasta elämästä” tai ”isommasta päämäärästä kuin pelkkä talous”.  Mutta juuri tämän tyhjyyden vuoksi hänen maailmankiertueensa menestyi.

Kuvitelkaapa nimittäin, mitä olisikaan tapahtunut, jos Himanen ei olisi puhunutkaan vain pelkästä ”arvokkaammasta elämästä”, ”taloutta suuremmista päämääristä” ynnä muusta yhtä ympäripyöreästä.  Jospa hän olisi esittänyt jonkin kouriintuntuvan toimenpideohjelman laman tai ympäristökatastrofien pahiten kurmottamien ihmisten auttamiseksi! Uskon, että hänen lentonsa olisi katkennut siihen paikkaan. Mana olisi kadonnut ja Pekka Himanen olisi kuin kuka tahansa kuolevainen, kuin kuka tahansa kelpo kunnanvaltuutettu, jotka nyt pähkivät päätään puhki, mitä tehdä, kun se lama syö budjetin tulopuolta, mutta samalla lisää erilaisia menopaineita…

4. Kaikki konkreettiset ja vähänkin vaikuttavammat taloudelliset ja poliittiset päätökset ovat sellaisia, että niiden seurauksena jotkut saavat jotain ja jotkut toiset vastaavasti menettävät tai saavat ainakin vähemmän kuin muut. Siksi niitä ei koskaan synny ilman kipua tai ristiriitoja. Vastakkainasetteluiden aika ei siis tule koskaan olemaan ohi.

Ristiriitoja syntyy vähemmän talouden nousukausina, koska silloin on käytettävissä uutta jaettavaa, eikä kenenkään tarvitse luopua saavuttamistaan eduista. Mutta laman tai laskukauden oloissa on kaikki sitten vastaavasti kireämpää, koska entinenkin jaettava on supistumaan päin.  Niinpä juuri silloin – silloin kun konkreettisia ratkaisuja kaikkein eniten kaivattaisiin! – päättäjät ajautuvat pattitilanteisiin, jollainen nähtiin esimerkiksi Kööpenhaminan ilmastokokouksessa.

Himanen on kuitenkin omalla tavallaan oikeassa väittäessään, että juuri nykyisessä vaikeassa tilanteessa hänen ympäripyöreä ja tyhjänpäiväinen sanomansa on erityisen tarpeellinen. Claude Lévi-Strauss sanoi nimittäin myös, että kelluvien merkitsijöiden maagiset ominaisuudet, niiden ”manavoima”, on niiden kykyä häivyttää ristiriidat, sovittaa näennäisesti yhteen se, mikä konkreettisessa maailmassa on ristiriitaista tai ainakin huonosti yhteen sopivaa.

Niinpä Himanen ja hänen kelluvat tai tyhjät merkitsijänsä ovat erityisen tervetullutta lääkettä korkeille päättäjille. Se lievittää heidän tuskaista oloaan, jonka pattitilanteet ja kykenemättömyys tehdä konkreettisia päätöksiä ovat heille aiheuttaneet. Siksi hän on nyt erityisen tervetullut heidän kekkereihinsä, esimerkiksi meidän presidenttimme pakeille.

Laman tai ympäristökatastrofien pahiten kurittamille ihmisille ei tästä ympäri maailmaa lentävästä noitatohtorista ole mitään apua. Heidän korvissaan Himasen puheet ”jokaisen oikeudesta kokea elämänsä arvokkaaksi” kuulostavat pikemminkin rienaukselta, jolle suomen kielestä löytyy myös karkeampi, v-alkuinen ilmaus.