Tampereen yliopistoTampereen yliopistoAikalainen

Sata yliopistotutkijaa menetti äänioikeuden

Yliopistokollegion vaalien valmistelu takkuaa Tampereella. Tampereen yliopiston tieteentekijöiden yhdistys Tatte syyttää, että epäselvien käytäntöjen ja ristiriitaisen tiedotuksen vuoksi sata tutkijaa on menettänyt oikeutensa äänestää tai asettua ehdolle yliopistokollegion vaalissa joulukuussa.

Tampereen yliopiston vaalilautakunnan 26. marraskuuta pidettyyn kokoukseen tuli 43 vaaliluettelon oikaisupyyntöä, joista 35 hyväksyttiin. Osa oikaisuista jätettiin hyväksymättä, koska laitoksen tarkistuslista oli myöhästynyt. Oikaisupyyntöjen tarkistamista varten laitoksilta oli pyydetty listat laitoksilla työskentelevistä apurahatutkijoista. Näillä listoilla on yhteensä 136 tutkijaa.

Tieteentekijöiden mielestä tilanne tarkoittaa sitä, että noin sata tutkijaa jää vaille äänioikeutta hyvää hallintotapaa rikkovien käytäntöjen vuoksi. Tieteentekijät arvioi, että äänioikeuden menetys näin suurelta joukolta vaikuttaa vaalien lopputulokseen.

Vaalisotkun taustalla on kiista apurahatutkijoiden oikeudesta osallistua yliopistovaaleihin. Uudessa vaalijohtosäännössä vanhaa käytäntöä oltiin muuttamassa siten, että vaalikelpoisia olisivat vain yliopistossa palvelussuhteessa olevat. Yliopiston hallitus kuitenkin muutti vaalijohtosääntöehdotusta siten, että vaalikelpoisia ovat myös yliopistossa apurahalla työskentelevät tutkijat.

Tampereen yliopiston vaalikuulutus annettiin ennen kuin yliopiston hallitus hyväksyi vaalijohtosäännön. Tieteentekijät arvostelee, että vaalikuulutusta ei täydennetty hallituksen päätöksen mukaiseksi vaan virheellistä tietoa sisältävä vaalikuulutus jätettiin yliopiston verkkosivuille.

Yliopiston laitoksille ei Tieteentekijöiden mielestä kerrottu selvästi käytännön muuttumisesta. Yliopiston aiemmissa vaaleissa apurahatutkijat on merkitty vaaliluetteloon laitoksilta pyydettyjen ilmoitusten perusteella. Tulevissa vaaleissa apurahatutkija on vaalikelpoinen vain, jos hän on tehnyt henkilökohtaisesti oikaisupyynnön.

Laitoksilta pyydettiin listoja oikaisujen tarkistamista varten eikä apurahatutkijoiden lisäämiseksi vaaliluetteloon. Osa laitoksista tulkitsi laitoksilta pyydetyn apurahatutkijalistan riittävän oikaisuksi. Korjattu tiedote lähti liikkeelle niin myöhään, että apurahatutkijalla oli enää kaksi päivää aikaa tehdä oikaisupyyntö. Tieteentekijät pitää ilmeisenä, että osa apurahatutkijoista jätti ristiriitaisen tiedon vuoksi oikaisuvaatimuksen tekemättä määräaikaan mennessä.

Tampereen yliopiston vaalikollegion vaali toimitetaan sähköisenä äänestyksenä, joka alkaa torstaina 10. joulukuuta ja päättyy keskiviikkona 16. joulukuuta.

Yliopistokollegioon valitaan vaaleilla 15 professoria ja 15 jäsentä muusta henkilöstöstä. Opiskelijoiden 15 edustajaa valitsee ylioppilaskunta. Uuden yliopistokollegion toimikausi on neljä kalenterivuotta vuoden 2010 alusta vuoden 2013 loppuun. Opiskelijoiden toimikausi on kuitenkin kaksi kalenterivuotta.

Yliopistokollegion tehtävä on valita kansleri ja yliopiston hallituksen ulkopuoliset jäsenet. Lisäksi kollegio päättää hallituksen jäsenten lukumäärän ja toimikauden pituuden.

Kommentointi on estetty.