Muutoksen diktatuurissa

    Heikki Laurinolli

    Heikki Laurinolli

    New Yorkin kaduilla liikkuu vanhanmallisia autoja ja pilvenpiirtäjien katoilla seisoo iänikuisia vesisäiliöitä. Kirjailija Hannu Raittila hämmästelee Yhdysvaltojen vanhaa teknologiaa kirjassaan Ulkona (Siltala 2008).

    Raittila päättelee, että esimerkit kertovat amerikkalaisten taipumuksesta tyytyä koeteltuihin ratkaisuihin. Tätä kulttuuria ei hänen mielestään voi syyttää itsetarkoituksellisesta teknisen edistyksen palvonnasta.

    ”Vanhaan ja toimivaan teknisesti valmiiksi saatuun ratkaisumalliin tukeutuminen on arvostettava osa amerikkalaista käytännöllisyyttä ja ennakkoluulottomuutta. Se tuottaa huomaamatta koko ajan miellyttävää vanhanaikaisuuden vaikutelmaa, jota esimerkiksi iättömät ja antiikkisen näköiset hyötyajoneuvot edustavat”, Raittila kirjoittaa.

    Suomi on Raittilan mukaan Amerikkaa paljon nuorempi nousukaskulttuuri, joka on täynnä itsetarkoituksellista kehitystyötä ja designia. Koskenkorvapullon mallia ja etikettiä vaihdetaan jatkuvasti, mutta Coca-Cola pysyy 1800-luvun tyylissä. Jälkimmäinen käy paremmin kaupaksi.

    Amerikkalainen markkinatalous noudattaa Raittilan mielestä arkijärjen mukaista design konservatiivisuutta eikä alistu Suomen vallanneeseen hermostuneiden suunnittelijoiden, tuotekehittelijöiden ja konsulttien diktatuuriin.

    Raittila kysyy, mitä tapahtuisi, jos Nokia lopettaisi tuotekehittelyn ja hyväksyisi kännykän loppuunsa kehitellyksi tuotteeksi: Pentti Linkola johtajaksi Kallasvuon tilalle?

    Ulkomaankaupasta riippuvainen Suomi ja kotimaan markkinoiden vedossa kulkeva USA ovat eriparisia vertailukohtia. Silti Raittilan ajatusleikki on virkistävä.

    Sodan jälkeen Suomi ryhtyi kerralla moderniksi. Kirkonkylät mankeloitiin mataliksi, pohjoisen joet padottiin, metsät hakattiin sileiksi.

    Tampere purki Amurin ja Tammelan puutalot, runteli Pispalan ja Tammerkosken miljöön. Pieni Rauman kaupunki olisi tehnyt saman, jos olisi köyhyydeltään kyennyt. Se unohti hävittää puutalonsa ja huomasi saaneensa arvokkaan maailmanperintökohteen. Tampere sai korttelikaupalla harmaita elementtilaatikoita.

    Ei ole Amerikan Yhdysvaltojen vika, että Suomi sitä niin hanakasti jäljittelee. Suomalaisten Amerikan-ihailu on kovin valikoivaa. Me löydämme huippuyliopistot, mutta emme havaitse isoa joukkoa kelvottomia, keskinkertaisia ja tavanomaisia laitoksia. Näemme vain menestyksen, emme sen taakse.

    Menestyksen hinku hukuttaa omankin monimuotoisuuden. Suomen tiede- ja koulutuspolitiikka on jatkuvaa yritystä myydä maailmalle Koskenkorvaa uudella etiketillä. Ei riitä, että tavara on hyvää ja asiakaskunta vakaa. Halutaan voittaa koko maailma.

    Suomesta tuskin löytyy yhtään peräkylän ammattikoulua, joka ei rehvastelisi maakuntalehden sivulla kansainvälisillä yhteyksillään. Samaan aikaan maassa on pulaa metalli- ja putkimiehistä.

    Toivottavasti meille jää edes yksi yliopisto, jossa puhutaan suomea ja tutkitaan Suomea eikä pelätä maailmaa niin, että haluttaisiin se heti valloittaa.