Paljon liikkuvia osia

liikkuvia osiaVille Lähde: Paljon liikkuvia osia. Savukeidas  2015. 192 s.

Joitain vuosia sitten presidentti Sauli Niinistö julisti, että vastakkainasettelujen aika on ohi. Näin luulisi postmodernissa globaalissa yhteiskunnassa olevankin. Mutta toisaalta vastakkainasettelut ovat vain lisääntyneet ja kärjistyneet, ja ne usein purkautuvat poikkeuksellisen väkivaltaisella tavalla.

Filosofi Ville Lähde käy kirjassaan purkamaan vastakkainasetteluja eri elämänalueilla. Tiede ja usko, yksilö ja yhteisö, sensuuri ja sananvapaus, oikeisto ja vasemmisto ja ihmisen hyvyys ja pahuus ovat esimerkkejä Lähteen tarkastelemista vastakohdista.

Vastakkainasettelut syntyvät siitä, että kaikki moninaisuus puristetaan yhden käsitteen sisään. Esimerkiksi tiedettä, uskontoa, oikeistolaisuutta ja vasemmistolaisuutta on vain yhdenlaista. Kun vastakohtien pysyvä ja homogeeninen olemus on löydetty, vastakkaiset olemukset on helppo laittaa taistelemaan toisiaan vastaan.

Lähteen mukaan ei ole olemassa vain yhdenlaista tiedettä ja uskontoa, oikeistolaisuutta ja vasemmistolaisuutta, vaan kaikissa näissä on paljon osia, jotka ovat alituisessa liikkeessä.

Esimerkiksi luonnontieteissä fysiikka ja biologia tarkastelevat todellisuutta eri kulmista ja kummankaan edustajat eivät hallitse toistensa kieltä ja käsitteitä. Ihmistieteissä erilaisuus ja moninaisuus on vieläkin vahvempaa, filosofiasta puhumattakaan.

Myös uskonnoissa tämä pätee, ja jopa kristinuskosta löytyy monia juonteita. Uskonpuhdistus avasi portit vapaalle taloudelle, kulttuurille ja tieteenharjoitukselle siirtämällä ulkoisen uskonnollisen pakon sisäiseksi uskonvapaudeksi. Tähän voisi lisätä, että etenkin puritaanit kehittivät taloutta ja tekivät merkittäviä teknisiä innovaatioita.

Myös yhtäältä Matti Apusen kaltaisten kaiken säännöstelyn purkamisen kannattajien ja toisaalta kaiken yksityisen korostamisen kapitalismin juoniksi tuomitsevan vasemmistolaisuuden välinen vastakohtaisuus on keinotekoinen ja turha. Mikään yhteiskunta ei toimi pelkästään yksilöiden varassa, eikä se toimi myöskään itsestään ilman yksilöiden panosta. Ihminen on sosiaalinen olento, yksilöksi ei kasveta yksin.

Lähde ei paljon pohdi syitä siihen, miksi jyrkät vastakkainasettelut ovat kokeneet juuri nyt uuden tulemisen. Hän vain toteaa, että vastakohtien muurit tuovat turvallisuuden ja hallinnan tunnetta epävarmassa ja ailahtelevassa maailmassa. Esimerkiksi terroristin leima on helppo lyödä kaikkiin uhkaaviksi koettuihin ihmisiin.

Filosofina Lähde olisi voinut pohtia vastakohtia ja olemusajattelua myös filosofiselta kannalta. Vastakohtiin perustuva ajattelu on paljolti länsimaisten filosofien luomus. Jo Platon erotti tuonpuoleisen ikuisten ja pysyvien olemusten, käsitteiden maailman, todellisuuden virtaavasta ja yksittäisten olioiden hallitsemasta aistimaailmasta. Koko filosofien historia meidän päiviimme asti on ollut vastakkaisten ajatusjärjestelmien ja koulukuntien historiaa.

Monet postmodernit ajattelijat Derridasta Deleuzeen ovatkin pitäneet syynä länsimaista tapaa ajatella, analysoida ja jakaa todellisuus osiin, ja etenkin kieli rakentuu vastakohtien varaan. Hyvä ja paha, tieto ja tietämättömyys, henki ja aine, minä ja maailma… Toinen asia on, miten päästä vastakohtien verkosta ulos. Voisiko runous, taide tai vaikka idän mystinen ajattelu tarjota ulospääsyn vastakkainasettelujen valtakunnasta?

Pekka Wahlstedt