Hoivaa ilman sosiaaliturvaa

 

– Palkkatyön fiktio on ohjannut sosiaali- ja työllisyysturvajärjestelmien kehitystä, sanoo professori Pertti Koistinen. Nyt olisi aika noteerata hoiva- ja vapaaehtoistyö osana uutta työelämää.

– Palkkatyön fiktio on ohjannut sosiaali- ja työllisyysturvajärjestelmien kehitystä, sanoo professori Pertti Koistinen. Nyt olisi aika noteerata hoiva- ja vapaaehtoistyö osana uutta työelämää.

Professori ehdottaa uuden sukupolven sosiaaliturvaa, joka antaisi suojaa huonossa työmarkkina-asemassa oleville

Työelämän todellisuus on muuttunut. Palkkatyö on saanut rinnalleen erilaisia sopimuksellisia muotoja, mutta sosiaaliturvan rakenteet eivät ole pysyneet perässä.

– Yhteiskunnassa on kasvava määrä uusia, innovatiivisia työn tekemisen muotoja. Ne ovat johtaneet palvelujen kehittymiseen ja työn tuottavuuden paranemiseen, mutta näissä tehtävissä toimivilla ei ole samanlaista työllisyysturvaa tai sosiaaliturvaa kuin palkkatyössä, sanoo Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan professori Pertti Koistinen.

Koistisen mielestä oikeudenmukaisuuden ja reiluuden nimissä olisi perusteltua vaatia, että mikroyrittäjille, freelancereille ja luovien alojen työntekijöille taattaisiin samanlaiset oikeudet sekä työllisyysturvaan, palkkatakuuseen ja sosiaaliturvaan että ammatilliseen lisäkoulutukseen ja uudelleenkouluttautumiseen. Myös omaishoitajuus, vapaaehtoistyö ja yhdyskuntatyö pitäisi noteerata uudella tavalla sosiaaliturvaan oikeuttavana työnä.

– Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta ei ole mitään perusteita hyväksyä, että sosiaaliset ja demokratiaoikeudet kuuluvat vain palkansaajille.

Pertti Koistinen ehdottaa palkkatyöhön rajautuvan työn määritelmän laajentamista niin, että se koskisi kaikkea yhteiskunnallisesti hyödyllistä työtä. Koistinen kirjoittaa aiheesta tänä vuonna ilmestyneessä Työ, työvoima & politiikka -kirjassaan.


Free on turvaton

Freelancerit ja itsenäisyrittäjät ovat merkittävässä asemassa esimerkiksi hyvinvointipalvelujen tuottajina ja luovilla aloilla.

graafikkoHeille tulojen vaihtelusta aiheutuu isoja ongelmia. Koistisen mielestä se herättää kysymyksen näiden alojen toimeentuloturvan kehittämisestä.

– Pitäisikö perustuloa laajentaa ja kehittää luovien alojen jonkin tyyppisenä palkkatakuuna tai tulontasaajana, Koistinen kysyy.

Jos palkkatyötä tekevä ihminen menettää työpaikkansa, niin silloin yhteiskunta tarjoaa muutosturvaa, työttömyysturvaa ja koulutusta. Jos freelancer jää työttömäksi, hän on selvästi muita heikommassa asemassa. Freellä täytyisi olla yksityinen vakuutus, mutta ei yksityinen vakuutus ole samanarvoinen kuin palkansaajan työllisyysturva.

– Yhteiskunnassa pidempi historian juoni on ollut sellainen, että työntekijöille kehitetään yhteisiä vakuutusmuotoja, joilla riskit voidaan tasoittaa, Koistinen sanoo.

– Tämä tarkoittaa sitä, että uusille aloille ja uusiin työntekemisen muotoihin tarvittaisiin uuden sukupolven sosiaalivakuutus.

Järjestelmän kehittäminen ja rahoittaminen vie vuosikymmeniä, ja siksi Koistisen mielestä kehitystyö olisi pitänyt jo aloittaa aikoja sitten.


vanhuksetEi piikoja ja palkkatyöläisiä

Suomi on maailman johtomaita kahden palkansaajan työssäkäyntimallissa. Tämä tarkoittaa sitä, että hyvin useasti perheen molemmat aikuiset sekä käyvät töissä että hoitavat lapsia tai muita omaisia.

– Voidaan sanoa, että yhteiskunnassa ei ole erikseen piikoja ja palkkatyöläisiä, vaan jokaisella on mahdollisuus ja oikeus hoivata omaisiaan. Sillä tavoin jaetaan vastuita, mutta se on myös keino kehittää omia taitojaan ja kasvaa vastuulliseksi ja hyvinvoivaksi ihmiseksi.

Suomi onkin lähimmäisavun luvattu maa. Tutkimusten mukaan aina 70 ikävuoteen saakka ihmiset tekevät enemmän hyväntekeväisyystyötä kuin mitä he kuluttavat itse.

Omaishoitajat ovat merkittävä osa vanhustenhuoltoa, mutta heidän etujaan ei ole suojeltu samalla tavalla kuin palkansaajan etuja. Koistinen ihmettelee, mihin tällainen politiikka perustuu.

– Omaishoitajat paikkaavat ja täydentävät institutionaalista hoivaa. Suomalainen yhteiskunta ei pyörisi ilman heitä, Koistinen sanoo.

– Voidaan perustellusti kysyä, olisivatko omaishoitajat oikeutettuja sosiaaliturvaan? Vai pidetäänkö yhteiskunnassa ja politiikassa edelleen kiinni perinteisestä näkemyksestä, että vain ansiotyö ja erityisesti palkkatyö tuottaa oikeuden terveydenhuoltoon ja oikeuden kehittää itseään koulutuspalveluissa?

Ongelmia syntyy silloin, kun omaishoitajat tekevät työtä palvelunvaihtosopimuksella ja sopivat siitä palveluja rahoittavan ja valvovan kunnan kanssa. Omaishoitajat tekevät yhteiskunnallisesti hyödyllistä työtä, mutta heillä ei ole samanlaista suojaa esimerkiksi työsuhteen jatkumisesta kuin työsuhteessa olevalla palkansaajalla.

– Palvelunvaihtosopimus on erilainen sopimus kuin työsopimus ja se voidaan, kuten nyt on käynyt ilmi, irtisanoa noin vain jos kunnalla on talousvaikeuksia, Koistinen sanoo.

– Voidaan kysyä, miksi yt-menettelyjä ei käynnistetä, kun vaikka Jyväskylän kaupunki irtisanoo omaishoitosopimukset ja niiden ehdot? Jonkunnäköinen sovittelu ja työntekijöiden kuuleminen siinäkin olisi tarpeen. Esimerkkejä tällaisista suojattomista sopimuksista on saneeraavalla kuntasektorilla vaikka kuinka paljon.


Työtä hyvinvoinnin vuoksi

Professori Pertti Koistinen toivoo uudenlaista realismia työelämän kysymysten tarkasteluun.

Ansiotyö tuo ihmiselle taloudellisen toimeentulon ja voi olla henkilökohtaisesti tärkeää varsinkin silloin, jos saa tehdä työtä tavoittelemassaan ammatissa. Mutta myös toiminta vapaaehtoistyöntekijänä luo hyvinvointia sekä tekijälle että muille, ja on tärkeää yhteiskunnalle.

– Suomalaisella maaseudulla tuotetaan kulttuuripalveluita ja kesäjuhlia, ja nuoret osallistuvat erilaisten festivaalien järjestämiseen. Merkittävä osa harrastus-ja seuratoimintaa pyörii vapaaehtoistyön voimin. Pitäisikö myös tätä työtä tarkastella sosiaaliturvan näkökulmasta?

Esimerkiksi taiteilijoiden, tanssijoiden ja muusikkojen työllä on Koistisen mielestä sanoinkuvaamaton hyvinvointivaikutus. Nämä alat ovat kuitenkin jääneet työllisyys- sosiaaliturvan ja tulonjaon suhteen muita heikompaan asemaan.

– Taiteilijat ja muut luovat alat ovat vuosikymmenien ajan pyrkineet ajamaan muutosta asiaan, mutta parannukset ovat olleet mitättömiä. Johtuuko se siitä, että kyseessä on pienryhmä, jolla ei ole ollut samanlaista painostusvoimaa kuin muilla, Koistinen sanoo.

– Mutta jos minä olisin työministeri, panisin hihat heilumaan.

Pertti Koistinen: Työ, työvoima & politiikka. Vastapaino 2014.

Ajankohtaisia kirjoituksia kirjan teemoista: blogs.uta.fi/tyopolitiikka

Teksti Tiina Lankinen
Kuva Jonne Renvall