Puiston puliukot ymmärsivät, tuomarit eivät

Pentti Peltoniemi

Pentti Peltoniemi

Kommunistisen Kiinan melamiinimaitokatastrofissa kuoli ainakin kuusi lasta ja 300 000 sairastui. Syylliset liikemiehet tuomittiin. Heistä kaksi sai kuolemantuomion, yhdelle lankesi elinkautinen. Kapitalistisessa Suomessa markkinatuote ”kevytsavuke” tappoi kymmeniä tuhansia, ehkä 300 000 ihmistä, mutta Suomessa ei syyllisiä haluttu tuomita.

Maahan, jossa elinkeinonharjoittajan tuotevastuu näyttää toimivan, on vietävä ihmisoikeuksia maasta, jossa tuotevastuu on. Taitekohta onkin siinä, toteutuvatko hyvää tarkoittavat lait.

Helsingin yliopiston pitkäaikainen siviilioikeuden professori Erkki Aurejärvi katseli nuorena lakitieteen opiskelijana tuomioistuinta myös syytetyn ja tuomion saaneen roolissa. Siltä osin hänen kokemuspohjainen muistelmansa Kovaa peliä poikkeaa niin monesta muusta. Ehkä siksi myös Aurejärven kovasta pelistä puhuttaessa on helppo ottaa nuoratun neliön sluggerin eli kovalyöntisen pelaajan asento.

Muistelmien, ilmeisesti niiden ensimmäisen osan – toivottavasti – keskiöön nousevat kaksi laajaa tupakkaoikeudenkäyntiä, joissa vastakkain olivat suuret ylikansalliset tupakkafirmat kotimaisine filiaaleineen ja niin sanottu puhdasotsainen tiedeyhteisö. Jälkimmäinen yritti saada rahantekokonetta vastuuseen sitä mukaa kun uutta, täsmentävää ja tupakan terveyshaitat todistavaa tutkimustietoa saatiin.

Kun tiedeyhteisön tukemat, tupakan sairastuttamat nikotinistit hakivat oikeutta, niin tuotteestaan vastuussa olleet käyttivät pieniä hilkkuja voitoistaan kumotakseen syyllisyytensä. Pienet hilkut olivat suomalaisittain aivan kelvollisia: esimerkiksi Suomen tupakkaa edustanut asianajaja Robert Liljeström, suuren Roschier-Holmberg & Waseliuksen asianajotoimiston yksi pääosakas, ”43-vuotias varatuomari, terävän ja taitavan asianajajan mainetta nauttiva mies”, liikkui jo vuonna 1988 20 miljoonan markan (n. 6 milj. euron) budjetilla. Tuolla summalla kykeni ostamaan tuolloin neliportaisen, seitsenkerroksisen kivitalon Helsingin Näkinpuistosta.

Tuottavan elinkeinon turvaaminen, tuotevastuun välttämiseksi, oikeudessa voi olla halpaa, jos on iso kukkaro. Aurejärvi siteeraakin (raastuvan)oikeuden jälkeen lakimiespiireissä kiertänyttä huhua:

”Liljeström rokotti tupakkateollisuutta 50 miljoonan markan laskutuksella. Atlantin tuolla puolen päiviteltiin Suomen kalleutta.”

Koska Suomessa, toisin kuin vaikka Venäjällä, oikeus on oikeamielinen ja riippumaton, niin lopulta kaksi vuosikymmentä kestäneet oikeudenkäynnit tyssäsivät lopulta käräjäoikeuden juridisesti heikosti perusteltuun ns. kevytsavukejutun tuotevastuutuomioon vuonna 2008. Mikään ei enää yllättänyt. Tiedeyhteisö tuli tyrmätyksi.

”Vaikka pidimme (naispuolisen käräjätuomarin – PP huom.) ammattitaitoa kehnona ja hänen älyänsä himmeänä, tätä emme sentään olisi voineet uskoa etukäteen. Keskustelussa käytimme kieltä, joka ei kestä painoasua.”

Aurejärven mukaan vuosina 2005–2010 ilmeni, että kevytsavukejuttu oli liian vaikea sekä käräjä- että hovioikeudelle, sillä ”käräjätuomarit ja hovioikeudenneuvokset eivät ymmärtäneet asiaa, vaikka sen ymmärsi jokainen puiston penkillä istunut puliukkokin”.

Aiheen kommenttiin emeritusprofessori sai Helsingin hovioikeuden päätöksestä hyväksyä käräjätuomarin johdolla muotoiltu päätös. Hovissa puheenjohtajana toiminut miespuolinen puheenjohtaja ”oli ollut 1970- ja 1980-luvuilla jyrkkä kommunisti, taistolainen eli stalinisti”. Hänen johdollaan tehty ”ratkaisu oli päätön”, jonka johdosta ”vahingonkorvausoikeuden oppikirjat menivät jätepaperiksi”. Aurejärvi kysyykin, kuinka on ”mahdollista, että entinen kommunisti oli asettunut kansainvälisen suurpääoman puolelle pientä ihmistä vastaan”.

Aurejärvi vastaa: paitsi että kyse oli tahallisesta vääryyden ymmärtämisestä, niin osasyynä oli varmasti tuomarin heikko ammattitaito, koska tuomio eteni virheestä virheeseen ja päättömyydestä päättömyyteen. Tuomiosta olisi ”tenttivastauksena annettu nolla pistettä”.

Sekä nais- että miespuolinen tuomari – joiden nimet, kuten muidenkin raskaasti suomimiensa, Aurejärvi rehdisti kertoo – eivät poikkea suomalaisesta lakimieskunnasta, josta suuri määrä on tyhmiä, röyhkeitä, itserakkaita, herkkähipiäisiä, paskantärkeitä ja laiskoja. Kansalaisten oikeusturvan kannalta pahinta on, että suuri osa heistä valikoituu oikeuslaitoksen palvelukseen ja etenee käräjätuomareiksi, osa myös HO- ja KO-tasolle. Niinpä kun Aurejärven mukaan angloamerikkalaisella alueella tuomarinvirkoihin kohoavat parhaat kyvyt 50 vuotta täytettyään ja hankittuaan vaikuttavan ansioluettelon, niin Suomessa on toisin. Yksikin käräjätuomari oli ”enfaldig” (typerys) jo opiskeluaikanaan. Hän reputti jatkuvasti tenttejään ja normaalit vuosi per luokka -juristiopinnot kestivät kahdeksan vuotta. Jokaisesta tentistään hän oli saanut huonoimman mahdollisen arvosanan. Uteliaisuuttaan Aurejärvi kertoo tarkistaneensa tiedon tiedekunnan kansliassa käydessään.

Ongelma ei ole yksistään palkkauspoliittinen, vaikka tuomarikunnan naisistuessa (taso ei ole sukupuolesta kiinni) palkkataso on laskenut, mikä on heikentänyt lahjakkuuksien hakeutumista oikeuslaitoksen palvelukseen. Tätä kautta tuomareiden heikko taso on suuri yhteiskunnallinen ongelma. Yksi lääke tason nostoon voisi piillä esimerkiksi tuomareiden vastuun – myös taloudellisen – lisäämisessä tekemästään tuomioistuinpäätöksestä.

Aurejärven Kovaa peliä on huikeaa, myös itseironista tarinointia, joka kohdistuu suomalaiseen lakimieskuntaan. Suuri osa nykylakimiehistä on ollut Aurejärven oppilaina. Hän siis suomii myös itseään. Entä toinen yhteiskunnallisen eriarvon suoman arvo- ja ansiotason nousun kokenut ammattikunta – lääkärit; missä viipyvät tai milloin saamme lukea jonkun lääketieteen emeritusprofessorin kertomukset omien oppilaidensa aikaansaannoksista? Eivätkö lääkäritkin tee osaamattomuuttaan vääriä johtopäätöksiä ja niiden kautta jaa tuomioita! Usein niitä seuraa kuolema.

Ja vielä tärkeä tieto: Tampereen yliopiston pitkäaikaista rehtoria ja kansleria Reino Ermaa on kiittäminen tai moittiminen Aurejärven urakkasopimuksia käsittelevästä väitöskirjasta ja sen tuomasta urasta. Tutkittavan aiheen esitti Erma, siviilioikeusmiehiä hänkin.

Erkki Aurejärvi: Kovaa peliä. Into kustannus 2013.