Kirjailija kuoli, tekijä elää!

Kirjoittava koneKaisa Kurikka: Algot Untola ja kirjoittava kone. Eetos 2013.

Algot Untola (1868–1918, alun perin Algoth Tietäväinen) turvautui kirjoissaan ja lehtijutuissaan lukemattomiin pseudonyymeihin. Esimerkiksi hän kirjoitti nimillä Maiju Lassila, Irmari Rantamala, J.I. Vatanen, Liisa Vatanen, Antti Iisalo, Aino Kerpola, Liisan Antti, Tanssi-Antti ja Sota-Antti. Lisäksi hän esiintyi kirjeissä ja muuttoilmoituksissa ainakin A. Rantalana ja Väinö Stenberginä…

Suomalaisessa kirjallisuudessa ei ole toista kirjailijaa, joka olisi piiloutunut niin monien tekijänimien taakse. Kaisa Kurikka on väitöskirjassaan laskeskellut, että Untolalla oli käytössä puolisensataa nimeä, joita hän muunteli liikkuessaan opettajana, puolueagitaattorina ja lehtimiehenä eri puolilla Suomea, välillä Venäjänkin puolella. Untolan tekstejä dramatisoinut Veijo Meri on tulkinnut kirjallisen naamioitumisen motiiveja: ”Hän pyrki anonymiteettiin sillä ainoalla tavalla, mikä on nykyisin mahdollinen, nimien inflaatiolla.”

Kurikka analysoi Untolan tekijyyden monia kasvoja ja niihin liittyviä kirjallisia hahmoja soveltaen Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin sekä Michel Foucault´n teorioita, jotka taipuvatkin hyvin kirjailijan roolileikkien avaamiseen. Teoreetikkoihinsa tukeutuen Kurikka nimittää Untolan loputonta tekstintuottamista ”kirjoittavaksi koneeksi”. Deleuzen ja Guattarin filosofiassa ”koneen” käsite ei ole metafora vaan perustuu näkemykseen erilaisten olioiden kytkeytymisestä toisiinsa, mutta Kurikalla terminologiaan sekoittuu myös vertauskuvallisuutta.

Tutkija viittaa Maiju Lassilan näytelmään Ikiliikkuja, jonka tematiikka on siirrettävissä kuvaannollisesti Untolan tekijyyteen. Siten siirtyminen nimestä toiseen toimii samalla periaatteella kuin ”ikiliikkuja pyrkii koneistamaan jatkuvan liikkeen paikallaan pysyvään koneeseen”. Kurikan mukaan Untolaan kytkeytyvä kirjoittava kone ”kirjoittaa kirjoittamistaan, lakkaamatta, jotta kirjoittaminen ei loppuisi vaan kone jatkaisi toimimistaan”.

Vaikka väitöskirjan terminologia paikoin jauhaa tyhjää, Kurikan kone tuottaa inspiroivia luentoja Untolan keskeisistä teksteistä, niin painetuista teoksista kuin julkaisemattomista käsikirjoituksistakin. Hän on myös löytänyt Untolan kirjeenvaihdosta kiinnostavia puheenvuoroja, joilla pystyy osoittamaan kirjailijan pyrkineen radikaaliin irtiottoon perinteisestä, yhtenäiseen persoonallisuuteen perustuvasta tekijyydestä. Nimimerkkien tuottamaa kirjoittavaa konetta tutkija kartoittaa ”luomisen vapauttavana voimakenttänä”.

Untolan moniniminen tekijyys toimii Kurikan mukaan vastarintana niin vallitseville tekijähahmotelmille kuin eettis-esteettisille paradigmoillekin. Vaikka Algot Untola kansalaissodan jälkiselvittelyissä kuoli matkalla vankileirille, paradoksaalisesti hänen tekijänimensä säilyivät kuolemattomina. Samalla hänen teoksensa jatkavat sitkeästi elämäänsä. Esimerkiksi Tulitikkuja lainaamassa on yksi kaikkien aikojen eniten myytyjä teoksia, jatkuvamenekkinen klassikko.

Juhani Niemi