Talvisodan henki sai ironian sävyjä

Ilari Taskinen käy läpi sota-ajan kirjeitä Kansanperinteen arkistossa. Hän laatii tietokantoja, joiden avulla muutkin tutkijat pääsevät helpommin käyttämään arkistoa. Samalla Taskinen kokoaa aineistoa omaan väitöskirjaansa.

Ilari Taskinen käy läpi sota-ajan kirjeitä Kansanperinteen arkistossa. Hän laatii tietokantoja, joiden avulla muutkin tutkijat pääsevät helpommin käyttämään arkistoa. Samalla Taskinen kokoaa aineistoa omaan väitöskirjaansa.

Ensimmäinen väitöskirja tekeillä Kansanperinteen arkiston sotakirjeistä

Talvisodan alussa vallinnut yhtenäinen tapa puhua sodasta pirstaloitui jatkosodan aikana ja sai ironisiakin sävyjä.

Muutoksen voi havaita sotakirjeistä, joista tutkija Ilari Taskinen tekee historian väitöskirjaa. Hän käyttää aineistona Tampereen yliopiston Kansanperinteen arkiston 36 000 sotakirjeen kokoelmaa, joka on ainutlaatuinen Suomen mittakaavassa.

Taskisen työ on ensimmäinen tätä sotakirjekokoelmaa hyödyntävä väitöstyö. Aiemmin aineistosta on tehty vain pari pro gradua ja muutama muu opinnäyte.

Sotakirjeiden kokoelma syntyi 1970- ja 1980-luvuilla keräyksellä, jonka alkuunpanijoina olivat professorit Viljo Rasila ja Erkki Ala-Könni.

Arkisto ottaa yhä vastaan sota-ajan kirjeitä. Taskinen uskoo, että aineistoa löytyy vielä ullakoiden kätköistä, kun sodan kokeneista ihmisistä alkaa aika jättää.


Jatkosota tuotti miljardi kirjettä

Jatkosodan aikana vuosina 1941–1944 lähetettiin peräti miljardi kenttäpostikirjettä. Tutkija Ilari Taskinen arvioi, ettei koskaan muulloin Suomen historiassa

Kenttäposti kulki ja meni perille, vaikka olot olivat sekavat.

Kenttäposti kulki ja meni perille, vaikka olot olivat sekavat.

ole ollut näin runsasta kirjeenvaihtoa. Kenttäpostin lisäksi liikkui paljon myös tavallista siviilipostia.

Tutkijalle sotakirjeet tarjoavat mahdollisuuden käsitellä sellaista arkipäivän kommunikaatiota, mikä ei yleensä paperille päädy. Taskinen pitää ainutlaatuisena asiana, että kirjeistä on luettavissa ikään kuin arkista kahvipöytäkeskustelua. Perheet joutuivat keskustelemaan peltotöistä ja tilan pidosta kirjeitse, kun muuta keinoa ei ollut.

Kirjeiden sisältö vaihtelee sen mukaan, kenen kanssa kirjeenvaihtoa käytiin. Aviomies ja aviovaimo kirjoittivat eri asioista kuin vanhemmat ja lapset keskenään.

Kokematon kirjoittaja saattoi joutua ensimmäistä kertaa elämässään kirjoittamaan. Vapaaehtoista se kuitenkin oli.

– Ei kirjoittaminen mitään pakkopullaa ollut. Se oli tärkeä harrastus monelle siellä. Yksikin mies kertoi veljelleen, että hän kirjoittaa tällä hetkellä kymmenelle tytölle samaan aikaan. Siellä keskellä metsää ei ollut muuta tekemistä kuin se kirjoittaminen.


Arkista odottelua ilman tunnekuohuja

Kirjeet antavat sodasta hieman eri kuvan kuin sotaromaanit, joissa tapahtumat vyöryvät draaman kaaren mukaisesti. Kirjeistä voi lukea enemmänkin arkista odottelua.

– Arkiset askareet kuten syömiset, säät ja kuulumisten kyselyt olivat päällimmäisinä. Löytyy myös taistelukuvauksia ja riipaisevien kokemusten selvittelyäkin, mutta paino on siellä arkipäiväisessä.

Tunteista puhuminen sotakirjeissä on Taskisen mukaan kaksipiippuinen juttu. Arkista tasaisuutta ja tapahtumien vähättelyä löytyy. Toisaalta myös rauhan tulo, pahat taistelut tai ikävän tunne mainitaan.


Tappaminen aiheena vain sotilaiden kesken

Miljoonia ihmisiä kuoli sodassa, mutta sotakirjeissä ei paljon tappamisesta ja kuolemisesta puhuttu.

– Hyvin harva sotilas kertoi niistä. Varsinkin kun kotiin kirjoitettiin, niin tosi vähän mistään väkivallasta puhuttiin, Ilari Taskinen kertoo.

Sotilaat pystyivät puhumaan avoimesti tappamisesta vain kirjoittaessaan toisille sotilaille. Kotiin niistä ei vaimolle kerrottu.

Aineistosta löytyy kielellisesti lahjakkaita kirjoittajia, jotka osaavat ja uskaltavat käsitellä vaikeitakin sotakokemuksia. Yleisemmin kirjeet heijastelevat kulttuuria, jossa tunteista ei puhuta.

– Ehkä siellä miesten kesken rintamalla, missä väkivalta on arkea, niin siellä pystyttiin puhumaan, mutta samalla tavalla ei voinut kotiin kirjoittaa.

Siviilimaailman elämänarvot poikkesivat niistä merkityksistä, joita syntyi rintamalla taistelujen keskellä. Siksi kotiin ei aina pystytty kirjoittamaan tunnekokemuksista.


Sodan kokemus luotiin yhdessä

Ilari Taskinen kerto lähteneensä aluksi tutkimaan sitä, mitä sotilaat ajattelivat ja tunsivat. Työn kuluessa kysymys muuttui sen pohtimiseksi, miten sotilaat yhdessä muiden kanssa rakensivat sotaa ja yrittivät kuvitella sitä.

– Ei kannata lukea niin, että sieltä pelkästään sotilaan kokemus tulisi esille vaan on lähdettävä siitä, että ne ihmiset tekivät ja loivat yhdessä sitä kokemusta, mikä sieltä kirjeistä löytyy.

Jopa saman ihmisen kirjeet voivat heijastaa erilaisia kokemuksia sen mukaan, kenelle kirjoitettiin.

– Selviytyminen oli kaiken keskiössä. Jotenkin sitä sotaa yritettiin ymmärtää yhdessä, ja ymmärtämisen tavat olivat erilaisia.

Yksi selviytymiskeino oli vaieta kauheuksista ja normalisoida sota ikään kuin mitään pahaa ei olisi tapahtunutkaan. Keskenään sotilaat taas saattoivat käsitellä myös kuolemaa ja kyseenalaistaa siviilimaailman merkityksiä. Keinoina olivat musta huumori ja ironia.

Teksti Heikki Laurinolli
Kuvat Jonne Renvall