Opiskelijoiden taide herätti pahennusta

Yliopistolehtori Juha Merta harmittelee, että opiskelijoiden monet hienot taideteokset hukkuvat näyttelystä syntyneen kohun alle. Kuvassa Juha Merran profiili heijastuu Aino Liuhalan teoksesta, jonka nimi on ”Sinä olet minä”.

Yliopistolehtori Juha Merta harmittelee, että opiskelijoiden monet hienot taideteokset hukkuvat näyttelystä syntyneen kohun alle. Kuvassa Juha Merran profiili heijastuu Aino Liuhalan teoksesta, jonka nimi on ”Sinä olet minä”.

Kaksi teosta poistettiin luokanopettajakoulutuksen näyttelystä

Luokanopettajaopiskelijoiden taidenäyttely herätti pahennusta Tampereen yliopiston keskustakampuksella. Näyttelystä poistettiin kaksi teosta, joista toinen otti kantaa tehokarjatalouteen kuvaamalla mm. keinosiemennystä Barbie-nukkien avulla. Toinen poisto kohdistui supermies-kuvaan, joka todennäköisesti oli sijoitettu väärään paikkaan hallintokerroksessa. Tarkkaa tietoa ei ole siitä, kuka teokset on poistanut.

Taidenäyttely syntyi visuaalisen kulttuurin opintojaksolla, jota vetävät yliopistonlehtorit Juha Merta ja Jouko Pullinen, jotka ovat opetustyön ohella myös kuvataiteilijoita.

– Ei meille tullut mieleenkään, että tästä nousisi hämminkiä yksikössä ja että nämä kuvat herättäisivät pahennusta. Me olemme aika hämmästyneitä, Juha Merta kertoo.

Luokanopettajakoulutus siirtyi viime kesänä Hämeenlinnasta Tampereelle Virta-rakennukseen, johon muuttivat myös Tampereella toimineet kasvatustieteiden osastot. Merta arveleekin, että kohu johtuu erilaisten kulttuurien törmäyksestä, kun opettajankoulutuksen, varhaiskasvatuksen ja elinikäisen oppimisen ohjelmat ovat nyt ensimmäistä kertaa saman katon alla.


”Pahoittelemme mielipahaa”

Kuvataideopetus sai uusista tiloista Edu-Cafen yhteydestä tilaa galleriaseinälle, johon voi ripustaa taidenäyttelyitä.

Visuaalisen kulttuurin jakson lopputyönäyttelyn harjoitustehtävien otsikkoina oli ”Alaston totuus” ja ”Poliittinen kuva”. Tehtävänannon mukaan teoksilla ”pyritään vaikuttamaan, herättämään ajatuksia, jopa provosoimaankin”.

– Opiskelijat tekivät ihan fiksusti ohjeistuksen mukaisesti ja itsenäisesti kuten nuoret ihmiset tekee. Siten he laittoivat töitä esille kuten oli sovittu ja sitten tehtiin lopputyön katselmus, Merta kuvailee prosessia.

Merta vakuuttaa, että opettajat haluavat vastata nyt syntyneeseen kritiikkiin rakentavasti.

– Me kannamme kyllä vastuun opiskelijoiden tekemisistä ja olemme pahoillamme, jos jotkut ovat pahoittaneet mielensä.


Suurin osa hyväksyttäviä

Juha Merta on usein kollegansa kanssa hämmästellyt sitä, miten kehittymätöntä ihmisten esteettinen maku saattaa olla.

– Aika pienet asiat hetkauttavat varsinkin, kun esillä oli älyttömän fiksuja ja käsitteellisesti hyvinkin älykkäitä juttuja. Pahennusta herättäviä teoksia oli varmaan vain muutama. Suurin osa oli ihan hyväksyttäviä.

Eniten pahennusta herätti alastomien Barbie-nukkien seksuaaliaktia esittävä taideteos.

– Se oli raju teos, jos ei kuule mitä sen teoksen taustalla on ja mitä tekijä on kertonut. Varmaan siinä tuli katkos tavallaan, että jos laajempi yleisö olisi kuullut tekijän pohjustuksen ja sen hyvin pitkälle mietityn lähtökohdan, että mihin teoksella otettiin kantaa, niin ei se varmasti olisi niin pahasti hermostuttanut. Kysehän on sitä paitsi nukeista! Joten eikös säädyttömyys ole katsojan silmissä.

Merta harmittelee sitä, että ihmiset kiinnittävät huomiota ulkoiseen eikä siihen, mitä kuvan takana on ja mitä sillä halutaan herätellä.

Juha Merta ja Jouko Pullinen opettavat myös Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa, jossa he ovat tottuneet räväköihin kannanottoihin ja rohkeisiin taideteoksiin.

– Ehkä tässä on konteksti unohtunut. Opettajankoulutuksen puolella on hyvinkin perinteistä ja keskiluokkaista ajattelua.


Neutraali vyöhyke vapaaksi taiteesta

Merta sanoo, ettei tällä tapauksella kannata kauheasti elämöidä. Lehtorit haluavat mieluummin sovitella ristiriitaa.

– Tässä on kyse uudesta yksiköstä ja tiloista, jotka palvelevat koko yksikön väkeä. On ehkä hyvä pitääkin aika neutraalina se ympäristö, että se pysyy kaikkien olohuoneena ja miellyttävänä tilana, ettei kukaan loukkaannu eikä ahdistu siellä, Merta sovittelee.

– Vastuulehtoreina me pidämme opiskelijoidemme puolta totta kai – toki hyviä tapoja kunnioittaen. Tämä Edu-Cafe on monen muun yksikön ihmisen käytössä ja tänne tulee ulkomaalaisia vieraita. Varmasti täytyy selkeämmin kiinnittää huomiota siihen, että mitkä kohdat täällä sopivat taiteen esillepanoon ja mikä on sellainen neutraali vyöhyke, missä eri tieteenalojen edustajat ja eri tavalla uskovat voivat kohdata.

Taidetta pitäisi kuitenkin viedä sinne, missä ihmisetkin liikkuvat.

– Me ollaan tiedeyhteisö, jonka pitäisi herättää keskustelua, väittelyä ja argumentaatiota. Taiteessa ovat ihan samat jutut. Tuntuu hankalalta, kun meidän pitäisi antaa näille ihmisille valmiuksia pärjätä myöskin työelämän arjessa, Merta sanoo.

Opiskelijoiden teokset käsittelevät homoseksuaalisuuteen, monikulttuurisuuteen ja alastomuuteen liittyviä asioita, joita nuoret opettajat kohtaavat myös työelämässä.

– Jos nuoret noviisiopettajat eivät täällä vahvistu näiden asioiden kohtaamiseen, niin miten he pärjäävät kentällä? Nämä asiat tulevat päivittäin eteen joka suunnasta, lehdistä, televisiosta ja joka puolelta. Tämä on hyvin kesyä, mitä täällä on esillä. Koemme kollegani kanssa kaikenlaisen sensuurin taiteen alueella vaarallisena, näinhän opiskelijat oppivat lakaisemaan hankalat asiat maton alle.

Juha Merta ei tiedä, kuka on poistanut kaksi teosta näyttelystä, mutta hän on varma, että teokset palautetaan tekijöilleen.

Teksti Heikki Laurinolli
Kuva Jonne Renvall