Elämä omissa käsissä

Matthew B. Crawford: Elämän korjaajat. Kädentaitojen ja käytännöllisen ammattityön ylistys. Suom. Johan L. Pii ja Tuukka Tomperi. niin & näin 2012.

Käsityöt auttavat pitämään elämän omissa käsissä. Amerikkalainen filosofian tohtori ja moottoripyörämekaanikko Matthew B. Crawford löytää käsitöistä aivan muuta kuin sievistelevää työläisromantiikkaa.

Downshiftauksesta haaveilevat byrokraatit älkööt vaivautuko. Nyt ei ole kysymys linnunpönttöjen koristelusta Strömsön pihamaalla. Nyt pärisee kone ja kärisee kumi.

Crawfordille ruumiillinen työ tarkoittaa merkityksellistä elämää, josta teollinen tuotanto on meidät vieraannuttanut. Se on tehnyt ihmisistä passiivisia ja hävittänyt yhteyden ihmisluonnon pysyviin tarpeisiin.

Älyllinen ulottuvuus leikkautui pois ruumiillisesta työstä silloin, kun Henry Ford otti käyttöön liukuhihnan autotehtaissaan. Siitä saakka duunarin ja valkokaulusväen kahtiajako on vastannut henkisen ja käytännöllisen erottelua. Duunarin työ on ymmärretty aivottomaksi puurtamiseksi, toimistotyö älylliseksi.

Nyt suhteet kääntyvät päälaelleen. Kehityksen huomaa, kun katsoo vaikkapa suomalaisyliopistojen puuhastelua hallintonsa uudistamisessa. Nyt toimistotyölle tehdään se, mikä aiemmin tehtiin tehdastyölle: siitä poistetaan älyllinen ulottuvuus. Korkeakoulutusta halutaan silti yhä lisätä, vaikka se johtaisikin aivottomiin rutiinitöihin.

Crawford arvostelee johtamismalleja, jotka haluavat kitkeä käsityöläisyyden pois. Roolimalliksi ne tarjoavat konsulttia, joka ”syöksyy sisään ja ulos ja jonka ylpeydenaihe on juuri erityisosaamisen puute”.

Toimistotyöt muuttuvat entistä pakkotahtisemmiksi, kun työprosesseja standardisoidaan keskusjohtoisesti. Valta ja vastuu, ajatteleminen ja tekeminen irrotetaan toisistaan. Tuloksena on tylsää hallintobulkkia, josta kukaan ei ota selvää.

Elämän laatu ja merkitys löytyvät ruumiillisesta työstä, joka ei synny hallinnon kehittämisprojektin tuloksena. Ruumiillinen työ sisältää sanatonta, hiljaista tietoa, joka opitaan tekemällä. Käsityön tarve ei häviä. Tehtaat voidaan siirtää Kiinaan, mutta rakennus-, korjaus- ja huoltotyöt pysyvät.

Crawford on sähköasentaja, joka valmistui kreikan ja filosofian opintojen kautta filosofian tohtoriksi väiteltyään poliittisen ajattelun historiasta.

Akateeminen maailma alkoi Crawfordin silmin näyttää ”ajattelua halveksivalta teollisuudelta”. Tutkinnot alkoivat tuntua peitteeltä, joka hämärtää työn todellisuuden typeryyden.

Crawford sai hyväpalkkaisen työn ajatushautomon johtajana ja joutui alistumaan maksajan eli öljy-yhtiön tavoitteisiin. Hän jätti herran hommat ja siirtyi mekaanikoksi.

Rasvaduunarin töistä löytyy huikeita yhteyksiä käsitteelliseen ajatteluun. Crawford kertoo kokemuksesta, kun uusi tieto venttiilien ominaisuuksista muutti hänen näkemisen tapaansa. Löytyy vertauskohta taiteentutkijaan, jonka mukaan hyvä taide vastustaa mielikuvituksen helppoja havaintokaavoja. Kysymys on taidosta nähdä toisin.

Crawford nostaa omien kokemustensa tueksi Aristoteleen, Karl Marxin, Richard Sennettin ja etenkin Martin Heideggerin, jonka mukaan vasaraa ei opita tuijottamalla sitä vaan tarttumalla siihen ja käyttämällä sitä.

Crawfordissa ärsyttää vain hänen sokea ihailunsa moottorin pärinää ja kumin käryä kohtaan. Omituisin väite on se, että hän tahtoo palvella moottoripyöräharrastusta, joka ”on kuin sodan kaunis vastine”. Toivon että tämä on käännösvirhe muuten niin moitteettomasti suomennetussa kirjassa.

Heikki Laurinolli