Afrikka-kuvasto joutaa purettavaksi

Arvostelut

Afrikan aika. Toim. Annika Teppo. Gaudeamus 2011.

Afrikan-tutkimusta ovat tavanomaisesti luonnehtineet kysymykset afrikkalaisen yhteiskuntajärjestyksen kehityksestä. Mannerta onkin usein tutkittu sellaisten esiolettamien varassa, joissa sen yhteisöjen on nähty edustavan modernisaatiokehityksen myötä katoavaa sosiaalista järjestystä. Tästä syystä tutkimusten kohteiksi ovat monesti valikoituneet erilaiset etniset ryhmät ja muut perinteisiksi ymmärretyt yhteisöllisyyden muodot ja niiden ilmentymät. Tämä varhaisen antropologian ja siirtomaavallan vakiinnuttama käsitys Afrikan luonteesta on juurtunut syvälle länsimaiseen maailmankuvaan.

Gaudeamuksen nyt julkaisema Afrikan aika on siitä poikkeava kulttuuritietokirja, että se pyrkii tietoisesti purkamaan Afrikkaa koskevia kulttuurisia kuvastoja ja muuttamaan vakiintuneita näkökulmia. Artikkelipohjaisen teoksen kirjoittajina toimivat suomalaiset Afrikka-tutkijat, jotka käsittelevät kirjoituksissaan sekä afrikkalaisia kulttuureita että Afrikan ympäristöön, talouteen ja yhteiskuntiin liittyviä kysymyksiä.

Suomalaisen Afrikka-tutkimuksen kohteita voi kuvata perinteisiksi, mutta etsiessään ilmiöille selityksiä kirjoittajat pyrkivät haastamaan totunnaisia ajattelutapoja ja purkamaan vakiintuneita käsityksiä modernin ja perinteisen maailman välisistä jakolinjoista. Esimerkiksi artikkelit namibialaisista sotaveteraaneista tai ghanalaisista päälliköistä suojelemassa demokratian ja hyvän hallinnon periaatteita uusliberalismin aikakaudella ravistelevat perinteisiä Afrikka-käsityksiä. Artikkeleiden kautta välittyykin tutkijoiden yhteisesti jakama käsitys siitä, että afrikkalaiset yhteiskunnat eivät ole menneisyyteen jumiutuneita ”heimoyhteiskuntia”, vaan moderneja kansallisvaltioita, jotka ovat Suomen tavoin kiinnittyneet globaaliin maailmanjärjestelmään.

Afrikkaa ei voi kuitenkaan ymmärtää ottamatta huomioon siirtomaa-ajan vaikutuksia mantereen yhteiskuntien sosiaaliselle, taloudelliselle ja henkiselle kehitykselle. Sen vuoksi Afrikan-tutkimus onkin usein tiiviissä suhteessa poliittisen historian kanssa. Tiiviin suhteen vaarana on kuitenkin se, että afrikkalainen elämä ja kulttuuri katoavat Eurooppaa ja Afrikkaa koskevien kulttuuristen valtakysymysten taakse. Kirjoittajat ovat onneksi nähneet vaivaa tasapainoisen kokonaiskuvan luomiseksi, ja artikkeleiden sisältöjä jaksottavat usein etnografiset kuvaukset, jotka kertovat myös afrikkalaisten tavallisesta elämästä.

Suomalaisen kulttuuritietokirjan erityisenä ansiona on nähtävä se, että Afrikan aika käsittelee myös Suomen erityissuhdetta Afrikkaan. Suomen suhde Afrikkaan ei ole historiallisesti ottaen ollut neutraali, vaan suomalaiset ovat oppineet ymmärtämään Afrikkaa eurooppalaisten valloittajien tuottamien kuvastojen kautta. Suomalaisten Afrikka-käsitysten perkaamiseen onkin tarvetta, sillä maassamme asuvat afrikkalaisperäiset suomalaiset ovat osaltaan rakentamassa suomalaista monikulttuurisuutta.

Suomalaista Afrikka-tutkimusta voi kuvata refleksiiviseksi ja vahvasti kiinnittyneeksi tiedon tuottamisen eettisiin kysymyksiin. Afrikan aika osoittaa, että afrikkalaiset yhteiskunnat eivät ole menneisyyteen takertuneita historian ”jäänteitä” vaan globaalissa todellisuudessa eläviä elinvoimaisia kulttuureita. Kulttuurisen tasa-arvon saavuttaminen vaatii kuitenkin vielä sekä Afrikkaa että Eurooppaa koskevien kulttuuristen kuvastojen purkamista. Se edellyttää sellaisista käsityksistä luopumista, joissa Eurooppa näyttäytyy oikean tai autenttisen yhteiskuntajärjestyksen mallina. Samalla täytyy luopua myös ajatuksesta, että Afrikka edustaisi perinpohjaista erilaisuutta.

Toni Ahvenainen