Hyvä käytös palaa arvoonsa

Arvostelut

Arvostelut

Linda Kavelin Popov: Reilu, reipas ja vastuuntuntoinen. 52 keinoa vahvistaa hyvää käytöstä. Suom. Riikka Parkkonen. PS-kustannus 2010.

Koulu, sosiaaliviranomaiset ja vanhemmat ovat havainneet, että nykykasvatuksessa ei kaikki ei ole aivan kohdallaan. Vaikka elämme aineellisesti poikkeuksellisen rikasta aikakautta, lasten ja nuorten henkinen pahoinvointi ja viihtymättömyys on ilmeistä. 1970-lukulainen, vasemmistohenkisen liberaali ja salliva kasvatusmalli on osoittautunut epäonnistuneeksi kokeiluksi, mutta menneeseen autoritaariseen kasvatustyyliin ei myöskään ole paluuta. Jotakin pitäisi tehdä, mutta keinot ja mielikuvitus tuntuvat olevan vähissä. Yleinen päivittely ei auta lapsia yhtään, elleivät kasvatuskäytännöt muutu.

Linda Kavelin Popovin Reilu, reipas ja vastuuntuntoinen perustuu amerikkalaiseen The Virtues Project™ -metodiin, ja alkuteoksen nimi ”The Virtues Project Educator’s Guide” kertoo, mistä on kysymys. Popovin teos on hyvekasvatuksen käsikirja, joka tarjoaa kannen sanoin ”1 toimintamallin, 52 hyvettä ja yli 300 harjoitusta”. Filosofi Juha Varto totesi taannoin luennollaan, että nykyihminen tuntee hyveen lähinnä omenahyveen muodossa. Hyve kuulostaa kieltämättä nihilistisen nykyihmisen korvaan kovin vanhanaikaiselta: pitäisikö tässä tosiaan ruveta kyseenalaistamaan omia elämäntapojaan ja asenteitaan, onko joidenkin asioiden eteen tosiaankin nähtävä jopa vaivaa?

Reilu, reipas ja vastuuntuntoinen kuulostaa mukavan 1950-lukulaiselta, ja opas onkin miellyttävän selväjärkinen. Kavelin Popov määrittelee heti aluksi jämäkästi arvojen ja hyveiden eron: ”Arvot ovat asioita, joita arvostamme ja joista välitämme. (…) Arvot ovat kulttuurisidonnaisia, mutta hyveitä arvostetaan yleisesti kaikissa kulttuureissa.” Muutenkin Kavelin Popov kirjoittaa suoraan ja kohti. Ikäviä asioita ei kierretä eikä vastuuta vältellä. Kirjan näkökulma on paikoin amerikkalaishenkinen. Se ei muuta sitä tosiasiaa, että nyt ollaan tekemisissä vakavien ongelmien kanssa, joihin yritetään myös vakavasti hakea ratkaisua. ”Harvard Center for Moral Educationin tutkimuksessa kysyttiin väkivaltaisuuksista tuomituilta nuorilta: ’Miksi teit sen?’ 90 % nuorista vastasi: ’Koska minulla oli tylsää.’ Tylsistyminen on henkinen sairaus – merkityksettömyyden tauti”, kirjoittaa Kavelin Popov jo kirjan alkusivuilla.

Linda Kavelin Popov esittelee 52 hyvettä, jotka ovat kaikki tuttuja vähänkään filosofista etiikkaa tutkineille: ahkeruus, huomaavaisuus, itsehillintä, jämäkkyys, kiitollisuus, kohteliaisuus, luotettavuus, myötätunto, rehellisyys, suvaitsevaisuus, yhteistyökyky, ystävällisyys – kaikki siis ihan niitä perusasioita, joiden ennen katsottiin kuuluvan tavallisen ihmisen hyvään käytökseen. Kirjoittaja ottaa rohkeasti puheeksi sellaisia teemoja, joista takavuosina puhuttiin lapsia rajoittavina ja jopa estoja luovina seikkoina. Nyt kun lähes kaikista estoista on päästy, kaivataan jälleen jonkinlaista kuria. Ja kurinalaisuuteen Kavelin Popovin kirja opettaakin: myönteisen ja rakentavan käytöksen oppiminen vaatii toisten edun asettamista omien halujen edelle. Rakkaudellinen, suvaitseva ja ystävällinen käytös kasvaa yhteisöllisyydestä ja toisten ihmisten kunnioittamisesta. Jos ei osaa arvostaa toisia ihmisiä ja ympäristöään, on turha odottaa, että ympäristökään osoittaisi myönteistä vastakaikua.

Linda Kavelin Popovin kirjan toivoisi päätyvän jokaisen opettajan käsiin. Se ei ehkä ole ”kovaa tiedettä”, mutta antaa vastuuntuntoisen metodin, joka vaikuttaa toimivalta hankalissakin kasvatustilanteissa. Teos on käsitteellisesti ja sisällöllisesti johdonmukainen. Se sisältää selkeitä harjoituksia, ryhmätyötehtäviä ja hyviä lukuvinkkejä. Vaikka kirja on visuaaliselta ulkoasultaan tylsä, se antaa arvokasta ajattelemisen aihetta opettajalle, joka on valmis panemaan itsensä ja persoonansa peliin kasvattajana. Kirja on rohkea keskustelunavaus nykyiseen kasvatuksen kriisiin. Jos tämä teos saa lukijansa edes suuttumaan, se on jo tehnyt tehtävänsä.

Kai Kiviranta