Vaka vanha ja upouusi kohtaavat

Arvostelut

Anders Larsson: Laiskojen Kalevala. Suom. Liisa Ryömä. Schildts 2010.

Anders Larssonupaa tarjoilla kansalliseepostamme laiskemman lukijan makuun.  Ruotsalainen, Suomessa jo pitkään asunut kirjailija julkaisi vuonna 1999 kirjan Kalevala för Lata.  Tänä vuonna siitä on ilmestynyt Liisa Ryömän suomennos Laiskojen Kalevala. Tämä teos olisi ansainnut käännöksensä jo aiemminkin.

Larssonin kirjassa on seitsemän runomuotoista tulkintaa alkuperäisestä eepoksesta. Se seuraa oikoen ja valituin paloin Kalevalan juonen kulkua aina Väinämöisen syntymästä Väinämöisen lähtöön ja uuden aikakauden alkuun. Suurimman huomion saavat Kalevalan miehet ja heidän retkensä Pohjan akan maille.

Larsson on yhdistänyt vanhaan tarinaan uutta.  Kielen avulla Kalevala on tuotu lähemmäksi nykypäivää, kuitenkin juuria kunnioittaen ja pohjatekstin mielessä pitäen. Tämän päivän ilmauksia, kuten sakkoliha, jätkä ja bongata käytetään luontevasti ammoisen ja ehtoisan rinnalla. Yhdistelmä toimii.

Osuvien sanavalintojen lisäksi Ryömän suomennos on onnistunut Kalevala-mitan käytössä. Käännöksessä hyödynnetään myös alkusointua ja toistoa. Poikkeaminen loppusointuisista säejoukoista saa Väinämöiselle uhoavan ja kateellisen Joukahaisen runonpätkän kuulostamaan lapselliselta, ja siksi mainiolta:
”Herrana on hyvä olla, kiekuu kukko tunkiolla, / hevonen ei kauan laukkaa, jollei joskus kauraa haukkaa, / poroista on tehty tokka, terävä on kotkan nokka, / parta ei pahoille kasva, rahkehesta valuu rasva

Laiskojen Kalevala on ennen kaikkea humoristinen kirja. Vaikka Larssonin Kalevalassa Ukko ylijumala ajeleekin autolla ja Lemminkäinen laulaa ”miljoonaa ruusua”, ei Larssonin huumori ole pelkkää höpsöttelyä vaan nokkelaa, omassa ajassaan kiinni olevaa. Tekstissä viitataan niin Akseli Gallen-Kallelaan kuin Otavaan ja Haavikkoonkin.

Laiskojen Kalevala on viihdyttävää luettavaa. Eniten teoksesta saavat irti ne, joille Kalevalan tarinat ovat jo ennestään tuttuja. Aivan patalaiskimmat tuskin kuitenkaan jaksavat keskittyä vajaan sadan sivun verran nelipolviseen trokeeseen – vaikka se olisikin nykykielistetty.

Taru Kokkonen