Sivuraiteet pois yliopiston tieltä

En ollut paikalla, kun Yhteiskunnallista korkeakoulua tuotiin Tampereelle. Minusta tuli varsinainen kulttuurihankkeitten lopettaja, teurastaja, kun päätoimittaja Jaakko Hakalan ja maisteri Yrjö Silon kutsumana aloitin työni Pirkanmaan maakuntaliiton kulttuuriasiamiehenä. Palvelukseni maakuntaliitossa ja korkeakouluyhdistyksessä päättyi jo käytännössä kolmantena työpäivänä, 3.9.1963. Tapasin Erkki Lindforsin. Sopimuksen mukaisesti aloitin vuoden kuluttua kaupungin palveluksessa 1.9.1964.

Tämä oli johdantoa. Jatkoa ei monikaan usko. Ensimmäisiä tehtäviäni oli maakunnallisen kulttuurin äänitorven Luotaimen lopettaminen. Edustin rahoittajan mielipidettä: rahat oli loppu. Seuraavaksi oli käytävä Tieteen päivien kimppuun. Tehtävä oli helpompi kuin edellinen. Ehdin kaupunginkansliasta käsin organisoimaan muutamat Tieteen päivien tilaisuudet. Jäi hyvä mieli. En unohda iltapalaa professori L.A. af Heurlinin kanssa. Hänestä jäi mieleeni pysyvästi varoittava tokaisu: Kun olin tarpeeksi opiskellut taloustieteitä, olin jokaisen asiaa ymmärtävän mielestä täysin sopimaton mihinkään työtehtävään elinkeinoelämän laitoksen tai yrityksen palveluksessa. Luotaimen lopettaminen merkitsi kohdallani dosentti Matti Luoman pysyvää minuun kohdistuvaa kiukuttelua, toistuvasti joka tapaamisessa, kuulemma myös luennoilla.

En joutunut Tampereen luonnontieteellisen kirjaston ”puhallukseen” mukaan osallistujana. Olin sentään näköalapaikalla. Tekisi mieli sanoa, että vierestä vietiin. Kirjasto, joka sijaitsi kaupungin keskellä Keskustorin liepeillä, hukkui aikanaan yliopiston ja keskussairaalan, lähinnä lääketieteellisen tiedekunnan kirjastojärjestelyissä. Ja varmasti oikeaan paikkaan.

Jouduin pariksi kesäksi oto kesäyliopistonkin palvelukseen. Keskeisenä muistiini on näiltä kesiltä jäänyt katkelma kesäyliopiston sihteerin työpäivistä. Virkahuoneeni oli yliopistorakennuksen hallintosiivessä. Työhuoneen oveen koputettiin: sisään. Ja ovi avautui. Edessäni oli kaksi saman kokoista ja näköistä nuorta miestä: Me olemme kiinalainen yliopilas ja me tahdomme opiskella suomen kieltä Tampereen kesäyliopistossa. Mitä siihen sanot, mitä muuta kuin: Siitä vaan.

Kysyn nyt jälkikäteen, mitä minun työroolini tuolloin 1960-luvun alussa tarkoitti. Vastaus on asiaan vihkiytyneiden näkökulmasta yksinkertaisen selvä. Minun osani korkeakoulun siirrossa Helsingistä Tampereelle ei lopultakaan jäänyt ”vähäiseksi”. Sain purkaa ne sivuraiteet, jotka kertoivat myönteisestä kulttuuriharrastuksesta Tampereella. Jos sanon toisin; paransivat aikanansa tietä Tampereelle. Oli helppo tulla vaikka yliopiston kanssa.

Entä kiitokset työstäni. En minä niitä unohda. Kun jäähallin valmistumista juhlittiin, istuin Erkki Lindforsin vieressä. Hän nykäisi kylkeeni: ”Väkeä on kuin Tieteen päivillä!”

Martti Helin

Kirjoittaja on kirjailija ja kulttuurivaikuttaja, joka toimi Tampereen museotoimenjohtaja vuosina 1969–1989.