Lukukausimaksu tulee pyytämättä

Lukukausimaksut tulevat Suomen yliopistoihin samoin kuin päätökset tässä maassa yleensä tehdään – siis ilman keskustelua ja ilman perusteluja. Ne tulevat siksi, että yliopistot tarvitsevat rahaa.

Tampereen yliopiston korkeakouluhallinnon tutkijat Seppo Hölttä ja Jussi Kivistö ansaitsevat kiitoksen siitä, että he pitävät yllä keskustelua vastoin vaikenevaa päätöksentekokulttuuria. He kertovat avoimesti kannattavansa maksuja ja perustelevat mielipiteensä. Nyt he jatkavat aiemmin syksyllä alkanutta debattia (Aikalainen 16/2009) uudessa artikkelikokoelmassa Paras mahdollinen julkishallinto?.

Höltän ja Kivistön mukaan maksuttomuuteen perustuva järjestelmä ei täytä oikeudenmukaisuuden perusvaatimuksia, sillä koulutuksesta hyötyvät paremmin toimeentulevat ja koulutetuin väestönosa. Kaikki maksavat, mutta vain rikkaat hyötyvät.

Yhtenä lähteenään Hölttä ja Kivistö käytävät Arto Nevalan artikkelia Tasa-arvo etenee hitaasti. Siinä Nevala osoittaa, että koulutuksen sosioekonomiset erot ovat jyrkentyneet 1980-luvulta lähtien. Kotitausta vaikuttaa entistä enemmän siihen, että rikkaiden lapset pääsevät statusaloille kuten lääketieteen, oikeustieteen, teknillisen, kauppa- ja taloustieteiden sekä farmasian aloille.

Nevalan mukaan keski- ja vähätuloisten lasten opinhalut ovat vähentyneet. Suomeen on Nevalan mukaan syntymässä koulutuksen eliittialoja, jotka uusintavat yhteiskunnallista eriarvoisuutta.

Hölttä ja Kivistö tekevät näistä tiedoista sen johtopäätöksen, että epäoikeudenmukaisuus on estettävä ottamalla käyttöön lukukausimaksut. Ajatus on ällistyttävä, sillä järkevä johtopäätös olisi se, että lukukausimaksut päinvastoin lisäisivät eriarvoisuutta entisestään.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän menestys perustuu tasa-arvoon. Peruskoulua pilkattiin 1970-luvulla, mutta nyt kaikki haluavat ottaa kunnian Pisa-menestyksestä. Tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä on nostanut esiin syrjäseutujen lahjakkuusreservit ja tasoittanut varallisuuserojen aiheuttamaa eriarvoisuutta.

Tasa-arvoisen koulutuksen menestys näyttää pelottavan. Ehkä siksi on viime vuosina alettu laatia lukioiden ja yliopistojen ranking-listoja ja vaatia heikompien karsimista.

Tästä huolimatta lukukausimaksut tulevat varmemmin kuin Nato-päätös tai Vuotoksen allas. Päätöstä tuskin perustellaan oikeudenmukaisuudella tai sen puutteella. Vain yliopistojen rahantarve ratkaisee.

On syytä kiittää Hölttää ja Kivistöä siitä, että he ovat nostaneet esille oikean asian, vaikka tekevätkin siitä väärät johtopäätökset. Nyt pitäisi keskustella nimenomaan oikeudenmukaisuudesta.

Seppo Hölttä ja Jussi Kivistö: Yliopistojen rahoitusmallit ja kansalaisyhteiskunta – monitulkintainen näkökulma. Teoksessa Paras mahdollinen julkishallinto. Gaudeamus 2009.

Arto Nevala: Tasa-arvo etenee hitaasti? Teoksessa Mikä meitä ohjaa. Jyväskylän yliopisto 2006.