Yhteiskunnallinen ilmastonmuutos

Jaana Parviainen

Jaana Parviainen

Keskustelua ilmastonmuutoksesta ovat hallinneet luonnontieteilijöiden tutkimustulokset ilmaston lämpenemisestä ja heidän synkät ennusteensa ilmastonmuutosten vaikutuksista ympäristöön. Kööpenhaminan kokouksen tavoite oli sopia ilmaston lämpenemisen rajoittamisesta alle kahteen asteeseen. Kuten tiedetään, kokous epäonnistui tavoitteessaan ja mitä todennäköisimmin Kiinan suunnitelmallisen vastustuksen takia. Joku jo ehti toteamaan, että mitä väliä sillä on, mitä valtiot ja poliitikot sopivat keskenään. Ilmaston muutoksen ohjaus tapahtuu viimekädessä kahdella tavalla: yksityisten kuluttajien toimesta ja globaaleilla markkinoilla yritysten kilpaillessa uusiutuvan energian tuotannosta ja käytöstä.

Ilmastonmuutos on nähty toistaiseksi vain matemaattis-taloudellis-teknisenä kysymyksenä: miten paljon ihmisten ja valtioiden pitäisi vähentää omia päästöjään, jotta saavutettaisiin tietyt päästörajat ja kestävä kehitys. Kuitenkin useimmat ymmärtävät, että ongelman ydin ei ole päästöt vaan länsimainen elämäntapa. Nykyinen identiteettimme ja olemisen tapamme lepää kulutuksen varassa. Koko yhteiskunta on rakentunut tavaroiden suoran tai epäsuoran, aktiivisen ja passiivisen kuluttamisen varaan. Kaikki vaihtoehdot nykyiselle ovat tähän mennessä olleet negatiivisia ratkaisuja liittyen säästämiseen, luopumiseen, hillitsemiseen ja kieltämiseen.

Aika harvoja houkuttelee vaihtaa ”kulutan siis olen” -elämä ”säästän siis olen” -elämäntapaan. Visiot ja aloitteet tulevaisuuden elämäntavoista, joissa materiaalinen niukkuus voisi yhdistyä elämisen rikkauteen, runsauteen, sivistykseen, moniarvoisuuteen ja hyvinvointiin, puuttuvat tyystin. Jos emme pysty edes kuvittelemaan tätä, vaihtoehdoksi ei jää paljon muuta kuin Linkolan kapitalismiin sovitettu malli.

Varmaa on, että ilmastonmuutoksen pysäyttäminen edellyttää merkittäviä elämäntapaamme koskevia muutoksia. John Websterin mainio dokumentti Katastrofin aineksia paljastaa, kuinka mahdotonta yksittäisen ihmisen on muuttaa elämäntapoja, jos olemassa olevat rakenteet eivät tue tätä muutosta. Ilmastonmuutokseen kiteytyykin poliittisen muutoksen muna vai kana -ongelma: toteutuuko muutos yksilöiden vapaaehtoisuuden vai yhteiskunnan pakkotoimien ja kontrollin kautta?

On odotettavissa, että ilmastonmuutos koettelee fyysisen ympäristön lisäksi myös koko länsimaisen demokratian ja yhteiskunnan perusteita. Ilmastonmuutoksen nimissä tullaan ohjailemaan, säätelemään ja luomaan uusia pakotteita, jotka muuttavat yhteiskunnan sosiaalis-poliittisia valtarakenteita. Tämä voi tarkoittaa huononnuksia esimerkiksi naisten asemaan, rasismin lisääntymistä ja ”perusarvoihin” palaamista.

Onkin outoa, että yhteiskuntatieteilijät ja humanistit ovat olleet tähän asti hiljaa ilmastonmuutoskeskustelussa. Osittain tämä johtunee siitä, että tutkijat ovat olleet arkoja kääntämään katseensa tulevaisuuteen ja esittämään skenaarioita yhteiskunnan kehityksestä. Yhteiskunnalliset ja humanistiset tieteet nousevat lähitulevaisuudessa avainasemaan, jos ja kun ilmastonmuutoksen todellisia ongelmia halutaan ratkaista nykyistä demokratiaa tuhoamatta ja luisumatta harvojen diktatuuriin. Valitettavasti ilmastonmuutos ei ole näkynyt Tampereen yliopiston strategialuonnoksessa. Onneksi sentään Suomen Akatemian uusi hankeohjelma on uskaltanut nostaa esiin ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisuuden, senkin tosin luonnontieteilijöiden ja insinöörien kainalossa.

Kirjoittaja on filosofian dosentti ja tutkija.