Aihe: Yhteiskunta

Autonomia harppaa eteenpäin

Kansleri Jorma Sipilä puolusti jäähyväisluennossaan tekeillä olevaa yliopistolakia ja ulkopuolisten jäsenten ottamista yliopiston hallitukseen. Sipilä kiitteli eduskuntaa ja sen perustuslakivaliokuntaa, joka puolusti yliopistojen oikeutta itse päättää ulkopuolisten jäsenten määrästä hallituksessaan.

Sosiaalinen kehitys talouden rinnalle

– Maailmanpolitiikka on jäänyt kiinni kaupan ja sodan näkökulmiin. Näitä hallinnan näkökulmia voisi rikastaa hyvinvoinnin ja sosiaalisen kehityksen kysymyksillä. Esimerkiksi lukutaito ja sosiaalinen turvallisuus ovat arvokkaita kysymyksiä sellaisenaan, toteaa sosiaalipolitiikan yliassistentti Mikko Perkiö.

Kansainvälisyys vaatii viestintätaitoja

– Ei meidän suomalaisten tarvitse muuttua millään tavalla, kun olemme keskenämme vuorovaikutuksessa. Suomalaisten kesken voidaan pitää pitkiä taukoja, ja se ei haittaa ketään. Mutta meidän on hyvä tiedostaa, että minkälaisia olemme, sanoo puheviestinnän professori Pekka Isotalus.