Tampereen yliopistoTampereen yliopistoAikalainen

Rokote suojaa kaloja mykobakteerilta

Tampereen yliopiston professori Mika Rämet Biolääketieteellisen teknologian yksiköstä (IBT) on tutkimusryhmänsä kanssa onnistunut tekemään tuberkuloosia aiheuttavasta mykobakteerista toimivan infektiomallin seeprakaloihin. Tutkimusryhmä pystyy myös suojaamaan kalat tartunnalta DNA-tyyppisellä rokotteella.

Monimutkaisia tuotteita yksinkertaisista aineista

– Sairauksia syntyy muun muassa silloin, kun tuo luonnon kopiointiprosessi häiriintyy. Esimerkiksi liiallinen auringonotto voi aiheuttaa häiriön ihosolun DNA-ketjuun, jolloin solun toiminta häiriintyy ja syntyy ihosyöpä. Toisaalta kykyä häiritä ulkoisesti biomakromolekyyliä voidaan käyttää myös hyödyksi.

Nuoriso raitistuu, keskustelu horjuu

Tutkimuksessa ilmenee, että nimenomaan humalahakuinen juomatapa altistaa riskikäyttäytymiselle ja erilaisille haitoille. Toki silläkin on merkitystä, kuinka usein nuori juo, mutta humalahakuisuus on suurin tekijä.

Korkean paikan lääkäri

Keuhkoödeema tarkoittaa keuhkojen täyttymistä nesteellä. Se vie ihmisen jalattomaksi jossain vaiheessa, ja hoitamattomana se voi tappaa.

Erikoislääkäri Heikki Karinen kohtasi itse tutkimusaiheensa vuonna 2003, kun hän sairastui vuoristotautiin Nepalissa.

Bioeetikot pääsivät pois tuulikaapista

Bioetiikka on syntynyt aikana, jolloin on hyvin paljon uusia teknisiä mahdollisuuksia. Se on aika scifiä, mitä päivittäin uutisoidaan. Voidaan kartoittaa, minkälaisia geneettisiä riskejä sulla on ja miten niihin voidaan vaikuttaa.

Seniorin senteillä on väliä

Ylipaino on yleensä pahasta, mutta ikääntyneillä kohonnut painoindeksi ennakoikin vähän parempaa eloonjäämistä. Ilmiön taustalla olevia tekijöitä ei aivan tiedetä.

Tampere vahva ehdokas reumakirurgian keskukseksi

Reumakirurgian keskittäminen yliopistosairaaloihin on Lehdon mukaan järkevää ja välttämätöntä, koska leikkausten määrä on laskenut rajusti parantuneen lääkehoidon ansiosta.

Kerro kerro tietokone, ken on tänään iloisin

Toni Vanhala uskoo, että tunteiden säätelystä tietokoneen avulla voisi olla apua ihan jokaiselle. Ihmiset kantavat koneita muutenkin koko ajan mukanaan, joten olisi aivan mahdollista, että mittaus kulkisi mukana arjessa.

Viha altistaa sydäntaudeille

– Viha on yhtä yleinen tunne ja ongelma kuin depressio ja ahdistuneisuus, mutta sitä ei hoideta yhtä paljon. Sen sijaan ahdistuneisuusdiagnooseja on toistakymmentä, Tuomisto sanoo.

Leikkaukset uhkana vanhuspalveluille

Sosiaalipolitiikan professori Anneli Anttonen vakuutti, että kyllä me selviämme.

– Eivät nämä ole kysymyksiä, joille ei voi tehdä mitään. Suomi käyttää hävettävän vähän rahaa vanhustenhuoltoon.