Sivistyksen joutsen laulu

Mää läksin Tamkille syämään.

Burdjööläinen maun politiikka löyhähti kasvoille jo ennen ovien edustaa, jossa sosiaalista distinktiota toteutettiin röyhyttämällä älyllisen ylimystön jo aikaa sitten hylkäämiä tupaskeja.

Läpäisin sähkösavukkeen parfymoiman savuverhon ja astuin aulaan.

Miästen asusteiden ykkönen olivat paksut ja harmaat, kalliin näköiset kolitsihousut. Reenikassit heilahtelivat pullistelevilla olkavarsilla, herajuamat hölskyivät litraisissa muavipulloissa. Jossain pylvään takana näin myäs vilahtavan kynäniskaisen nörtin, mutta selän lihaksistoon junttaantunut kumaruus ei ollut kirja- vaan pelikonsoliperusteista.

Naisten ripset oli päällystetty muaviräpsyttimillä, jotka värisivät ilmastointijärjestelmän puhureissa kuin suruvaipan siivet.

Etenin viaraalla maaperällä varoen. Kaikesta loisti käytännöllisten ratkaisujen ja mutkien suaristamisen riamullinen selkeys, puheensorina ruakalassa oli oikeiden ja väärien ratkaisujen shakkilaudalla loikkivien hevosten kesytöntä korsketta.

Tämä kaikki kalvoi sialuni syvännettä, sitä samaista, jonne olin aikanaan turvallisin miälin säilyttänyt itseisarvoisen sivistyksen ihanteen. Miksi tuata mariaanien hautaa nyt näin väkivalloin ruapattiin, niin että akateemisuuden vesi oli mennyt sameaksi ja haisevaksi kuin liaju?

Käytävän inforuudussa mainostettiin Hjalliksen puhetta. Muovifryijyssä käskettiin olla haaskaamatta aikaa. Humanistis-yhteiskuntatieteellisten laitosten sokkeloiden korppikotkat, ajan haaskan kyltymättömät nokkijat, aiheuttivat vakavan uhkan käytännöllisyydelle, joka oli avain kestävään, läpi yhteiskuntaruumiin tiheähaaraisen suoniston sykkivään onneen.

Hjallis on elokuvaaja Osmo Harkimon poika ja jääkiekkoilija Sean Bergenheimin kummisetä. Hänen äitinsä Doriksen isänisänisänisänisänisä oli Hackmanin perustaja Johan Friedrich Hackman.

Tämä on jossain määrin oikein. Kunnollisen sukutaustan liatsoma itsetunto kantaa ihmistä kuin onttoluiset siivet suurikokoista päiväpetolintua.

Eikä silloin haaskata aikaa.

Mää asetuin jonoon ja lapoin lautaselle raasteita, kolme rapeaksi kuarrutettua seitipalaa, kuariperunoita ja kermaviilisoossin. Siinä miälessä mikään ei ollut muuttunut. Siinä miälessä ei ollut ymmärrettävää, miksi palleani alla pesusiäni täyttyi vedellä.

2,60, kassahenkilö sanoi, ja se lohdutti minua niin kuin tuallainen hinta vain voi.

 

Anne Mölsä