Ihminen tuo menneisyytensä vastaanotolle

Kirsi Juhila: Aika, paikka ja sosiaalityö.
Vastapaino 2018. 304 s.

Mikä: Kartoittaa ajan ja paikan merkitystä sosiaalityössä, alkaen tapaamisesta vastaanottohuoneessa ja päätyen globaaliin pakolaisten auttamiseen. Aika ja paikka ovat sosiaalityössä läsnä myös syvemmin. Monet etenkin pitempiaikaista apua tarvitsevat kantavat menneisyyttä mukanaan erilaisten traumojen ja sotamuistojen muodossa. Sosiaalityöntekijän ja asiakkaan välistä fyysistä etäisyyttä tulisi kutistaa esimerkiksi tekemällä suunnitelmaa yhdessä tietokoneen ääressä. Suuri ongelma onkin byrokraattisuus ja kasvottomuus, joita nykyinen tehokkuus- ja säästämislinja pönkittävät. Etsivä sosiaalityö jalkautuukin kadulle ja kahviloihin etsimään sosiaalihuoltojärjestelmän ulkopuolelle pudonneita, kuten asunnottomia, narkomaaneja ja paperittomia.

Kenelle: Erityisesti alan opiskelijoille, mutta myös uuteen digitaaliseen aikaan ja paikkaan tutustuttavalla teoksella on annettavaa jo pitemmällekin ehtineille.

Hyvää: Kartoittaa monipuolisesti ajan ja paikan roolia eri sektoreilla. Käsittelee paljon myös sosiaalityölle uusia haasteita ja mahdollisuuksia tuovaa globalisaatiota ja verkkomaailmaa.

Opimme ja jäi mieleen: Kirjan lähtökohta eli usein huomaamatta jäävä aika ja paikka. Kuitenkin niiden puitteissa elämää eletään ja ne määrittävät kaikkea olemista. Yhteiskunta, sen arvot ja maailmankuva määrittelevät etenkin aikaa, mistä esimerkkinä länsimainen lineaarinen aika ja itämainen syklinen aika. Jälkimmäinen tulee esiin arjessa, esimerkiksi vuorokausirytmissä.

Pekka Wahlstedt