Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii kulutusjuhlasta irrottautumista. Myös kasvatusta ohjaavat arvot on mietittävä uusiksi.

Millaisen maailman jätämme lapsillemme? Klassikkomietelmä sai uuden sävyn lokakuun toisella viikolla, kun hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi raporttinsa ilmaston lämpenemisestä. Raportin pääviesti oli hälyttävä. Mitkään nykyiset toimet ekokatastrofin estämiseksi eivät riitä, mutta jotain pitäisi tehdä – ja nopeasti.

Jotta voimme pelastaa maapallon, meidän on muutettava ajatuksemme siitä, millaiseen elämäntapaan kasvatamme lapsiamme.

– Kasvatuksen perusteet on kokonaan määriteltävä uudelleen, esittää Tampereen yliopiston kasvatustieteen professori, filosofi Veli-Matti Värri.

– Kasvatuksen, talouden ja politiikan käänne on aivan välttämätön. Nyt meiltä puuttuu selkeä, yhtenäinen moraalihorisontti ekokatastrofin torjumiseen.

Kyse on siis paitsi yksilön valinnoista, myös yhteisistä arvoista, joita välitetään kasvatuksessa eteenpäin. Nyt tuo arvopaletti pitäisi määritellä kokonaan uusiksi.

– Jos emme kyseenalaista arvoja ja ihanteita, joita välitämme varttuville sukupolville, emme ole ongelman ratkaisijoita vaan osa ongelmaa. Olemme tällöin tuottamassa ekokriisiä.

Ekososiaalinen sivistys kuuluu peruskoulun opetussuunnitelmaan, mutta riippuu kustakin koulusta ja opettajista, miten sitä opetetaan käytännössä.

– Ekologinen tietoisuus ei ole vielä läpäissyt kasvattajien kenttää, Värri sanoo.

Värri on kirjoittanut aiheesta kirjan Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Kirja julkaistiin lokakuussa, ja se on herättänyt laajasti huomiota kotimaan mediassa.

 

”Kapitalismin ehdoilla eläminen on ekokriisin perimmäinen ongelma.”

 

Kasvatukseen liittyy aina jonkinlainen hyvän elämän ideaali, jota kasvattajat opettavat eteenpäin lapsille ja nuorille. Kasvatusta ohjataan yhteiskunnan senhetkisten perusarvojen mukaisesti. Enää ihminen ei voi olla hyvän elämän keskipiste ja omistaja. Hyvän elämän ideaaliin täytyy mahtua myös luonto ja muut eliölajit.

– Jatkossa kasvatusta ohjaavien perusarvojen pitäisi olla maailman elinolosuhteiden pelastaminen ja säilyttäminen mahdollisimman rikkaana.

Nyt yhteiskuntaa ohjaavat globaalin kapitalismin ja markkinavoimien arvot.

– Kapitalismin ehdoilla eläminen on ekokriisin perimmäinen ongelma. Globaalin kapitalismin ongelmista pitäisi puhua ilman, että puhuja saa kommunistin leiman ja keskustelu päättyy siihen, Värri sanoo.

Kilpailun ja kapitalismin arvot ovat tulleet lähes jokaiselle ihmiselämän osa-alueelle. Päiväkotien ja peruskoulujen arjessa näkyy, miten vahvasti kulutuksen malli tarttuu lapsiin.

– On huomattu, että jo päiväkotilapset vertailevat toisiaan tuotemerkkien kautta. Joillain paikkakunnilla alakoululaiset järjestyvät kaveriporukoihin sen perusteella, mitä tuotemerkkejä kukin edustaa.

Kasvattajien ja vanhempien on vaikeaa astua sivuun kulutuskehästä. Lapset ja nuoret, kuten kaikki ihmiset, haluavat luonnostaan kuulua joukkoon ja kokea hyväksyntää.

Teknologian kehittyminen asettaa jatkuvasti uusia osaamisvaatimuksia. Koodaamisen nähdään olevan välttämätön taito tulevaisuuden työelämässä, ja siksi sitä opetetaan kouluissa. Värrin mielestä kasvatuksen lähtökohtien pitäisi olla toisaalla. Pitäisi miettiä, millä tavalla lapset ovat kehittyneempi kuin ennen ja mitä samaa kaikissa lapsissa on kautta aikain.

– Lapsi syntyy maailmaan aina samanlaisena, apua ja hoivaa tarvitsevana ja suojattomana. Lapsi tarvitsee kasvurauhan, ja kasvattajien tehtävänä on tarjota tuo rauha, hän sanoo.

– Kilpailukapitalismin trendinä tuntuu olevan kasvun kiihdyttäminen.

 

”Jo päiväkotilapset vertailevat toisiaan tuotemerkkien kautta.”

 

Värri on kuitenkin tyytyväinen, että Suomessa on vielä yhteinen ymmärrys siitä, että kasvatus ja hoiva rakentavat elämän perustan ja ne täytyy turvata kaikille.

Silti myös suomalaiseen koulutuspolitiikkaan on tullut kilpailu ja työelämää hyödyttävien taitojen korostus.

– On kysyttävä, mitä kautta suuryritysten ajatusmalli on tullut koulutuspolitiikkaan. Mistä ovat lähtöisin esimerkiksi vaatimukset korkeakoulutuksen työelämävastaavuudesta?

Varoittava esimerkki löytyy länsinaapurista.

– Ruotsissa on koettu ensimmäiset koulukonkurssit sen jälkeen, kun peruskoulu avattiin kilpailulle. Koulutoimessa on mukana kansallisia pääomasijoittajia, ja koulut toimivat voittoa tuottavina kasvuyrityksinä.

 

 

Kasvatusfilosofian muuttamisella voidaan saada aikaan muutoksia tuhoisaan ilmastokehitykseen, koska suomalaisessa kasvatuksessa on onneksi paljon hyvää.

– Suomessa on korkeatasoista varhaiskasvatusta ja koulutettuja opettajia. Kasvatuksessa on ollut aina läheinen suhde luontoon, ja lapsilla on myötäsyntyinen myötätunto ja kiinnostus eläimiä, kasveja ja luontoa kohtaan.

Värri uskoo, että viisaus ekologiseen kasvattamiseen on jo olemassa ja sitä pystytään tekemään arkisissa käytännöissä, kun vain herää tietoisuus siitä, että ympäristön pelastaminen on ensisijainen asia. Ympäristöasioista voi puhua jokaiseen ikätasoon sopivalla tavalla.

– Kasvattajien velvollisuutena on antaa toivoa. Emme voi viedä pieneltä lapselta elämäniloa ja toiveikkuuden kokemusta, hän sanoo.

Ympäristöasioista ei voi kuitenkaan enää vaieta. Monet nuoret kokevat ahdistusta ilmastonmuutoksen vuoksi ja monet heistä elävät jo omien eettisten arvojensa mukaan, toisin kuin useat vanhemmat.

Tällä kertaa myös päättäjät tuntuvat heränneen ilmastonmuutoksen uhkaan.

– Ilmastonmuutoksen hillintää on tehostettava lainsäädännön, normien ja sanktioiden avulla, kuten on tehtykin.

– Uskon, että kevään eduskuntavaaleista tulee viimeinkin ilmastovaalit. Nyt on niin paljon painetta siihen suuntaan, Värri sanoo.

 

”Viisaus ekologiseen kasvattamiseen on jo olemassa ja sitä pystytään tekemään arkisissa käytännöissä.”

 

Kasvatus on perinteisesti ollut osa kertomusta, jolla kansakuntaa luodaan. Värrin mukaan kasvatus on ollut lähtökohtana koko Suomen muodostumiselle.

– Toimintatapa muuttuu ongelmalliseksi siinä kohtaa, kun otamme kritiikittömästi vastaan koulutuspolitiikan arvot ja normit vallanpitäjiltä, koska ajattelemme olevamme isänmaan asialla.

Hän pohjustaa ajatteluaan historian ja sosiologian tutkijoiden ideaan siitä, että itsenäisellä Suomella on ollut kolme tasavaltaa. Ensimmäinen niistä kesti Suomen itsenäistymisestä toiseen maailmansotaan asti, ja sitä leimasivat kollektiiviset perusarvot koti, uskonto ja isänmaa. Toisen tasavallan aika oli toisesta maailmansodasta Kekkosen ajan loppumiseen ja aina EU:n liittymiseen asti. Toisen tasavallan koulutuksessa korostettiin tasa-arvoa ja yhtenäisyyttä. Tällöin luotiin peruskoulu ja muita sosiaalipoliittisia järjestelmiä.

Kolmas tasavalta on ollut globaalin kapitalismin aikaa, jossa kilpailu luo viitekehyksen kansallisvaltioille.

– Nyt Suomen yhteinen kertomus voisi olla maailman ja elinolosuhteiden pelastaminen.

 

 

Vaikka kuulemme huonot uutiset uhkaavasta ekokatastrofista ja koemme syyllisyyttä vaikkapa isolla dieselautolla ajamisesta, emme silti usko voivamme luopua siitä, koska elämäntapamme tai arkemme vaatii sitä. Värrin mukaan tämä johtuu siitä, että olemme eristäneet ja etäännyttäneet ympäristöongelman mielissämme.

– Uskottelemme itsellemme, että voimme jättää asiat ennalleen, vaikka tiedämme että nykyisellään käytämme 3,5 maapallon resursseja.

Länsimaille tyypillistä on teknologinen maailmankuva, jossa luonto nähdään ihmiselle alisteisena resurssina. Usko teknologiaan voi myös johtaa lähestyvän ekokatastrofin vähättelyyn.

– Vaikka otamme vastaan huonot uutiset uhkaavasta ekokatastrofista, uskomme että ihmisellä on lopulta kyky kehittää teknologia, joka ratkaisee ongelman.

Usein ympäristöteoista puhuttaessa esitetään väite, että yksittäisen ihmisen teoilla ei ole merkitystä, koska teollisuus saastuttaa niin paljon, että yhden ihmisen hiilijalanjälki on pieni painallus siihen verrattuna. Värri ei usko tähän. Vaikka omien tekojen vaikutus voi tuntua pieneltä maailman mittakaavassa, sillä on väliä. Ajatus siitä, ettei omilla teoilla ole väliä, johtaa epätoivoon.

– Jokaisen ympäristöteoilla on esimerkkiarvoa. Ja ihminen voi pelastaa itsekunnioituksensa niin, että pyrkii omalta osaltaan parantamaan asioita.

Teksti Tiina Lankinen
Kuvitus Jonne Renvall

 

Yliopistot ekokriisin torjunnan eturintamassa

Maatalon kasvatti, professori Veli-Matti Värri muistaa kotikylältään Virmajoen. Joki kuivui ja kuoli hänen lapsuutensa aikana. Vahvoja muistoja liittyy myös ympäristöliikkeen nousuun Suomessa 1970-80-taitteessa. Se oli Värrille sukupolvikokemus, joka jätti pysyvän kiinnostuksen ja huolen ympäristön tilasta.

Kasvatus ekokriisin aikakaudella on maailmankatsomuksellinen puheenvuoro, jota kirjoittaja ei vain voinut jättää tekemättä. Se on myös ensimmäinen suomenkielinen kirja, jossa analysoidaan ilmastonmuutosta filosofisesti kasvatuksen näkökulmasta. Maailmaltakin aiheesta löytyy vain yksittäisiä puheenvuoroja. Värri on jo julkaissut kirjan artikkeleja englanniksi ja aikoo jatkaa tätä työtä, mutta hän haluaa ensin herättää kotimaan kasvattajat ympäristökatastrofin torjuntaan.

– Ekokriisi on vaivannut minua musertavasti viimeiset kymmenen vuotta. Olen aiemminkin puhunut siitä luennoilla ja viitannut pienemmissä teksteissä, mutta tulin tulokseen, että tämä on se kaikkein tärkein asia, josta haluan kirjoittaa kirjan, Värri kertoo.

– Tässä ajassa tarvitaan kollektiivisen järjen muodostusta, yleistahdon luomista. Kirja on yksi tällainen puheenvuoro. Toiveena on, että esittämiini avauksiin tulisi vastauksia.

Tietoisuuden nostattamiseen tarvitaan kaikkia: Sekä kriittisiä että toivoa luovia puheenvuoroja, luonnontieteilijöiden näkemyksiä, ja myös uudenlaisia taloustieteilijöitä, jotka ymmärtävät kasvun ideologian aivan toisella tavalla kuin tähän asti.

Värrin mielestä ekokriisi koskee syvästi yliopistoja. Kasvatusyhteisöt eivät voi vaieta ympäristökysymyksistä.

– Opiskelijat odottavat, että heidän kanssaan keskusteltaisiin näistä asioista. Ympäristöasiat ovat usein arkipäivän kysymyksiä opetuksessakin, hän sanoo.

– Kaikki kasvatusyhteisöt joutuvat ottamaan kantaa siihen, mitkä niiden arvoperusteet ja päämäärät ovat ekologisissa kysymyksissä.

Hänen mielestään myös kaikkien tieteenalojen tulisi määritellä suhteensa ekokriisiin, ja mitä sen ehkäisemiseksi kukin ala voi tehdä. Tämä vaatii asiaan heräämistä niin professoreilta, tutkijoilta kuin opettajiltakin.

– Käsitteellisten tutkimusten ja läpimurtoideoiden vastuu on yliopistoilla.

 

Ekologinen kasvatusajatus on juurtunut viime vuosien aikana hyvin kasvatustieteiden tiedekuntaan Tampereen yliopistossa. Tärkeänä yhteistyökumppanina on ollut professori Rebecca Martusewicz, joka opettaa ekologisesti oikeudenmukaista kasvatusta (ecojustice). Hän luennoinut usein Tampereella Värrin kutsumana ja myös työskennellyt pidemmän jakson Fullbright-stipendiaattina yliopistolla.

Martusewiczin esikuvana on tunnettu kirjailija ja ekofilosofi Weddell Perry, jota Värri kuvaa ”humanistiseksi Linkolaksi”.

– Haaveeni on, että Tampereen yliopiston kasvatustieteen tiedekunnasta tulee ekologisen kasvatuksen malli muille opinahjoille, Veli-Matti Värri sanoo.

 

 

Kasvatusajatuksen uudistaja

*Veli-Matti Värri on filosofi ja kasvatustieteen professori Tampereen yliopistossa.

* Hänen erityisosaamisalueitaan ovat kasvatusfilosofia ja opettajankoulutus.

* Värrin filosofian väitöskirja Hyvä kasvatus – kasvatus hyvään käsittelee dialogista kasvatusta erityisesti vanhemmuuden näkökulmasta. Kirja on ollut suosittu akateemisen maailman ulkopuolellakin. Väitös julkaistiin 1997 ja siitä on otettu tähän mennessä viisi painosta.

* Värrin uusin teos Kasvatus ekokriisin aikakaudella julkaistiin lokakuussa.

Miten ympäristönsuojelua sinun mielestäsi voi opettaa lapselle? Miten lapsi oppii kunnioittamaan luontoa? Ota kantaa!