Yhteiskunnan hiljaiset viestivät kuvilla

Yhä suurempi osa ihmisten välisestä viestinnästä on kuvallista. Kokeellisessa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa Eeva Luhtakallio kollegoineen kouluttaa tekoälyn etsimään samankaltaisuuksia miljoonan kuvan joukosta.

Netin kuvavirroista etsitään poliittisen muutoksen ennusmerkkejä.

Sosiologian apulaisprofessori, tutkija Eeva Luhtakallio ei halua, että yhteiskuntatieteilijät yllätetään housut kintuissa. Siis siinä mielessä, mitä tulee politiikan ja demokratian kehityssuuntien ennustamiseen. Näin on käynyt esimerkiksi Iso-Britannian EU-ero Brexitissä, jonka asiantuntijat eivät uskoneet ikinä toteutuvan, ja Donald Trumpin voittaessa Yhdysvaltain presidentinvaalit.

Eeva Luhtakallio oli vaalivoiton aikaan USA:ssa, ja pääsi seuraamaan maan parhaiden tutkijoiden täydellistä tyrmistystä ja epäuskoa vaalituloksen selvittyä.

– Myös Suomen politiikassa on ollut jytkyvaaleista lähtien turbulenssia, jota on ollut paitsi osin vaikea ennakoida, myös hankalaa tulkita ja analysoida.

Luhtakallio uskoo, että pienet, vaikeasti havaittavat yhteiskunnallisen muutoksen ennusmerkit ovat löydettävissä sosiaalisen median kuvavirroista. Taustalla on kuvallisen viestinnän räjähdysmäinen kasvu viime vuosina. Ilmiöstä puhutaan visuaalisena käänteenä. Sen vaikutuksia julkisuuteen ja julkiseen keskusteluun ei vielä tunneta.

– Yleensä tutkitaan heitä, jotka ovat jo valmiiksi poliittisesti aktiivisia. Nyt on otettava vastaan se vaikea haaste, että menemme tutkimaan sitä mitä ei ole, näkymättömiä signaaleja ja muutoksen merkkejä, joiden löytymisestä emme voi olla varmoja.

– Ymmärtääksemme, miltä eurooppalainen demokratia näyttää tulevaisuudessa, meidän täytyy katsoa, miten nuoret tekevät ja ymmärtävät politiikkaa tällä hetkellä, hän sanoo.

Eeva Luhtakallio johtaa ensi toukokuussa Tampereen yliopistossa alkavaa kokeellista, yhteiskunnallista tutkimushanketta Imagi(ni)ng Democracy: European youth becoming citizens by visual participation. Tutkimuksessa tutkitaan alle 35-vuotiaiden eurooppalaisnuorten visuaalista osallistumista. Hankkeen rahoittaa Euroopan tutkimusneuvosto ERC.

Tutkimuskohteena on paitsi kuva, myös siihen liittyvä teksti, emojit ja liikkuva kuva, ja se millä tapaa nämä toimivat yhdistelmänä, koska usein kuvaan liittyy myös tekstiä. Päätutkimuskohteena on sosiaalisen median Instagram-kuvapalvelu.

 

”Mielestäni on myös otettava vakavasti kysymys, millaista politiikkaa selfieiden ottaminen ja jakaminen on.”

 

Mitä muuta Instagramissa tehdään, kuin julkaistaan selfieitä kivoissa paikoissa? Kysymys on tutkijalle tuttu, mutta tästä asenteesta kannattaisi päästää irti.

– Jo nyt tiedetään, että Instagramissa tehdään paljon, paljon muutakin kuin vain postataan selfieitä. Mielestäni on myös otettava vakavasti kysymys, millaista politiikkaa selfieiden ottaminen ja jakaminen on, Luhtakallio sanoo.

– Muutoksen merkkejä ei tunnisteta, jos politiikkaa ajatellaan perinteisinä, tunnistettavina instituutioina.

Politiikka on aina yhteisen tekemistä, mutta se voi olla sanatontakin.

– Julkinen argumentointi ei ole ainut yhteiskunnallisen keskustelun muoto. Argumentointi voi olla visuaalista, tunteellista sitoutumista johonkin asiaan. Se voi silti olla poliittista, Eeva Luhtakallio sanoo.

– Jos tutkitaan vain rationaalisia argumentteja, ei ymmärretä populismiakaan tai populististen puolueiden suosiota, koska tyypillisesti osa niiden vetoavuudesta perustuu tunteisiin.

Luhtakallio kertoo esimerkin kuvien kautta nousseesta liikkeestä Yhdysvalloista. Joukko rapistuvassa, muuttotappiosta kärsivässä teollisuuskaupungissa asuvia nuoria alkoi kuvata hylättyjä rakennuksia ja julkaista kuvia tietyllä hastagilla eli aihetunnisteella Instagramissa. Kuvat saavuttivat valtavan suosion, ja sen myötä julkisuuteen nousi ristiriita kaupungin kiillotetun julkisuuskuvan ja teollisuuden alasajosta kertovien kuvien välillä. Lopulta kaupunki otti nuorten jakamat kuvat osaksi virallista viestintäänsä.

– Tein pitkään etnografista tutkimusta Helsingin lähiöissä. Myös siellä ihmiset kuvasivat lähiötään esimerkiksi vastareaktiona alueen huonoon maineeseen tai nostaakseen esille epäkohtia alueelta.

 

”Julkinen argumentointi ei ole ainut yhteiskunnallisen keskustelun muoto.”

 

Tekoäly auttaa tutkijoita löytämään yhtenäisyyksiä netin valtavasta kuvasadosta.

Ensin tutkimuksessa kerätään suuri aineisto, noin miljoona julkista kuvaa Instagramista ja muista somen kuvapalveluista. Datalouhintaohjelman avulla kuvista seulotaan aiheiden tihentymiä ja luodaan ryhmiä kuvista, joilla on aiheidensa perusteella jotain yhteistä keskenään. Näiden kuvaryhmien avulla koulutetaan neuroverkkoa tunnistamaan visuaalisia samankaltaisuuksia kuvista. Tämän jälkeen neuroverkko alkaa etsiä kuvamassasta toistuvia elementtejä.

Käytössä on Tensor flow-ohjelmointikirjasto, joka on Eeva Luhtakallion mukaan paras tekoälyteknologia, jota tällä hetkellä käytetään kuvien tutkimiseen tietokoneavusteisesti.

Aineistosta löytyvät kuvateemat voisivat olla esimerkiksi vähemmistön oikeuksiin liittyviä asioita tai paikallisia keskustelutihentymiä, kuten yliopistolakko Ranskassa. Aineistosta voi myös löytyä seuraava #metoo-hastag, joka leviää ympäri maailman.

– Kuva-analyysin avulla pyrimme löytämään jotain uutta siitä, joka tällä hetkellä näyttää vain jatkuvalta kuvavirralta, jonka sisältöä emme tunne, tutkija Eeva Luhtakallio sanoo.

Kuva-analyysin jälkeen alkaa tutkimuksen etnografinen vaihe eli kenttätutkimus, jossa jalkaudutaan eri ympäristöihin tutkimaan ihmisten konkreettista tapaa käyttää kuvia.

 

Demokratian ja politiikan kehityssuuntien ennustaminen on vaikeaa. Niin vaikeaa, ettei Luhtakalliokaan osaa varmasti sanoa, saadaanko uudellakaan tutkimusmenetelmällä tuloksia aikaan. Nuoria tutkimalla ei voida suoraan ennustaa tulevaisuutta, koska ihmiset muuttuvat ikääntyessään. Kuitenkin se, miten nuoret ymmärtävät visuaalisuutta nyt, vaikuttaa demokratian luonteeseen tulevaisuudessa.

– Demokratia ei ole instituutio, vaan sarja yhteiskunnallisia käytäntöjä ja näistä muodostuvia tapojen ja tapahtumien ketjuja. Tutkimushankkeessa demokratia ajatellaan radikaalilla tavalla laajempana ilmiönä kuin tavallisesti, Eeva Luhtakallio sanoo.

Kokeellista on myös tekoälyyn perustuva tutkimusmenetelmä.

– Täytyy saada rekrytoitua huipputekijöitä tiimiin, että tämä onnistuu.

Teksti Tiina Lankinen
Kuvitus Jonne Renvall

Tutkijaa treenattiin kuin olympiaurheilijaa

Euroopan tutkimusneuvoston rahoitukset ovat äärimmäisen haluttuja. Tampereen yliopiston sosiologian apulaisprofessori Eeva Luhtakallio onnistui nappaamaan ERC-rahoituksen hankkeelleen Imagi(ni)ng Democracy: European youth becoming citizens by visual participation.

Rahoitus myönnetään yksittäiselle tutkijalle, mutta Luhtakallion mielestä sen saaminen ei olisi ikinä ollut mahdollista ilman osaavaa työryhmää taustalla. Lisäksi yliopiston tutkimuspalvelut antoivat arvokasta apua, kun he valmensivat Luhtakalliota selviytymään tutkimusneuvoston arviointiryhmän haastattelusta Brysselissä. Haastattelua simuloitiin monta kertaa vapaaehtoisten avulla, jotta Luhtakallio osaisi toimia kuumottavassa tilanteessa ei-niin-myötämielisen arviointiryhmän edessä.

– Tunsin itseni olympiaurheilijaksi, kun viime keväänä treenasin kohti haastattelua, tutkija kertoo.

Rahoituksen saaminen nostaa myös yliopiston profiilia. Sen avulla pystytään palkkaamaan tutkijoita projektiin. Eeva Luhtakallio toivoo, että rahoitus nähtäisiin mahdollisuutena rakentaa yhteisöä.– Korkeatasoinen tiede on aina kollektiivista. Kukaan ei pystyisi tähän yksin.

Teksti Tiina Lankinen