Tutkija naapurustossa

Lakaisen lattialta koivun siemeniä ja ruohosilppua. Laitan kahvipannun tulelle. Avoimesta ovesta astuu sisään viikoittainen vieras tuomisenaan iso pussillinen omenoita. Naapurin on tullut pistäytymään vierailulle, mutta minä en ole kotonani, vaan Hervannan vesitornin juurella olevassa jurtassa.

Eeva Puumala

Naapuridialogeja ja niiden arkisia muotoja tarkasteleva Naapurijurtta-hankkeemme rantautui Hervantaan heinäkuun alussa. Liikkuvassa asumuksessaan oleskelevasta työryhmästämme tuli samalla hervantalaisten naapureita. Korttelitasolla olemmekin varsin näkyvä naapuri – erilaisuudessamme kiehtova, uteliaisuutta ja mahdollisesti myös jonkinlaista ärtymystä herättävä.

Se, että jurtta sijaitsee julkisella paikalla kerrostalojen kupeessa, tarkoittaa, että meitä tarkkaillaan ikkunoista jatkuvasti. Havainnointi kohdistuu tutkijaan, joka ei välttämättä tiedosta olevansa katseen kohteena. Se tekee asetelmasta kiehtovan.

Sympaattinen jurtta vaikuttaa tekevän meistä tutkijoista helpommin lähestyttäviä. Meille on muodostunut jo vakiovieraita, mutta joka kerta joku uusi kävijä löytää tiensä jurtalle. Ohikulkijat pistäytyvät, joku on saanut tiedon järjestöltä, joku naapurilta ja joku nähnyt jurtasta uutisen. Osa tulee uteliaisuudesta. Osalla on selkeä asia, joka saa heidät liikkeelle: erästä kävijää vaivasi oman naapurinsa yöllinen metelöinti. Hän oli turhautunut, että asiaan ei ollut löytynyt ratkaisua, eikä kommunikaatio oikein tuntunut sujuvan.

Naapuruus kaupungissa on samaan aikaan sekä intiimiä että etäistä, sietämistä ja välittämistä. Olemme havainneet, että sitä luonnehtivat erilaiset rytmit: tahdit, tempot ja intervallit. Toisille tahdin määräävät arjen rutiinit: työstä tai koulusta, vapaaehtoistoiminnasta ja harrastuksista. Joku tapaa tuttaviaan, käy kaupassa tai kirjastossa. Sauna- ja pyykkitupavuorot tuovat oman tahtinsa arjen töille. Rytmin voi asettaa myös lemmikki, jonka pitää päästä ulos, tai lapsi, joka nukahtaa vain vaunulenkillä. Toisten tempo on hidastunut sairauden tai ikääntymisen myötä. Jonkun rytmi voi olla sijoiltaan nyrjähtänyt tai painottua muuten vain kerrostaloelämän kannalta pulmallisiin kellonaikoihin. Tarinoita on monia, tietenkin.

Näin tutkijan näkökulmasta naapurina oleminen ei ole ollenkaan hassumpaa. Konkreettisuudessaan se pakottaa oman ammatillisen mukavuusalueen rajoille altistamalla tutkimusprosessin välittömälle kritiikille ja palautteelle. Tämä taas toivon mukaan lisää ihmisten kokemusta tutkimuksen ja yhteiskunnan välisestä dialogista. Samalle se rikastaa ymmärrystä niistä tavoista, joilla ihmiset arjessaan kommunikoivat, ratkovat erimielisyyksiään ja luovat suhteita monimuotoistuvassa yhteiskunnassa.

Kirjoittaja on osallisuudesta ja toimijuudesta kiinnostunut tutkijatohtori
Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksessa.