Laadun mittaaminen ei paranna laatua

Pisa-tulokset antavat argumentteja poliitikoille, mutta koulun kehittämiseen niistä ei saa ohjeita eikä juuri apuakaan.

Kolmen vuoden välein tehtävä Pisa-tutkimus mittaa koululaisten yleissivistystä. Kun ensimmäisten Pisa-testien tulokset julkaistiin vuosituhannen alussa, Suomi kiilasi tutkimuksen kärkisijoille kaikissa osa-aluissa. Viime vuosien mittauksissa menestys ei ole ollut yhtä loistokasta, vaikka Suomi edelleen kärjen tuntumassa onkin.

Uudet Pisa-tulokset polkaisevat aina käyntiin keskustelun suomalaisen peruskoulun tilasta. Monet tutkijat kuitenkin sanovat, että testi ei anna vastausta siihen, mihin suuntaan suomalaista peruskoulua pitäisi kehittää. Testin tulokset tarjoavat kuitenkin koulutuspolitiikkaan ajankohtaisia argumentteja.

–Politiikassa tarvitaan ulkoisia signaaleja ja kriisitietoisuutta, jotta pystytään saamaan muutosta aikaan. Pisa-tulokset ovat korkeaoktaanista polttoainetta poliittiselle keskustelulle, sanoo kasvatustieteiden apulaisprofessori Jaakko Kauko Tampereen yliopistosta.

OECD:n kehittämä Pisa-testi on saavuttanut kansainvälisen merkkipaalun aseman, jota ei muilla koulutuksen laatumittareilla ole. Se ei kuitenkaan toimi koulunkorjausoppaana. Hyvä esimerkki tästä on Florian Waldow’n (Humbolt-yliopisto, Berliini) tutkimus, jossa hän esitti, kuinka Suomen Pisa-tulokset nostettiin esiin koulutusuudistukseen liittyvässä julkisessa keskustelussa Saksassa ja Ruotsissa. Niissä esitetyt Suomi-kuvat olivat kuitenkin vastakkaisia.

Pisassa mitataan koululaisten yleisiä elämäntaitoja: Lukutaitoa, matematiikan ja luonnontieteiden osaamista ja uusimpana ongelmanratkaisukykyä.

–Pisa ei sinänsä mittaa, kuinka hyvin koulu toimii kansallisten tavoitteiden täyttämisessä.  Se ei liity suoraan kansalliseen opetussuunnitelmaan tai mittaa, miten hyvin koulu pystyy välittämään opetussuunnitelman sisältöä, Kauko sanoo.

 

”Koulutuspolitiikassa vaalitaan helposti ajatusta, että mittaaminen ratkaisee ongelmat.”

 

On useita kansainvälisiä esimerkkejä siitä, että koulutuksen laadun mittaamisesta on tullut tärkeämpi tavoite kuin sen pohdinnasta, mitä laatu pitää sisällään. Jaakko Kaukon mukaan koulutuspolitiikassa vaalitaan helposti ajatusta, että mittaaminen ratkaisee ongelmat.

– Meillä ei ole pulaa tiedosta. Koulutuksen laatuun liittyviä mittareita kehitetään hyvin laajasti eri maissa ja koko ajan kehitetään uusia mekanismeja, joiden avulla voidaan kontrolloida ja tuottaa indikaattoreja eri asioista, Kauko sanoo.

– Tiedon käyttö on kuitenkin vajavaista, ja tiedon tuottaminen yksistään ei tue koulutuksen laadun kehittämistä.

Näihin johtopäätöksiin tultiin Laadunvarmistuksen ja arvioinnin poikkikansalliset dynamiikat Brasiliassa, Kiinassa ja Venäjällä -tutkimusprojektissa. Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa tarkasteltiin laatupolitiikan vaikutuksia koulutukseen Brasiliassa, Kiinassa ja Venäjällä. Jaakko Kauko toimi tutkimuskonsortion johtajana ja Brasilian osatutkimuksen johtajana. Hankkeessa oli mukana laaja ja kansainvälinen joukko tutkijoita Tampereen ja Turun yliopistoista.

 

Kaukon mukaan päättelyketju etenee yleensä tähän tapaan: Mittauksista ollaan saatu tieto, että jokin asia ei toimi. Ratkaisuna sille esitetään, että asiaa pitäisi mitata ja kontrolloida vielä tarkemmin.

– Toisin sanoen, eletään harhassa, että mittaus tuottaa laatua. Tämä ajatus harhauttaa pahimmassa tapauksessa pois koulutuksen arvopohjaisista keskusteluista.

Se myös johtaa siihen, opettajilla ei ole mahdollisuutta hyödyntää tietoa omassa työssään, ja mittauksia käytetään enemmän kontrollin välineinä.

Kauko uskoo, että laadunvarmistuksen välineistä on myös aitoa hyötyä etenkin koulutuksen ohjaamisessa. Mutta tutkimuksessa havaittiin, että kouluissa koettiin usein hämmennystä siitä, minkä takia tietoa pitää tuottaa.

– Koulujen täytyy palvella tiedon tarvetta ylöspäin, ennemmin kuin että tietoa käytettäisiin kouluissa laadun kehittämiseen. Se on iso ongelma, Jaakko Kauko sanoo.

Vaihtoehtoisia toimintamallejakin olisi. Esimerkiksi Skotlannissa koulutarkastaja on koulun kehittäjä.

– Suomi poikkeaa kansainvälisestä valtavirrasta siinä, että arviointia ohjaa filosofia, ettei arviointi ole kontrolloivaa. Tietoa kerätään koulun käyttöön ja yritetään toimia kehittävällä arvioinnin periaatteella.

 

Suomen sijat vuoden 2015 Pisa-tuloksissa

Luonnontieteiden osaaminen 5.

Lukutaito 4.

Matematiikan osaaminen 13.

Yhteistoiminnallinen ongelmanratkaisu 7.

 

Brasilian, Kiinan ja Venäjän peruskoulun laadunarviointia tutkittaessa huomattiin lisäksi, että laadunvalvonnan menetelmillä pyritään saavuttamaan myös koulutuksen ulkopuolisia tavoitteita. Kouluun ladatut odotukset voivat olla suoraan yhteydessä kansainväliseen politiikkaan. OECD:n Pisa-tutkimus on hyvä esimerkki siitä, miten testitulosten avulla pyritään kohottamaan valtion mainetta ja saamaan kansainvälistä arvostusta.

Esimerkiksi Brasiliassa on asetettu tavoitteeksi, että vuoteen 2022 mennessä on saavutettava Pisan keskitaso.

Koulutukseen liittyi tutkimusmaissa, kuten muuallakin, myös suuria yhteiskunnallisia tavoitteita siitä, miten koulutuksen avulla voitaisiin muuttaa yhteiskuntaa ja ratkaista sosiaalisia ongelmia.

 

Mittaamalla jotain asiaa tullaan samalla määritelleeksi, että kyseinen asia on laatua. Jos tutkitaan oppimistuloksia, se ennakoi sitä, että oppimistuloksista muodostuu tärkein asia. Tai jos mitataan luokalle jäämisten määrää, silloin tästä luvusta tulee koulun laadun mittari.

Jaakko Kaukon mukaan laatumittauksilla saatavat tiedot olisi nähtävä vain tiedon palasina. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Poliittisessa päätöksenteossa numerot alkavat elää omaa elämäänsä.

Suomalaisessa koulutuspolitiikan tutkimuksessa on dokumentoitu tapaus siitä, miten mittaukset ovat kääntäneet yhteiskunnallisen koulutuskeskustelun aivan uuteen suuntaan.

– 1990-luvulla Suomessa alkoi nousta peruskoulun kritiikkiä. Loppusyksystä 2001 Teollisuuden työnantajat järjestivät ison konferenssin Finlandia-talolla. Tilaisuuden henki oli, että miten meidän pitäisi lähteä muokkaamaan peruskoulua, joka on epäonnistunut. Pari viikkoa konferenssin jälkeen tulivat ensimmäiset Pisa-tulokset, jotka laittoivat Suomen kärkeen kaikissa mittareissa. Siinä kohtaa tulos tuhosi tämän keskustelunaloituksen.

 

”Laatumittauksilla saatavat tiedot olisi nähtävä vain tiedon palasina.”

 

Millainen on hyvä laatumittari? Sellainen, mikä antaa käytännön apuja ruohonjuuritasolle, opettajille kouluihin, sanoo apulaisprofessori Jaakko Kauko.

Laatumittauksien kytkemistä resurssien jakoon kannattaa harkita hyvin tarkkaan.

– Aina kun laitetaan jokin mittari toimintaan, erityisesti jos sillä on kytkös resursseihin tai palkkaukseen, silloin aletaan saamaan tietynlaista tulosta. Yliopistojen rahoituskriteerit ovat tästä hyvä esimerkki.

Mittareiden olemassaolo aiheuttaa ristiriitaisen tilanteen. Tietoisuus laadun mittaamisesta siirtää toiminnan helposti palvelemaan vain mittarin täyttämistä, eikä toiminta keskity itse asiaan.

– Mittari harhauttaa laadusta, Kauko sanoo.

– Kaikki kuitenkin lähtee siitä, että täydellistä mittaria ei ole olemassakaan.  Jotta voi ymmärtää mittaria, täytyy ymmärtää kontekstia. Siksi ruohonjuuritason auttaminen mittareiden avulla voi olla hyvä tapa ajatella asiaa.

Teksti Tiina Lankinen
Kuvitus Jenni Toivonen

 

Oppiminen osana yhteiskuntaa

  • Tulevaisuuden oppimista selvitettiin tutkimalla nousevia talouksia eli ns. BRICS-maita Tampereen yliopiston ja Turun yliopiston yhteisessä tutkimusprojektissa ”Laadunvarmistuksen ja arvioinnin poikkikansalliset dynamiikat Brasiliassa, Kiinassa ja Venäjällä”.
  • Tutkimus kuului Suomen Akatemian Tulevaisuuden oppiminen ja osaaminen -ohjelmaan.
  • Tutkimuksessa havaittiin kolme dynamiikkaa, jotka toistuivat eri maissa, kun laadunvarmistus tuli osaksi koulutusta. Päätulos oli, että laadun mittauksesta on tullut koulutuspolitiikassa tärkeämpää kuin sen pohdinnasta, mitä laatu on.
  • Tutkimustuloksista kirjoitettu kirja Politics of Quality in Education: A Comparative Study of Brazil, China, and Russia on avoimesti luettavissa verkossa.

– Paras laatumittari on sellainen, jonka mittaustulokset antavat käytännön apua kouluille opetustyöhön, sanoo kasvatustieteiden apulaisprofessori Jaakko Kauko.