Elämään mahtuu monta perhettä

Kimppakämpän opiskelukaverit voivat olla yhtä läheisiä kuin syntymäperhe.

 

Ensin on syntymäperhe, sitten opiskelukaverit kimppakämpässä, jonka jälkeen muutetaan yhteen kumppanin kanssa, ehkä erotaan ja muodostetaan uusi perhe. Vanhainkodissa muut mummot ja vaarit voivat olla yhtä läheisiä tai jopa läheisempiä kun oma suku.

Ihmisellä voi olla monta perhettä elämänsä aikana, osa niistä rinnakkaisia. Uutta on se, että yksilöt määrittelevät entistä enemmän itse heille tärkeät, omat perheenjäsenet.

–Kun perheestä puhutaan julkisessa keskustelussa, ajatellaan että se on jotain kiinteää ja pysyvää. Mutta perheet muuttuvat koko ajan ja ne voivat olla rinnakkaisia, sanoo yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tutkijatohtori Petteri Eerola Tampereen yliopistosta.

Ymmärrys perheestä on moninaistunut viime vuosikymmenten aikana, kun ensin uus- ja sitten sateenkaariperheet tulivat julkisuuteen. Monelle on jäänyt keskustelusta mielikuva, että aiemmin vaikkapa 1950-luvulla oli perinteisiä perheitä, ja nykyään sellaisia ei juuri löydykään.

– Historiatietoisuutemme taaksepäin on lyhyt. Perheet ovat aina olleet erilaisia, riippuen esimerkiksi yhteiskunnasta tai yhteiskunnallisista olosuhteista, Eerola sanoo.

Petteri Eerola työskentelee parhaillaan Suomen Akatemian hankkeessa, jossa tutkitaan tasa-arvokysymyksiä lasten päivähoidossa, hoidon tuissa ja esiopetuksessa. Hän ja tutkijatohtori Henna Pirskanen Jyväskylän yliopistosta toimittivat Perhe ja tunteet -kirjan, joka julkaistiin huhtikuussa 2018. Kirjan artikkelit käsittelevät perhesuhteita ja niissä ilmeneviä tunteita yhteiskuntatieteellisen perhetutkimuksen ja tunteiden sosiologian näkökulmasta.

 

Olennaista on se, keitä pidetään tunnetasolla tärkeinä.

 

Uudessa perhekäsityksessä merkityksellistä on, kuinka yksilöt itse määrittelevät heille läheiset perheenjäsenet. Esimerkiksi lapsen käsitys perheestä voi olla eri kuin aikuisen. Lapsi voi pitää tärkeinä ja läheisinä perheenjäseninään esimerkiksi isovanhempiaan, jotka eivät asu samassa taloudessa, sisaruksen lasta tai vaikkapa lemmikkieläintä.

– Olennaista on se, keitä pidetään tunnetasolla tärkeinä, tutkijatohtori Henna Pirskanen Jyväskylän yliopiston perhetutkimuskeskuksesta kertoo.

– Toki edelleen esimerkiksi velvollisuudentunto, vastuu, yhteiset lapset tai taloudelliset tekijätkin voivat pitää läheissuhteita kasassa.

Tunteet voivat niin ylläpitää ja vahvistaa kuin hajottaakin perhe- ja läheissuhteita.

Kun tunteet ovat nousseet merkittävämpään rooliin suhteiden ylläpitäjänä, myös tunnetaidot ja tunnetyö läheisissä ihmissuhteissa korostuvat uudella tavalla. Tunnetyötä tehdään ihmissuhteissa jatkuvasti, kun esimerkiksi mietitään, miltä toisesta tuntuu tai säädellään ja sanoitetaan omia tunteita toiselle.

Tunteiden huomattiin olevan isossa roolissa myös sukupolvisuhteissa ja sukulaisuudessa. Esimerkiksi kun lapsi kasvaa aikuisuuteen tai vanhempi ikääntyy, ihmissuhteita on neuvoteltava uudestaan.

– Millä ehdoilla vaikkapa ikääntyvän isän ja aikuisen pojan suhde toimii, kun isä ei enää ole yhtä jaksava kuin ennen? Ikääntyvät isät voivat käydä läpi luopumisen tunteita ja samalla olla ylpeitä pojistaan. Tai millaisia tunteita isovanhemmat tuntevat? Kiintymyksen ohella lapsenlapsista voidaan kokea myös huolta, Pirskanen kertoo esimerkkeinä kirjasta.

 

Lapset ovat varsin kompetentteja omien
perhesuhteidensa ja tunteidensa sanoittajia.

 

Perhe ja tunteet -teoksessa on neljä keskeistä teemaa: Lasten perhearki eli tunteet pikkulapsiperheessä ja perhe lasten näkökulmasta katsottuna, sukulaisuus ja sukupolvisuhteet, kipeät tunteet ja sukupuolittuneet kysymykset.

Artikkeleita on ollut kirjoittamassa suuri joukko muun muassa Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen tutkijoita, ja ne perustuvat empiiriseen tutkimukseen.

Henna Pirskasen mielestä yksi kirjan keskeisimmistä havainnoista oli, että on tärkeää kuulla lasten kokemuksia perheistään ja niihin liittyvistä tunteista.

– Aina ei esimerkiksi osata ajatella, että lapset saattavat joskus kokea konfliktit sisarusten kanssa tunnetasolla raskaina. Aikuiset saattavat ohittaa konfliktit vain lasten vähäisenä nahisteluna, Pirskanen sanoo.

– Perhe- ja läheissuhteet ja tunteet vaikuttavat molemmat suuresti lasten hyvinvointiin, joten tästä syystä lapsia tulisi kuunnella näihin aiheisiin liittyen. Lapset ovat varsin kompetentteja omien perhesuhteidensa ja tunteidensa sanoittajia.

 

Ensi syksynä Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunta järjestää kirjan pohjalta kaikille avoimen, kaksitoistaosaisen luentosarjan.

Perhe ja tunteet on ensimmäinen perhesuhteiden tunteita yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta käsittelevä teos, jota voidaan käyttää oppikirjana esimerkiksi yhteiskunta- ja kasvatustieteissä, psykologiassa, sukupuolentutkimuksessa, perhetutkimuksessa sekä sosiaali- ja hyvinvointialoilla.

Petteri Eerola ja Henna Pirskanen (toim.): Perhe ja tunteet. Gaudeamus 2018.

 

Lastenhoidon työnjako kuumentaa tunteet

Monessa nykyperheessä pyritään lastenhoidon tasajakoon vanhempien välillä. Tampereen yliopiston tutkijatohtori Petteri Eerola tutki, millaisia tunteita pikkulapsiperheissä herää lastenhoidosta puhuttaessa. Kävi ilmi, että vaikka perheissä usein pyritään hoitovastuun tasajakoon, sen toteutuminen ei ole itsestään selvää.

Perhe ja tunteet -kirjassa Eerola kertoo ilmiöstä yhden tapausesimerkin avulla.

– Kun vanhemmuudesta puhutaan yleisellä tasolla, silloin on helppo puhua jaetun vanhemmuuden ideologian mukaisesti. Kun keskustelu siirtyi omaan perheeseen ja yksityiskohtaisiin vanhemmuuden käytäntöihin, roolijaosta käytiin selvästi enemmän neuvottelemaan, Eerola sanoo.

Tällöin nousi kielteisiäkin tunteita esiin. Vanhemmat kävivät kyseenalaistamaan sitä, onko tehtävät kuitenkaan jaettu tasan vai tekeekö äiti sittenkin enemmän.

Tutkimusten mukaan Suomessa elää rinnakkain ja limittäin useita vanhemmuutta koskevia ihanteita. Pelkistetysti ihanteet voidaan jakaa kolmeen mallitarinaan, joiden välityksellä vanhemmuuden ihanteita kerrotaan ja joista otetaan malleja omaan toimintaan. Mallitarinoita ovat jaettu vanhemmuus, hoivaava isyys ja äidin ensisijaisuus.

Eerolan mukaan jaetusta vanhemmuudesta on tullut kulttuurisesti arvostettu vanhemmuuden muoto, jota etenkin koulutetut ja keskiluokkaiset kaupunkilaisvanhemmat näyttävät suosivan. Jaetun vanhemmuuden ihanteeseen kytkeytyy hoivaavan isyyden tarina, jossa korostuu isän oma tahto hoitaa lasta ja luoda häneen läheinen suhde.

Äidin ensisijaisuus korostaa äidin roolia hoivaavampana vanhempana. Roolin perusteluissa vedotaan usein raskauden, synnytyksen ja imetyksen aikana muodostuneen äiti-lapsisuhteen ainutlaatuisuuteen.

Teksti Tiina Lankinen
Kuvitus Jonne Renvall